Tänään töihin palasi pitkältä sairaus- ym. lomalta henkilö, jonka äiti on ollut vakavasti sairas. Äiti menehtyi parisen viikkoa sitten.
En ole ehtinyt edes tavata tätä naista kertaakaan, ja nyt aamulla hän itkien selitti työkavereilleen tunnelmiaan. En osannut olla kuin vaiti.
On vaikeaa kohdata vieraan ihmisen suru. Varsinkin kun hän on kaikille muille tuttu. En oikein tiedä, missä paikkani on. Toisaalta pelkään olevani töykeä, jos en reagoi asiaan mitenkään, toisaalta en ole varma, pitäisikö minun pitää tietty etäisyys tilanteeseen. Olen kuitenkin kuullut asiasta enemmän kuin ehkä pitäisi, henkilökohtaisempia asioita kuin ehkä tarvitsisi.
Ehkä tulevat tunnit kertovat vastauksen.
maanantai 10. toukokuuta 2010
lauantai 8. toukokuuta 2010
Hyvä äitiys.
Kävin tuossa eräänä päivänä katsomassa kuorma-autoja pikkupoikani kanssa. Hän oli aivan riemuissaan, suorastaan pomppi vaunuissaan.
Eilen toin hänelle kirjastosta autokirjan. Hän istahti syliini ja pärisytteli lukiessaan.
Tunsin itseni hyväksi äidiksi. Eipä siihen taideta loppujen lopuksi mahdottoman isoja tekoja tarvita.
Ihanaa äitienpäivää kaikille, niin äideille kuin lapsillekin!
Eilen toin hänelle kirjastosta autokirjan. Hän istahti syliini ja pärisytteli lukiessaan.
Tunsin itseni hyväksi äidiksi. Eipä siihen taideta loppujen lopuksi mahdottoman isoja tekoja tarvita.
Ihanaa äitienpäivää kaikille, niin äideille kuin lapsillekin!
maanantai 3. toukokuuta 2010
Kokemus tämäkin.
Terveisiä kirjastosta!
Meillä on täällä nyt kaksi työelämään tutustujaa. Heistä vastaava henkilö ystävällisesti nakitti minut ohjeistamaan heitä kuvakirjojen hyllyttämisessä. Olimme jo hyllyttäneet vinon pinon suomenkielisiä kuvakirjoja, kun ruotsinkielisiä hyllyttäessämme toinen tytöistä kysyi, mistä ihmeestä nämä kolmikirjaimiset sarjat on keksitty, joiden perusteella kirjat laitetaan järjestykseen. No, tulipahan sekin nyt sitten katsottua...
Onneksi sentään tajusi kysyä. Harmi, etten itse tajunnut lähteä heti ensimmäisenä perusasioista. Tuli taas hyvä muistutus siitä, ettei todellakaan saa olettaa mitään kenestäkään.
Meillä on täällä nyt kaksi työelämään tutustujaa. Heistä vastaava henkilö ystävällisesti nakitti minut ohjeistamaan heitä kuvakirjojen hyllyttämisessä. Olimme jo hyllyttäneet vinon pinon suomenkielisiä kuvakirjoja, kun ruotsinkielisiä hyllyttäessämme toinen tytöistä kysyi, mistä ihmeestä nämä kolmikirjaimiset sarjat on keksitty, joiden perusteella kirjat laitetaan järjestykseen. No, tulipahan sekin nyt sitten katsottua...
Onneksi sentään tajusi kysyä. Harmi, etten itse tajunnut lähteä heti ensimmäisenä perusasioista. Tuli taas hyvä muistutus siitä, ettei todellakaan saa olettaa mitään kenestäkään.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Sooloilua.
Katsoin juuri Neloselta Sooloilua. Voi kun muistaisikin aina sen elämisen yksinkertaisen onnellisuuden, mikä välittyi niin hyvin niistä päähenkilön ja anopin viettämistä yhteisistä hetkistä keskellä ei mitään. Kumiankkojen tiirailu, oravien hätistely, pannarin paistaminen... Mitä sitä muuta ihminen päiväänsä tarvitsee?
