Get clean.

Minulla on tapana aina kääntää lehdistä niiden sivujen ylänurkka, missä on jotain ehdottoman kiinnostavaa. Oli se sitten kaunis paita, hyvä ruokaohje, kivat jumppaohjeet, upea kuva, mielenkiintoisen levyn arvostelu. Kun sitten selailen lehteä myöhemmin uudelleen, löydän itseäni kiinnostavat asiat nopeasti.
Koska lehdet aina kerääntyvät minun nurkkiini, käyn niitä aika ajoin läpi heittääkseni pois. Silloin käyn läpi juuri nämä korvamerkityt sivut: kirjoitan ylös muistivihkooni kaikki levyt, leffat ja kirjat, jotka on pakko kuulla, nähdä ja lukea. Revin irti sivut, joista en malta luopua ja loput lehdistä laitan eteenpäin.

Nyt käyn läpi alkuvuoden Evitaa. Vastaan tuli puolen sivun juttu Clean-kuurista, jolla puhdistetaan keho kolmessa viikossa. Alejandro [en varmaan ole ainoa, jolla alkoi samantien soida Lady Gagaa päässä] Jungerin laatiman kuurin ideana on, että aamupala ja päivällinen ovat nestemäisiä, kun taas lounaalla saa syödä mitä vain sallittujen ruokien listalta. Kuurilla ei siis tarvitse kaloreita miettiä. Puhdistautumisen idea on poistaa ruokavaliosta kaikki teollisesti valmistetut tuotteet, sekä ruoka-aineet jotka aiheuttavat yliherkkyyksiä, insuliinitasapainon heittelemistä tai ovat elimistölle vaikeita sulattaa.

Mitkä sitten ovat sallittuja ruokia? En tosiaankaan tiedä, koska kiellettyjen ruokien lista on aikamoinen: Ei punaista lihaa, makkaraa, raakaa kalaa tai kananmunia. Ei appelsiineja, banaaneja, greippejä, mansikoita tai viinirypäleitä. Ei tavallisia viljoja, maito- tai soijatuotteita, tomaatteja, perunoita tai munakoisoja. Ei alkoholia, kahvia tai limsaa. Ei sokeria tai hunajaa, eikä suklaata tai ketsuppia. Ei maa-, pistaasi- tai makadamiapähkinöitä. Ei voita, margariinia, majoneesia tai salaatinkastikkeita.

Kysyn vaan, mitä ruokaa sitten voi syödä. Ilmankos tälläkin kuurilla ollut Gwyneth Paltrow on niin laiha.

Onneksi itse en jaksa pahemmin kuureista välittää. Tai kalorienlaskennasta. Vaikka joku sanoisikin, että ilmankos oletkin noin lihava. Who cares.
Olen aina ollut järkyttynyt myös siitä, että esimerkiksi painonvartijoiden listauksessa banaanin syömisestä saa pisteitä. Minusta se on vaan väärin! Hedelmä kuin hedelmä, minusta on hyvä jos syöt sen.


Olen taas hukannut 300g, ja olen itsestäni ylpeä. Alamäki jatkuu, siis se hyvä alamäki.


--

Iltapalaksi kamomillateetä hunajalla. Nomnom. <3 Uusi rakkaus on syntynyt.

Millä karkailevat ajatukset saa pysymään kasassa?

Olen tehnyt ranskan läksyjä.
Olen tiskannut.
Olen antanut aivoille luvan mennä vapaalle ja pelannut aivottomia pelejä.
Olen kuunnellut musiikkia.

Mikään ei auta.

Seuraavaksi ei kai auta muu kuin mennä kaivamaan joulukoristeita viimeisen huoneen uumenista. Muutenkin se huone kaipaa hieman siistintää... Ehkä siellä pääsen vihdoin näistä epämääräisistä ajatuksista eroon.


Tahdon leipoa. Oikeasti se olisi ehkä se kaikkein paras keino. Mutta kuka söisi mun leipomukseni? Ne on ihan hyviä, kukaan mun lähipiirissäni ei vaan yleisesti pidä leivonnaisista, ja mua ärsyttää!

Kiukutti - mutta ei enää.

Eilinen oli kamala päivä. Mikään ei inspannut ja ärsytti vaan.

Keksin syyn. Oon luistanut mun jokailtaisesta tiskaamishetkestäni ja aivot käyvät sen takia ylikierroksella. Toinen syy on se, että sekä hunaja että lempiteeni loppui, ja olen luistanut myös teenjuonnista. Virhe, paha virhe.

