LivD: Ylpeästi pullea.

Liviltä tulee dokumentti Ylpeästi pullea. Alkoi siis kymmeneltä ja kestää yhteentoista, katson sitä parhaillaan [mainoskatko].
Ensin olin fiiliksissä, jes, pullea, ei siis sellainen kamalan lihava, ja päätin katsoa ohjelman. Mutta onhan siellä niitä isompiakin. Jokin kuitenkin sai pidettyä käteni poissa kaukosäätimeltä ja jatkoin katsomista.

Hmm... Ristiriitaisia ajatuksia. Vaikka esimerkiksi yksi nainen, Jo, kävi pitämässä koululaisille luentoja siitä, että lihavatkin ovat ihan oikeita, ajattelevia ihmisiä. Ettei lihavuutta pitäisi yhdistää saumattomasti laiskuuteen. Ja toisaalta myös, että LIIKAlihavuus ei ole hyvä juttu. Lähes kaikki ymmärsivät luennon pointin.
Toinen ihana nainen oli tanssinopettajan tytär, joka sitten itsekin innostui tanssista, ja vetää nyt lihavien tanssikurssia. Kaikki ryhmässä kävijät kertoivat, että on mukavaa, kun ryhmän vetäjä on myös lihava, tietää että hän tietää miltä heistä tuntuu.
Yksi hauska nainen oli strippari. En kyllä itse lämmennyt, mutta nähtävästi moni muu lämpesi.

Hmm...
Tämä panee kyllä miettimään. Avartaa mieltä.


Vaikka nähtävästi voisinkin olla onnellinen tällaisena, taidan silti laihduttaa itseni takaisin omiin mittoihini.

Ongelmia.

Olen lihava, kai se täytyy vihdoin myöntää.

Eilen meinasin lähteä yhtäkkiä lenkille ollessani yksin kotona, mutta sitten jäinkin tiskaamaan. Se on harmi, mutta kuka muukaan ne tuttipullot olisi pessyt. Tein siis tiukan valinnan.
[ps. Oli aika kivaa kun miekkoseni lähti asioilleen ja vei samalla pikkupojan mummilaansa, ja sain olla aivan aivan yksin. Mukavaa pitkästä aikaa.]

Tänään intouduin etsimään itselleni liikuntamuotoa. Tykkään aerobicista. Löysin itseni Turun naisvoimistelijoiden sivuille, siellä oli muutama kivan kuuloinen ryhmä. Esim. voisin mennä tiistaiaamuisin kahdeksaksi Mind&body-ryhmään ja sieltä sitten kymmeneksi kouluun. Ihan oikeasti voisin!
Ainut ongelma on, että mulla ei ole 89 euroa.

Huoh.
Miksei voi olla vieläkin teini ja laihtua pelkällä ajatuksen voimalla? Niinhän mä silloinkin tein. Tuloksetkin näkyi nopeammin.
Tai miksei jotain voisi tapahtua saman tien kun päättää alkaa laihduttaa ihan tosissaan? Sellainen kilon, kahden pudotus heti ensimmäisen yön aikana motivoisi huomattavasti enemmän kuin kahden kuukauden puurtaminen ilman tuloksia.
Tätä menoa sorrun vielä niihin kamaliin laihdutusohjelmiin, kuten nutriletteihin tai muihin vastaaviin. Etenkin kun toiset kuuluvat saaneen siitä hyvän alkusysäyksen, varmaan juurikin sen motivoivan alun ansiosta.

Ähh. Tiukkoja valintoja.

Tai sitten minäkin lähden vain joka viikonloppu parille keikalle riehumaan ja pomppimaan.

Raahraah, miksi elämästä on pitänyt tehdä niin vaikeaa.

To gonna go or not to gonna go?

Tänään luokkalaiseni kertoi olevansa Kukassa pyörittämässä levyjä tänä iltana. Vähän käväisi mielessä, että olisi aivan hyvin voinut mennä sinne koulun jälkeen siinä kahdeksan pintaan. Senkus olis käyny nappaamassa vaikka subin isoimpaan nälkäänsä ja sit istahtanu lautapelien ja minttukaakaon ääreen nauttimaan hyvästä musasta.
Näin siis jos olisin tavallinen nuori opiskelijaneito.

Sen sijaan kahlasin hytisten läpi tuulen ja.. no, tuulen, ja menin kotiin. Avasin oven ja valmiin ruoan lämpimän valkosipulinen tuoksu tuli heti vastaan, perässään iloinen, syliin haluava pikkupoika.

Miten voisin kuvitellakaan, että vaihtaisin tämän elämän johonkin muuhun?


Ps. Ensi viikonloppuna mies menee nörtteilemään ja ajattelin sujuvasti heivata lapsukaisen perjantaina isovanhempiensa luo kylään, koska silloin samainen luokkalaiseni tekee samaista duunia CCC:ssa. Sinne siis! ;)

Kuunkierto.

Luin äsken yhden postauksen, jossa kirjoittaja valitti tammikuusta. Kuinka se on niin paha, viiltävä ja kylmä. Siis luonteeltaan.

