Elän Jane Austen -vaihetta. Luin ensin Sanditonin, jonka olemassaolosta edes erittäin austenmainen ystäväni ei tiennyt. Se oli ihan viihdyttävä, kun pääsin alkukankeudesta yli.
Nyt luen kirjenovellikokoelmaa. Uskollinen ystävänne, sekö sen nimi on? Muistaakseni. Ihan hulvaton! Niin ylitseampuvaa, että välillä ei vaan kestä, mutta sitten on taas pakko nauraa. Suosittelen! Kannattaa kuitenkin sitä lukiessa muistaa, että Austen todellakin aloitti parodiasta. Koska nimenomaan parodiaa siinä piisaa!
Aamulla lähdettiin hiukan ex tempore erittäin kiireellä pikkupojan kanssa pääkirjastoon satutunnille. Aluksi V jaksoi kuunnella, mutta sitten hän keksi kirjahyllyt ja alkoi raahata sieltä kuvakirjoja katseltavaksi. Eikä tietenkään vienyt niitä pois sitä mukaa kun haki uusia... Äh. No, ei se mitään, hänhän on vasta 2. Ei voi olettaa että sen ikäinen jaksaisi istua paikallaan tunnin.
Kaupungilta tultuamme nakkasin pojan päiväkotiin ja tulin kotiin tekemään ranskan tehtäviä. Yritän kuunnella ranskaksi, miten CV tehdään.
Ei tuu mitään. Ihan tappokurssi taas tämäkin.
Ps. Keventämissuunnitelmat on suht hyvällä mallilla. Vielä se ei näy painossa tai peilissä, mutta fiilis on hyvä. Suklaaton syyskuu on hiukan lipsunut, mutta niin vähän, että saa olla ylpeä. Fittaamiseenkin on löytynyt uutta puhtia. Kyllä nämä kilot tästä vielä karistetaan, se on varmaa!
