Niin mitenkäs ne liikennesäännöt menivätkään, hmm?

Olen nyt miettinyt tätä juttua jo jonkin aikaa. Muutamia vuosia. Ja viimeksi tänään.
Mikä siinä on, kun autoilijat eivät väistä suojatiellä olevaa kävelijää? Ei edes silloin, kun hän on lastenvaunujen kanssa..?

Kyllä, minä kuulun tähän ihmisryhmään, joka tasan tarkkaan käyttää oikeutensa mennä suojatiellä ensin. Kyllä, minä myös katson, että auto tulee fiksua nopeutta, sillä on aikaa jarruttaa ja näkyvyys on hyvä. Ja talvella vielä tuplat kaikkeen. En minä mikään tyhmä ole. Mutta mikä siinä silti on, että ihan liian usein autot suhahtavat pelottavan läheltä ohi!

Olen harkinnut muutamaa erilaista vaihtoehtoa. Olen esimerkiksi ajatellut laittaa sellaisen 20cm pitkän ja terävän metallilangan sojottamaan vaunun päädystä. Onhan se nyt kuitenkin toivottavaa, että lapseni pään ja neljääkymppiä ajavan auton välillä olisi edes sen verran? No, näin ei kuitenkaan aina ole ja - SKRRRIIIKKSSS. Auto saisi pysyvän muiston meidän ohittamisestamme.
Kyseinen systeemi olisi kuitenkin hiukan epäkäytännöllinen, koska esimerkiksi en enää mahtuisi hissiin ja kaupassa saattaisin vahingossa puhkaista jonkun mummon.

Seuraava suunnitelma. Mietin tänään, että alan kantamaan kiviä mukanani ja heitän niitä perään aina, kun auto ei tajua väistää. Minusta kuitenkin tuntuu, että kovin moni ei hyväksyisi tätä tapaa.
Kehittelin ideaani eteenpäin ja ajattelin, että ainakin kesällä voisi heitellä vesi-ilmapalloja. Siitä ei tulisi mitään seurausta, jota tarvitsisi sen kummemmin katua, mutta autoilija todennäköisesti huomaisi minut.
Kaikista parasta kuitenkin olisi, jos saisin jotain värikuulan tapaisia. Jotain, mistä läiskähtäisi kaunis maalikuvio auton kylkeen, joka parhaimmillaan lähtisi pois ainoastaan uudella maalikerroksella. Se se vasta olisikin hauskaa!

Ehkä varteenotettavinta kuitenkin olisi, että hankkisin jostain sellaisen stop-kyltin ja menisin itse edellä suojatielle kyseinen kyltti pystyssä. Taitaa olla ideoistani ainut, mistä minua ei voida haastaa oikeuteen tai vaatia vahingonkorvauksia. [lisäksi sen kyltin yläreuna voisi olla superterävä, joten jos auto siitä huolimatta suhahtaa ohi, voisin kätevästi vain kallistaa kylttiä sen verran, että päästään takaisin tuohon ahh niin nautinnolliseen naarmutusideaan... Kjähkjäh.]

Ei sittenkään Sea lifeen.

Voihan sitä kai päivän näinkin aloittaa. Herättiin puoli seitsemältä, että päästäisiin kahdeksan aikoihin lähtemään kohti Helsinkiä ja Sea lifea. Hirveä säätäminen, mutta vihdoin pikkuisen myöhässä aikataulusta päästiin lähtemään liikkeelle. Oltiin liikkeellä ehkä 100 metriä. Auto vaan luovutti, eikä käynnistynyt enää millään. Mies soitti yhdelle kaverilleen, joka asuu tässä vieressä, jos hän olisi tullut auttamaan. Mutta ei, kaveri olikin ollut ryyppäämässä ja käytännössä vasta menossa nukkumaan. Kaverin tyttöystävä kuulemma vähän rähjäsi, ettei nyt voi lähteä mihinkään, joten ei se sitten tullut. Kiitos vaan.
No, ruvettiin sitten kaksin työntämään autoa johonkin hiukan järkevämpään paikkaan, mikä oli yllättävän haastavaa tuolla liukkaalla tiellä. Yhdessäkin kohdassa en pystynyt työntämään ollenkaan, koska jalka luisui aina uraan. Yksi mies katseli meitä jonkin matkan päästä, mutta ei edes tullut kysymään, voisiko mitenkään auttaa. Onneksi eräs toinen tuli ja saatiin supernopeasti työnnettyä auto parkkiin. Kiitos hänelle!

No, Helsinki jäi nyt näkemättä, mutta ehkä sitten joskus toiste. Eiköhän se Sea life ole pystyssä vielä parin viikon päästäkin.