Itse en kyennyt kuin kohauttamaan olkiani. Ymmärrän kyllä sen, että jokin kuukausista ei vaan kolahda. Hän oli saanut kommentinkin, jonka kirjoittajalle maaliskuu edusti samaa.
Yritin samaistua tähän maaliskuuhun, mutta jotenkin en pystynytkään. Sitten mietin marraskuuta, mutta ei, ei siinäkään oikein ole mitään vikaa...

Joskus tunnen itseni ihan kamalan tylsäksi, kun näen kaikesta kaikki puolet enkä siis pysty olemaan mistään oikein mitään mieltä. Niin kuin esimerkiksi kuukaudet. Nyt koko tammikuu on ollut ihanaa valkeaa täynnä, on ollut paukkupakkasta joiden jälkeen pikkupakkaset [joissa hytisteltiin syksymmällä] ovat tuntuneet luksukselta. On ollut kauniita aamuja ja puut notkuvat kuuransa alla.
Maaliskuussakin on oma hohtonsa. Jo se, että silloin on monen tuttuni synttärit piristämässä mikä mitäkin päivää, puhumattakaan siitä ihanasta autuaasta kevään odottelusta.
Marraskuu on ehkä itselleni pahin. Se on synttäreideni ja joulun välissä, silloin ei oikein tapahdu mitään, todennäköisesti on pelkkää mustaa... Mutta piru vie, sekin on vain kuukausi. Ja vaikka joulu onkin vasta kauukauden päästä, on marraskuussakin jo sitä pientä odottelua ja valmistautumista.

Ei, vaikka kuinka yritän, en pysty ottamaan mitään kuukautta inhokkikuukaudekseni. Niin että sen kestäminen olisi ongelma joka ikinen vuosi, sitä odottaisin kauhulla ja huokaisisi helpotuksesta kun se vihdoin päättyy.
En haluaisikaan ajatella näin. Jokainen kuukausi on yhtä pitkä; miksi tehdä yhdestä niistä sellainen tuskien taival, että se kestää ikuisesti, ja toisesta niin taivas, että se hurahtaa ohi huomaamatta.

Miksei jokaisesta voisi poimia niitä hyviä hetkiä.

En usko, että onneni riippuu siitä, mikä kuukausi on meneillään. Siinähän ne pyörii, vuodesta toiseen.

Musiikkia musiikkia.

Hitsi.
En ole aikoihin ostanut uusia levyjä. Siis aikoihin aikoihin aikoihin.
Nyt minulla on koossa jo viiden levyn lista, joka vain odottaa uutta opintotukea. Tänään keksin listaan kaksi uutta levyä: Leona Lewis - Spirit [miksi Deluxe Edition maksaa vähemmän kuin alkuperäinen? No, otetaan sitten deluxe.] ja Jennifer Hudsonin samanniminen. Kuuntelen jälkimmäistä juuri Spotifysta, ah ah, tämä täytyy saada. Hei kuka vippaisi mulle 41e niin musta tulisi onnellinen nainen?
Musta tuntuu, että on kyllä muutama muukin levy, joka vaan odottaa että keksin ostaa sen. Tarvitsen kyllä uuden CD-hyllyn ennen tilausta.

Mulla on ollut ihan törkeä ikävä musiikkia. Miten oon elänyt ilman sitä?

Televisiolauantai.

V heräsi taas ihan luvattoman aikaisin, joskus seitsemältä. Onneksi hän tyytyi pyörimään meidän sängyssä, niin sain torkahdella vielä tunnin ajan. Kahdeksalta jaksoikin nousta jo paljon paremmin.
Katsottiin telkkarista Kiehtovaa maailmaa. Billy Connolly seikkaili Luoteisväylällä. Mainitsen tämän vain siksi, että Billy vietiin katsomaan irronnutta jäävuorta, joka oli jäänyt jumiin yhteen lahteen. Hän kertoi inuiittien uskovan, että heidän esi-isiensä henget asuvat jäävuorissa ja tulevat katsomaan heitä joka kevät.
Ihana ajatus. Todella ihana.

Seuraavaksi tuli Musiikki matkaseurana tmv., eli kauniita maisemia klassisella musiikilla höystettynä.
Pitäisi kuunnella enemmän klassista. Se on kuitenkin aika hienoa.


Viime yönä Suomen aikaa järjestettiin Hope for Haiti now -konsertti. Siellä on melkoisen isoja nimiä paikalla; Madonna, Coldplay, Stevie Wonder, Sting, Beyoncé... Konsertti tulee tänään Teemalta klo 16. Kannattanee katsoa, ja käydä samalla itsekin lahjoittamassa edes se pieni summa, esimerkiksi tästä. Kuten sivulta näet, jo alle eurolla saat lapselle tuhkarokkorokotteen, joka antaa elinikäisen suojan. Kehitysmaissahan tuhkarokko saattaa jopa tappaa.

Aamumaisema.