Onneksi olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että kyllä se kevät saa hymyn huulille ihan vaan kauppareissunkin aikana. On helppoa olla onnellinen, kun ei odota liikoja vaan ymmärtää onnen koostuvan niistä arjen pienistä asioista. Niin kliseistä kuin se onkin, totuudesta ei pääse mihinkään.
Tänään olen ollut onnellinen siitä, että pikkupoikani tuli viikonlopun reissultaan kotiin, ulkona oli niin ihana ilma ettei meinannut malttaa lopettaa lenkkiä ollenkaan, teimme mieheni kanssa simppeliä mutta ihanaa salaattia ruoaksi, ja taivaalla loistaa vieläkin pieni valon kajo.
Huomenna taas uuteen, upeaan työpäivään! Täytyykin vielä kertoa, että yhdeksi aamurutiinikseni on tullut ostaa torilta banaani evääksi töihin. Viime viikolla nappasin mukaan myös litran mansikoita työpaikan kahvipöytään, mikä aloitti muutaman kollegan päivän huomattavasti aurinkoisemmin. On mukava ilahduttaa, eikä siihen tosiaankaan vaadita paljon!
Onneksi olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että kyllä se kevät saa hymyn huulille ihan vaan kauppareissunkin aikana. On helppoa olla onnellinen, kun ei odota liikoja vaan ymmärtää onnen koostuvan niistä arjen pienistä asioista. Niin kliseistä kuin se onkin, totuudesta ei pääse mihinkään.
Tänään olen ollut onnellinen siitä, että pikkupoikani tuli viikonlopun reissultaan kotiin, ulkona oli niin ihana ilma ettei meinannut malttaa lopettaa lenkkiä ollenkaan, teimme mieheni kanssa simppeliä mutta ihanaa salaattia ruoaksi, ja taivaalla loistaa vieläkin pieni valon kajo.
Huomenna taas uuteen, upeaan työpäivään! Täytyykin vielä kertoa, että yhdeksi aamurutiinikseni on tullut ostaa torilta banaani evääksi töihin. Viime viikolla nappasin mukaan myös litran mansikoita työpaikan kahvipöytään, mikä aloitti muutaman kollegan päivän huomattavasti aurinkoisemmin. On mukava ilahduttaa, eikä siihen tosiaankaan vaadita paljon!
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Glada vappen!
Työpaikallammekin vietetään vappua. Juuri kun tulin töihin, osa osastomme naisista oli matkalla rekvisiittavarastoon ja he nappasivat minutkin mukaansa. Yksi laittoi päähänsä peppuun asti ulottuvan mörköperuukin [sis. sarvet], toinen otti perhosen siivet ja tuntosarvet, kolmas upean tuuheat punapäähiukset ja kukkakoristeen, neljäs pupunkorvat ja nyt hän tuolla takahuoneessa ompelee itselleen hännännöpökkää.
Itse olen perinteisen malttavaisessa kokonaisuudessa, lei kaulassa ja havaijilaishenkinen kukkakoriste hiuksissani. Tietysti minun onnellani olen ensimmäisenä nuorten puolen tiskissä ja sain muutaman pikkuisen kummeksuvan katseen, mutta se nyt on aika pientä. Onhan sentään vapunaatto. :)
Eilen mieheni osti meille grillin, jota kokosimme olohuoneen lattialla yli yhteentoista. Toimitusta hidasti House, mutta sitten taas jatkettiin. Aika vimpula se on, mutta ehkä sillä yhdet vappunakit grillaa!
Tosiaan, tänään meille on tulossa muutama ystävä grillailemaan ja iltaa viettämään, varmaan lähdemme myös jonnekin ulos.
Miten te vietätte vappua? Perinteisesti vai uusia perinteitä luoden? Vai repäisettekö joka vuosi jotain aivan uutta, kokeillen rajojanne?
Itse olen perinteisen malttavaisessa kokonaisuudessa, lei kaulassa ja havaijilaishenkinen kukkakoriste hiuksissani. Tietysti minun onnellani olen ensimmäisenä nuorten puolen tiskissä ja sain muutaman pikkuisen kummeksuvan katseen, mutta se nyt on aika pientä. Onhan sentään vapunaatto. :)
Eilen mieheni osti meille grillin, jota kokosimme olohuoneen lattialla yli yhteentoista. Toimitusta hidasti House, mutta sitten taas jatkettiin. Aika vimpula se on, mutta ehkä sillä yhdet vappunakit grillaa!
