Miten niin minä itse?

Tänään olen havahtunut taas niin perustotuuksien äärelle.

Sehän olen minä, joka tässä elämässä päättää.


Olen ollut niin turhautunut siihen, kun esimerkiksi laihduttaminen ei suju. Paino ei vaan laske, vaikka sitä mahaa kuinka tuijottaa. Kouluhommat kasaantuvat; ne eivät katoa vaikka kuinka istuu koneella tarkistamassa sähköposteja ja selaamassa facebookia.
Mitä tämä tämmöinen on?

Ja sitten... Ähh. Itsepä soppani keitän.

Olen tehnyt yhden koulutehtävän. Jumpannut hetken. Ja odotan, että pieni mies herää ja mennään liukastelemaan lenkille.

Heräämiseni on virallisesti alkanut.

Viikonloppu.

Oma viikonloppu on edennyt vähän niin ja näin. Kyllä minä jonkin verran sain eilen juttuja aikaan, tänäänkin muutamat koulutehtävät. Mutta ehkä olisi voinut olla tehokkaampikin.

Eilen piti mennä viettämään kiti-iltaa muiden kirjastolaisten kanssa. Oltiin ystäväni M:n kanssa kaupungilla ostamassa vähän evästä, kun tajuttiin että ei hitto, meidän täytyy istuskella Kukassa vielä tunti ennen kuin voidaan mennä illanviettopaikkaan. Ei jaksais. M ehdotti, että lähdetään meille. Ok, mennään sit!

Käytiin kaupan kautta hakemassa pizzatarvikkeet ja tultiin meille tekee pizzaa. Korkattiin valkkaripullo [kyllä, saatiin auki korkkikorkista huolimatta ;) Teräsduo!] ja katsottiin Black swan. Syötiin keksejä ja juustoja.

Nerokas ilta. Täytyy tavata samoissa merkeissä toistekin. :)

--

V tuli kotiin puoli yhdentoista aikaan. Vähän leikittiin ja piirreltiin ennen päiväunia. Nyt olen sitten tosiaan tehnyt joitakin läksyjä, tosin suurimmaksi osaksi olen vaan jumittanut.
Juttelin miehekkeen kanssa mesessä. Hän tykkää Amsterdamista kovasti, tahdon kyllä ehdottomasti ensi kerralla mukaan. Siellä on varmasti kaunista. Hän kertoi ottaneensa kuvia, en malta odottaa että näen ne.

Nyt menen tekemään kotitöitä ja odottelemaan, koska pieni mies vääntäytyy sängystä ylös. Syödään vähän ja mennään ulos ennen kuin hämärtyy; kevät on niin kaunis.

dam.

Sinne se poika sitten lähti. Amsterdamiin. Jätti minut yksin tiistaihin asti. Pikkuinenkin on isovanhemmillaan sunnuntaiaamuun saakka, eli olen taas ihan ihan yksin.
Tein kyllä aika tehokkaan listan eilen koulussa kaikesta siitä, mitä pitäisi tänä viikonloppuna saada aikaan. Kouluhommia nyt ainakin, mielellään vähän kodin siistimistä ja pyykin pesua. Pieni ostoslista [miehellä on ensi viikolla syntymäpäivä]. Joogaa ja meditointia.

Seuraavaksi pitäisi mennä syömään aamupala ja lähteä lenkille kuluttamaan eilistä tuhtia hampparia. Käytiin vähän ulkona, kun oltiin viety pikkupoika hoitoon. :) Olipa mukavaa pitkästä aikaa!

Katsotaan, kaadunko työkuormani alle [lista oli siis oikeasti noin 30-kohtainen], vai osaanko ottaa rennosti kaiken irti viikonlopusta.

Illalla kiti-iltaan, mahtavaa!

I.

Haettuani pienen miehen päiväkodista, kävimme kirjastossa. V oli taas ihan innoissaan, käveli reippaasti perille asti itse ja sitten kauhoi sylin täyteen pahvikirjoja.
Tultuamme kotiin, aloin laittaa ruokaa. Hasselbackan perunoita ja jauhelihapihvejä. Oli taas kunnon multi-taskingia, koska samalla tyhjäsin ja täytin tiskikoneen, tiskasin loput astiat sekä pesin kaksi koneellista pyykkiä. Puhumattakaan siitä, kuinka hyppäsin jatkuvasti olohuoneessa rauhoittelemassa kaatuville palikkatorneille hermoavaa lasta.

Vielä kun olisi kuullut pari - tai edes yhden - kiitoksen sanaa, mieli olisi huomattavasti parempi.

Nyt kieltämättä jo hieman väsyttää. Vielä täytyisi jaksaa laittaa pikkuiselle iltapala ja viedä hänet nukkumaan.


Olen nyt pari päivää lukenut kirjaa Eat, Pray, Love. Minuun se ainakin kolahtaa ihan täysillä, ei siis turhaan ole saavuttanut niin suurta suosiota.
Kirja saa ajattelemaan kaikenlaista. Elämää. Tätä täytyy vielä vähän miettiä, ennen kuin uskallan sanoa mitään tämän enempää.

Pitäisi itsekin uskaltaa heittäytyä enemmän.