Viime päivien ilonaiheeni on ehdottomasti ollut taivas. On ollut ihanaa, kun aamusta on sattunut katsomaan ulos ikkunasta ja kohtaa upean, tummanpuhuvan aamutaivaan täynnä kauniita värejä. Huomatkaa myös mielettömät pilvet!

Ah. Voisiko oikeasti olla huonolla tuulella tuollaisen näyn edessä? [harmi vaan, ettei mulla ole käytössä kuin pikkuinen pokkari, muuten maisema voisi puhua paremmin omasta puolestaan.]

Nyt tekee mieli mustikkamehua.

V nukkuu ja yritän olla ahkera. Eka erä pyykkejä on koneessa ja aion siivota paikan siihen kuntoon, että voidaan imuroida heti kun V herää. Mielellään kyllä myös pesisin lattiat, mutta saa nyt nähdä jääkö se lauantaille. Viedään silloin varmaan Vikke taas yöksi mummilaan.

Yritän olla ahkera. Haluaisin olla ahkera. Kukahan keksi tehdä musta tällaisen laiskan kakan?
Valitsin laihdutustavaksi hyötyliikunnan, joten kai sitä täytyy lähteä hommiin, vaikkei yhtään kiinnostaisi. Ankara siivoushan on parasta hyötyliikuntaa, joten ei ku rätti käteen vaan.


Ps. Parhaan ystäväni kotikadulla ammuskeltiin viime yönä, onneksi ei käynyt kuinkaan kenellekään. :\

Svea.

Joskus syksymmällä luin jotain trendimuotilehteä, joss sitten kuvakollaasissa kerrottiin Svea-pipojen tulevan muotiin. Tuhahdin ja käänsin sivua.
Nyt täytyy kyllä myöntää, että melkoisen monella niitä pipoja näkyy. Enkä voi millään käsittää, miksi. a) Ihan järkyttävää massatuotetta, b) massatuote on aina tylsää ja c) tällä kertaa massatuote on vieläpä järkyttävän rumaa. Pipot sinänsä, yleisesti ottaen, ovat tietysti kivoja. Usein jopa söpöjä. Puhumattakaan käytännöllisyydestä. Mutta nämä Sveat... Oivoi. Jopa tupsut ovat söpöjä, mutta miksi ne nyt killuttavat narun jatkona? Hirveää.
Kaikista kamalin näky olivat kyllä ala-asteikäiset kaverukset, kaksi tyttöä, joilla molemmilla oli vaaleanpunaiset Sveat.
Huoh. En vaan ymmärrä.
Ja kyllä, tiedän että tämä ilmiö on ollut voimassa jo jonkin aikaa, nyt niitä pipoja vaan näkyy niin joka puolella etten voinut olla purkautumatta.


Ps. Kyllä, selvisin toisestakin 10-tuntisesta koulupäivästä. Juuri ja juuri, vähän teki kyllä jo tiukkaa.

Hyvä päivä.

Jes jes jes jes jes, mä oon niin fiiliksissä!!

a) musta tykättiin työharjoittelupaikkahaastattelussa. Uskallan olla lähes varma, että sinne mennään.

b) oon saanut supersuklaata, pikkuisen Baileysiä ja despiksiä.

c) Casanova tulee sunnuntaina!!! Jesjesjesjesjes, päivän paras uutinen!!

Ajatuksia.

Olen nyt jonkin aikaa lueskellut näitä muoti-, trendi- ja pukeutumisblogeja. Jollain hullulla tavalla kyllä pidän niistä. On hauska päästä kurkistamaan ventovieraiden ihmisten elämään parhaimmillaan päivittäin ja kuvitella tuntevansa heidät pelkästään heidän blogiensa perusteella. Joku joskus kirjoittikin blogiinsa siitä, mitä ihmiset oikein olettavat; luulevatko he, että se mitä ihminen kirjoittaa blogissaan, on koko totuus hänen persoonallisuudestaan, elämästään, ajatuksistaan?
Nyt lähti kyllä juttu sivuraiteille. Koska oikeasti halusin vain tulla sanomaan sen, että jos nämä muotiblogaajiksi itseään kutsuvat nuoret [ja vähän vanhemmatkin] naiset edustavat nykypäivän muodikkuutta, olen onnellisesti epämuodikas. Useimpia heidän päällään näkemiäni rytkyjä en pistäisi ikinä päälleni. Kaikista hauskimpia ovat aina vuodenvaihteen tienoilla ilmestyvät muistelot, mihin blogaajat ovat keränneet vuoden lempivaatteensa. Ihan uskomattomia härveleitä. Sitä vain miettii, mitä he muina päivinä ovat päälleen vetäneet, jos nämä ovat sitä parhaimmistoa.

Nojoo. En tahdo olla ilkeä. Oikeasti piti jättää koko teksti vain siihen yhteen lauseeseen.

Olen vähän väsynyt. Katsoin äsken Kirjavan hunnun ja itketti.

Ajattelin vakavasti vihdoin vuoden tauon jälkeen ottaa uuden postcrossing-osoitteen. En minä turhaan niitä kortteja viime talvena hamstrannut varastoon. Maailmalle siitä!