Tosiaan, tänään meille on tulossa muutama ystävä grillailemaan ja iltaa viettämään, varmaan lähdemme myös jonnekin ulos.
Miten te vietätte vappua? Perinteisesti vai uusia perinteitä luoden? Vai repäisettekö joka vuosi jotain aivan uutta, kokeillen rajojanne?
tiistai 27. huhtikuuta 2010
www.
Tiedän, siitä on jälleen aikaa. Nytkään en ehdi sen kummemmin kuulumisia kertailla, sillä olen töissä ja teen vain pikaisen päivityksen.
Olen siis nyt työharjoittelussa kaupunginkirjastossamme lasten ja nuorten osastolla. Kyllä, viihdyn hyvin. Ihmiset ovat mukavia ja olen muutenkin ottanut paikan kodikseni oikein tehokkaasti. Ties vaikka jämähtäisin tänne, jos sattuisi sopivasti aukeamaan paikka valmistumiseni aikoihin. Niin siis tietenkin jos minut haluttaisiin ottaa...
Mutta se asia, miksi ryntäsin tänne tuhlaamaan tehokasta työaikaani. Täällä kirjastossa tulee jostain syystä kaikenlaisia mielenkiintoisia kirjoja vastaan, esimerkiksi sci-fi -novellikokoelma vuodelta x. Sen takakannessa kerrottiin, kuinka kirja alunperin "julkaistiin World Wide Webissä 1997". Kieltämättä ilmaus kuulosti melko koomiselta.
Kuka sanoisi enää niin? Onkin jännittävää miettiä, miten nopeasti otamme erinäiset asiat normaaleiksi, jokapäiväisiksi ja niin... tavallisiksi.
Kuten sen, että yhtäkkiä kesken työpäivän voin hypätä tietokonetuolille ja näpyttää teille tämän kirjoituksen. Puhumattakaan siitä että minulla ylipäätään on TYÖpäiviä.
Olen siis nyt työharjoittelussa kaupunginkirjastossamme lasten ja nuorten osastolla. Kyllä, viihdyn hyvin. Ihmiset ovat mukavia ja olen muutenkin ottanut paikan kodikseni oikein tehokkaasti. Ties vaikka jämähtäisin tänne, jos sattuisi sopivasti aukeamaan paikka valmistumiseni aikoihin. Niin siis tietenkin jos minut haluttaisiin ottaa...
Mutta se asia, miksi ryntäsin tänne tuhlaamaan tehokasta työaikaani. Täällä kirjastossa tulee jostain syystä kaikenlaisia mielenkiintoisia kirjoja vastaan, esimerkiksi sci-fi -novellikokoelma vuodelta x. Sen takakannessa kerrottiin, kuinka kirja alunperin "julkaistiin World Wide Webissä 1997". Kieltämättä ilmaus kuulosti melko koomiselta.
Kuka sanoisi enää niin? Onkin jännittävää miettiä, miten nopeasti otamme erinäiset asiat normaaleiksi, jokapäiväisiksi ja niin... tavallisiksi.
Kuten sen, että yhtäkkiä kesken työpäivän voin hypätä tietokonetuolille ja näpyttää teille tämän kirjoituksen. Puhumattakaan siitä että minulla ylipäätään on TYÖpäiviä.
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Earth hour.
Vietättekö Earth Houria? Kyseessähän on WWF:n maailmanlaajuinen kampanja, joka käytännössä tarkoittaa valojen sammuttamista tunnin ajaksi tänä iltana klo 20.30-21.30. Kampanja siis alkoi jo hetki sitten, joten olen vähän myöhässä tämän asian kanssa. :)
Luulen, että jokainen on vähintäänkin kuullut tästä, mutta lisätietoja joka tapauksessa osoitteesta http://www.wwf.fi/earthhour/. Käy ilmoittautumassa mukaan! Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 8600, tai siis 8601 kun minäkin vain ehdin painaa nappulaa.