---

Huomasin laiharissani vakavia puutteita. Äitiyslomalla ollessani kävin lenkeillä sen verran, etten lihonut, vaikken kyllä laihtunutkaan. Nyt jotenkin lenkkeily on jäänyt, ja tuloskin on sen mukainen... Eilen käydessäni pienellä kävelyllä, kun piti hakea yksi paketti postista, tajusin, että lenkkejäkin oikeasti tarvitaan. Vaikka olen nyt tosi energisesti jaksanut siivota, imuroida, käydä siellä kirjastossapostissakaupassa, tehdä ruokaa, tiskata ja ties mitä, niin ei se oikeasti riitä. Vaikka ruokavaliokin on nyt parempaan suuntaan, mutta sitäkin pitää parantaa vielä paljon.
Oivoi. Miksi elämä täytyy tehdä niin hankalaksi?
Se minun täytyy kyllä myöntää, ettei mulla ole varsinaista ongelmaa olla juuri sen kokoinen kuin olen. Ei tämä koko minua haittaa. Mutta minua haittaa se, että olen ihan oikeasti ylipainoinen. Sen verran tahdon pudottaa, että olisin taas normaalipainoinen. Puhumattakaan siitä, että näin huono kunto ei pidemmän päälle ole kovin tervettä. Ja toinen ärsyttävä asia on se, kun ei enää mahdu omiin vaatteisiin. Kun maha tulee kipeäksi jos käyttää farkkuja pari tuntia. Semmoinen ei ole mukavaa, se ei ole tervettä.
Joten nyt ensimmäinen tavoite on lihomisen pysäyttäminen ja sitten hidas kääntyminen laihtumisen puolelle. Kesäkuntoon en varmaan vielä tänä vuonna ehdi, mutta jos nyt jouluna saisi jo laittaa jonkun nätin mekon päällensä. [ps. Mitä edes tarkoittaa olla kesäkunnossa? Kuka senkin käsitteen on luonut ja iskostanut meihin kaikkiin..?]

Nyt tekisi mieli vähän fittailla, mutta en ole varma, onko miehen kaveri [eräs toinen, joka lupautui auttamaan auton kanssa. Ihana että jostain löytyy näitäkin] tulossa tänne hetken päästä, he kun ovat ulkona rassaamassa sitä romua.
No, katsotaan.

Voihan epäloogisuus.

Tänään oli aika viehkeä päivä. Menin puoli yhdeksäksi kirjastoon, missä oli semmoinen kirjastokokoontuminen, en minä oikein vieläkään tiedä mikä se oli. Mutta siellä vaan oltiin koko meidän ryhmän kanssa.
Lopputuloksena kuuntelin puolella korvalla pari tylsää höpötystä, poistin pari sataa viestiä kun viestimuistini rajat tulivat taas vastaan, luin Ilta-Lehden [vai -Sanomat? Ihan sama.] ja vanhan Nyt-liitteen, kävin Milanissa syömässä ja juttelin niitä näitä. Ranskan tunnilla 'parini' kysyi, mitä hän oli missannut [hän ei päässyt paikalle, koska hänellä oli muita kursseja joita ei viitsinyt missata], eikä mulla ollut aavistustakaan. Todennäköisesti ei siis paljon mitään.

Ranskan tunnit. Ahh. Pidän ranskasta, mutta ne numerot - ei mitään järkeä! Kuka hitto on päättänyt, että yhdeksänkymmentäkolme on ranskaksi neljä-kaksikymmentä-kolmetoista? Kuka hitto jaksaa palikkamatikkaa jopa yksinkertaisten lukujen kanssa..? Ei ole todellista. Ei todellakaan.
Loppujen lopuksi. 12 tunnin päivä, vaikkei se nyt niin kamalan raskas ollutkaan. Mutta alkaa se vähän tuntua, kun on herännyt viideltä [lapsi ei taas oikein tahtonut nukkua].

Ja sitten kun tulin kotiin - no, eihän meillä ollut mitään ruokaa. Olisihan rakas mieheni ehkä, EHKÄ, voinut sen verran jaksaa informoida. Lähdinpä siis takaisin ulos ja kauppaan, jonka ohi olin kävellyt hetkeä aikaisemmin.


Mutta on tässä päivässä jotain hyvääkin. Yksi vanhoista ystävistäni oli lähettänyt paketin. Siinä oli pikkupojalle kitarapaita ja minulle mukavan oranssi paita värikkäällä pilvellä ja miljoonalla lovella. Ihana. <3 Ehkä maailman paras ystävä, koska en todellakaan osannut odottaa. [vaikka hän noin viikko sitten kysyi meidän kokoja, krhm.] Päivän pistesaldo kääntyi siis pahasti plussan puolelle.

Verenluovuttajia tarvitaan.

Kuuntelen Voicea ja juuri uutisissa sanottiin, kuinka verenluovuttajia on aivan liian vähän. Kävin Veripalvelun sivuilla ja totta tosiaan, kaikki muut veriryhmät paitsi AB+ ovat aika apaattisissa tunnelmissa. Toivottavasti kaikki kykenevät lähtevät nyt luovuttamaan! Ei mikään ihmekään, että verenluovutusmainoksiakin on nyt kuulunut aika usein radiossa. Itsekin menen heti kun vain pystyn, eli valitettavasti menee ensi kuun puolelle. Mutta siitä lähtien käyn kyllä säännöllisesti luovuttamassa, sen lupaan.