Täytyy kyllä myöntää, että en osallistu mitenkään täysipainoisesti. Mutta sen tein, että sammutin turhan keittiön valon, kun kerta sekä minä että mieheni olemme olohuoneessa. Olen siis kuitenkin jollain tavalla osallistunut mukaan. Toivottavasti sinäkin olet!
Nyt menen täyttämään patonkeja ja uppoan Nelosen leffan, Valkoisen kreivittären, tunnelmiin. Hyvät viikonlopun jatkot!
Ps. Tänään Naantalissa äiti ja neljä lasta ylittivät suojatietä, kun äiti joutui tempaisemaan yhden lapsistaan pois pysähtymättä ohi ajaneen auton alta. Mikä ihme autoilijoita vaivaa? Olen tästä aiemminkin valittanut, enkä ymmärrä, miksi suojateilläkin täytyy pelätä. Toivottavasti kyseinen nainen saadaan kiinni!
Luulen, että jokainen on vähintäänkin kuullut tästä, mutta lisätietoja joka tapauksessa osoitteesta http://www.wwf.fi/earthhour/. Käy ilmoittautumassa mukaan! Tällä hetkellä ilmoittautuneita on 8600, tai siis 8601 kun minäkin vain ehdin painaa nappulaa.
Täytyy kyllä myöntää, että en osallistu mitenkään täysipainoisesti. Mutta sen tein, että sammutin turhan keittiön valon, kun kerta sekä minä että mieheni olemme olohuoneessa. Olen siis kuitenkin jollain tavalla osallistunut mukaan. Toivottavasti sinäkin olet!
Nyt menen täyttämään patonkeja ja uppoan Nelosen leffan, Valkoisen kreivittären, tunnelmiin. Hyvät viikonlopun jatkot!
Ps. Tänään Naantalissa äiti ja neljä lasta ylittivät suojatietä, kun äiti joutui tempaisemaan yhden lapsistaan pois pysähtymättä ohi ajaneen auton alta. Mikä ihme autoilijoita vaivaa? Olen tästä aiemminkin valittanut, enkä ymmärrä, miksi suojateilläkin täytyy pelätä. Toivottavasti kyseinen nainen saadaan kiinni!
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Heinolan puolesta!
Minä yritän nyt vielä tätäkin kautta tavoittaa ihmisiä allekirjoittamaan hyvän asian puolesta. Jos Heinola saa yhdenkin kannattajan lisää, on päivän hyvä tekoni tehty!
Kyseessä on siis Heinolan reumasäätiön sairaala, joka ollaan sulkemassa. Tästä seuraa, että sairaalan potilaat joutuvat paikallisten terveyskeskusten armoille ja loputtomiin leikkaus- ym. jonoihin.
En nyt tiedä tästä asiasta niin paljoa, että uskaltaisin tämän kummempaa paatosta alkaa kirjoittamaan. Mutta varmasti jo nämä pari lausetta antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, mistä on kyse. Näissä terveyskeskuksissa kun ei pystytä, kyetä eikä välttämättä edes uskalleta hoitaa etenkään vaikeimpia sairaustapauksia, ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, kaikkialla ei voida edes määrätä joidenkin sairauksien vaatimia lääkkeitä. Parhaimmat olosuhteet ovat niillä, jotka asuvat yliopistosairaaloiden lähettyvillä - mutta entäs ne muut?
Jos siis haluat vaikuttaa, katso lisätietoa ja allekirjoita: http://www.adressit.com/reumasairaala
Tämä tieto tuli minulle työkaveriltani ja suurin osa puheistani on otettu hänen mailistaan.
Aikakin herätellä jälleen tätäkin blogia henkiin, tervetuloa myös uudelle lukijalle!
Kyseessä on siis Heinolan reumasäätiön sairaala, joka ollaan sulkemassa. Tästä seuraa, että sairaalan potilaat joutuvat paikallisten terveyskeskusten armoille ja loputtomiin leikkaus- ym. jonoihin.
En nyt tiedä tästä asiasta niin paljoa, että uskaltaisin tämän kummempaa paatosta alkaa kirjoittamaan. Mutta varmasti jo nämä pari lausetta antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, mistä on kyse. Näissä terveyskeskuksissa kun ei pystytä, kyetä eikä välttämättä edes uskalleta hoitaa etenkään vaikeimpia sairaustapauksia, ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, kaikkialla ei voida edes määrätä joidenkin sairauksien vaatimia lääkkeitä. Parhaimmat olosuhteet ovat niillä, jotka asuvat yliopistosairaaloiden lähettyvillä - mutta entäs ne muut?
Jos siis haluat vaikuttaa, katso lisätietoa ja allekirjoita: http://www.adressit.com/reumasairaala
Tämä tieto tuli minulle työkaveriltani ja suurin osa puheistani on otettu hänen mailistaan.
Aikakin herätellä jälleen tätäkin blogia henkiin, tervetuloa myös uudelle lukijalle!
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Mitä kuuluu nyt?
Mitä kuuluu?
Siitä on aikaa, kun olen sanonut mitään. Viime aikoina olen:
- miettinyt, mihin katosikaan syksy ja koko pitkä, pimeä talvi.
- ikävöinyt mummolaan.
- käynyt vihdoin Ruohonjuuressa ja ostanut gojimarjoja. En ole vielä päättänyt, pidänkö niistä.
- alkanut koota kuvakollaasia Turusta nimeltä "Täällä me asumme".
- nähnyt leffan Nine [mies lahjoi minut leffaan, koska oli itse töissä]. En pitänyt siitä niin paljon kuin olisin halunnut pitää.
- saanut uusia merihevosia! No hyvä on, miehenhän ne on. Mutta voisin omia niistä yhden tai kaksi [niitä on siis yhteensä neljä]. Valitettavasti niistä ei ole vielä kuvamateriaalia, saimme ne viime yönä.
Entä sinä?
Siitä on aikaa, kun olen sanonut mitään. Viime aikoina olen:
- miettinyt, mihin katosikaan syksy ja koko pitkä, pimeä talvi.
- ikävöinyt mummolaan.
- käynyt vihdoin Ruohonjuuressa ja ostanut gojimarjoja. En ole vielä päättänyt, pidänkö niistä.
- alkanut koota kuvakollaasia Turusta nimeltä "Täällä me asumme".
- nähnyt leffan Nine [mies lahjoi minut leffaan, koska oli itse töissä]. En pitänyt siitä niin paljon kuin olisin halunnut pitää.
- saanut uusia merihevosia! No hyvä on, miehenhän ne on. Mutta voisin omia niistä yhden tai kaksi [niitä on siis yhteensä neljä]. Valitettavasti niistä ei ole vielä kuvamateriaalia, saimme ne viime yönä.
Entä sinä?
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Turussa on harmaata. Lumi on harmaata. Talot on harmaita. Taivas on harmaa.
On märkää. Lumi on muuttunut märäksi. Ilma on märkää.
Tulisi jo kevät.
Vedin eilen kesäkengät jalkaan ja fiilistelin. En kestä enää!! Saanhan laittaa huomenna ballerinat kouluun, saanhan?
Elän pienoisessa horrosmasennuksessa. En tee mitään enkä jaksaisi vaikka yrittäisin. Turhauttavaa, koska samaan aikaan olen niin kyllästynyt ja pettynyt elämääni.
--
Pikkupoika on nukkunut jo yli kolme tuntia. Jos nyt menisin hänen viereensä nukkumaan, hän heräisi kuitenkin heti. Ja toisaalta... Jos en mene, hän nukkuu vielä ainakin puoli tuntia.
Otan riskin.
On märkää. Lumi on muuttunut märäksi. Ilma on märkää.
Tulisi jo kevät.
Vedin eilen kesäkengät jalkaan ja fiilistelin. En kestä enää!! Saanhan laittaa huomenna ballerinat kouluun, saanhan?
Elän pienoisessa horrosmasennuksessa. En tee mitään enkä jaksaisi vaikka yrittäisin. Turhauttavaa, koska samaan aikaan olen niin kyllästynyt ja pettynyt elämääni.
--
Pikkupoika on nukkunut jo yli kolme tuntia. Jos nyt menisin hänen viereensä nukkumaan, hän heräisi kuitenkin heti. Ja toisaalta... Jos en mene, hän nukkuu vielä ainakin puoli tuntia.
Otan riskin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)