Perus tiistai.

Olen nyt taas vähän kyllästynyt tähän maailman menoon. Kyllä, tästä on ollut puhetta muutaman kerran aiemminkin, mutta en voi sille mitään, että tunteet taas kuohahtivat.
Muotiblogit ovat jotain ristiriitaista. Tykkään lukea niitä, mutta esimerkiksi äskenkin luin erään postauksen, jossa mainittiin sinisen olevan ensi kesän väri ja bloggaaja kertoi omaavansa vain yhden sinisen vaatteen ja todellakin tarvitsevansa niitä lisää.

Siis mitä ihmettä? Jos hänellä ei kerta ole sinisiä vaatteita ennestään, hän ei varmaan niistä pahemmin pidä, eli miksi ihmeessä hän ostaisi niitä vain koska ne ovat trendikkäitä?
En ymmärrä.


Olen tehnyt tänään päivän hyvän tekoni. Olen säästänyt muovipusseja, joissa ostan hedelmät sun muut. Olen miettinyt, mihin ihmeeseen aion käyttää ne, kunnes tajusin, että päiväkodissa niitä käytetään vaippapusseina. Kysyin asiasta tänään, ja vien pussit heille huomenna. Jes, pääsen niistä hyvällä tavalla eroon.

Nyt Frendit. Sitten ranskaa. Sitten Pako, jonka unohdin viime viikolla koska pelasin peliä josta en edes pitänyt. En ole pelannut sitä sen jälkeen.
Ja ahh, karjalanpiirakoita.

Lauantaina Sea lifeen. :)

Sikapiikki.

Noni. Kävin tosiaan eilen siellä sikapiikillä. Illalla käsivartta alkoi särkeä ja väsytti. Lopulta käsivarsi oli jo niin kipeä, ettei siihen voi koskea ollenkaan.
Yöllä mun oli ihan valtavan kylmä, hain päälleni megalämpimän aamutakin ja hikoilin sitten siinä. Tänään on ollut heikko olo ja ehkä pieni kuumekin nousi. Nyt alkaa jo normalisoitua, toivottavasti ei enää pahene vaikka särkylääkkeen vaikutus loppuisikin.

V on onneksi päiväkodissa tänään hiukan pidempään kuin normaalisti olisi. Olen siis vienyt hänet keskiviikkoisinkin, vaikka mulla on vapaa, ihan sen takia että hän olisi sitten peräkkäisinä päivinä eikä hoitoon meneminen tuntuisi niin kamalalta. Normaalisti olen hakenut hänet puoli kahdeltatoista, mutta tänään hän on jonnekin kolmeen, niin saan rauhassa levätä. Pitäisi ranskaakin lukea, huomenna taas painajaispäivä.

Lapset ovat nyt pihalla päiväkodissa, katselin äsken V:n menoa ikkunasta. Voi söpöliini! Tekisi niin mieli olla mukana peuhaamassa sen kanssa. Täytyy mennä perjantaina ulos yhdessä, toivottavasti on hyvät kelit eikä liian kylmä.

Voisin kyllä vähitellen raahautua aamupalalle ja sitten suihkuun. Täytyy käydä kaupassa ennen kuin haen pikkupojan, koska mies vähän valitti meidän jääkaapin sisällöstä. Oon vieläkin huono tekemään ylläriruokaostoksia...
Pitää myös jaksaa sitä ranskaa lukea ja ehkä myös kirjoittaa pienet muistiinpanot tuosta Pursusta. Pidän siitä huomenna kirjavinkkauksen kirjallisuudentuntemuksen tunnilla.

Että semmoista tänään. Tästä ei mennä kuin ylöspäin.

Tiistai.

Huh.

Olin tänään sairaalassa vuositarkastuksessa, ja satuin poislähtiessäni huomaamaan kyltin pandemiarokotteista. Joten spontaanisti menin ja otin sen. Nyt on sitten sekin hoidettu pois alta.

Huomasin, että mulla on ihan minimaalisen vähän pitkähihaisia. Kävin siis kotimatkalla hm:ssä ja löysinkin itselleni neuletakin.
Vielä kun keksisin, mitä tekisin kaikille noille turhille kaapissa pyöriville vaatteille. Kai sitä pitäisi uskaltautua kirpparille. En ole koskaan myynyt kirpparilla mitään. En ole oikein edes käynyt Turun kirppareilla. Haluaisikohan joka lähteä mun kanssa yhdessä?

Olen muuten kamalan keskiverto ihminen. Aina, kun lähden kävelemään keskustan jännäristeyksen yli vihreiden vaihduttua, astun juuri vastapuolen kiveykselle kun valot vaihtuvat taas punaisiksi. Aina.

Mustikat ja maitotiiviste on oikeastaan ihan hyvää.

Ps. Nyt vasta tajusin, millainen monsteri Ikea on, kiitos erään toisen blogin. En käy siellä enää. [vielä kun tajuaisin, että hm on ihan samanlainen.]