Eilen korjasin tiskaamistilanteen. Tänään korjasin teetilanteen; ostin uuden luomuhunajapurnukan sekä kahta uutta teetä: Clipperin wild berries ja kamomilla. Ainakin ensimmäinen on herkkua, namnam! Kamomillan testaan sitten illemmalla. [ainut miinus on, etten löydä lempiteetäni mistään! En ymmärrä, mistä mieheni sen joskus bongasi, täytyy kysyä häneltä. Todennäköisesti hän ei muista.]

Heti olo on tasapainoisempi. Ei tule syötyäkään niin paljon, kun juo teetä kaiket päivät. Ahdistaa vähemmän.

Ostin myös tsempparilegginsit mun tsempparimekkoa varten. Pari viikkoa sitten löysin kivan perusmekon, mikä nyt odottaa kaapissa mun pömppiksen katoamista ja viihteelle pääsemistä. Nyt mustan mekon piristykseksi kaupasta tarttuivat mukaan sähäkän siniset legginsit, joita on ehdottomasti päästävä tuulettamaan vielä ennen kevättä.
Ihan mieletön tsemppi päällä nyt.


Mmm, ostin myös joulukortteja lisää. Aloin sitten kuitenkin kirjoittaa kortteja jo eilen, ihan hirveässä epäjärjestyksessä; tuloksena todennäköisesti lähetän joillekin kaksi korttia ja joillekin en yhtään. Älkää siis ihmetelkö.
Harmittaa vaan, kun vakkarijoulukorttienostopaikassani valikoimat olivat jäätävän kehnot. Tarttui sieltä nyt kuitenkin jotain mukaan, mutta ei ollenkaan samaa tasoa kuin viime vuonna. Harmittaa.

Nyt ranskan läksyjen kimppuun.

Ensimmäinen adventti.

...eikä meillä ole vieläkään adventtikynttilöitä. Ei ollut viime vuonnakaan.
Onneksi normaaleja kynttilöitä riittää, sekä muita joulukoristeita. Ehkä tunnelman saa niilläkin luotua. Mutta ei ihan vielä, ehkä ensi adventiksi; en halua aloittaa hehkuttamista liian aikaisin.

Tänään suunnitelmissa käydä pikku-ukon kanssa keskustassa täydentämässä joulukorttivarastoja. Eilen aioin kirjoittaa kortteja valmiiksi, mutta heti ensimmäiselle nimelle osoitekirjassani ei löytynyt sopivannäköistä korttia. Niin en sitten kirjoittanut niitä vielä ollenkaan.

Vimma.

Laihdutukseni on jäänyt taas aloilleen ja se risoo. Jälleen oli vain tullut 100g, eikä tippunut yhtään. Laihdutussaldoni kuluneelta kolmelta viikolta siis ainoastaan 2,2 kg. Kurjuuksien kurjuus.
Tästä pimahtaneena raivoimuroin, pesin yhden akvaarion, siivosin keittiön kaapit ja pelasin Wiillä raivotennistä puoli tuntia ennen kuin lopulta luovutin ja menin kolmelta aamusuihkuun.
Toivon, että tilanne pian korjaantuu ja suunta lähtee taas alaspäin, kuten on tarkoituskin. Tavoitteeseen matkaa 5,8 kg.

Vielä olisi monta juttua, jotka odottavat tekijäänsä. Muutama pussillinen roskia on taas vietävänä, pölytkin pitäisi pyyhkiä miljoonalta pinnalta. Tänään ei kuitenkaan taida enää jaksaa. Onneksi huomenna on vielä hyvin aikaa.

Taidan mennä kirjoittelemaan joulukortteja.

Jäätävää.

Siellä on kylmä. Pelkään, koska varpaani irtoavat. Tunto ei ole vielä palannut ihan normaaliksi.
Onneksi pian tulee taas opintotuet, jos sitten olisi varaa ostaa ne talvikengät. Olisin kyllä tarvinnut niitä jo...

Melkoisen jäätävää sekin, kun kauppatorilla vastaan tuli tyttö, jolla oli vielä pelkät sukkikset ja pikkuiset tossut jalassaan. Hänen takkinsa helma ulottui puoleenreiteen, ja halkio oli melko korkealle, mutten silti edelleenkään nähnyt muita vaatekappaleita kuin ne sukkikset. En tiedä, mitä hänellä oli päällään. En kehdannut kysyäkään.

Nyt olen onneksi onnellisesti kotona, edessäni kupillinen kuumaa Daim-kaakaota ja jalassa villasukat. Hiukan yli tunti omaa aikaa ennen kuin haen pikku-ukon päiväkodista.

Päivän suunnitelmat: siirrän kaikki lapsen lelut omaan kaappiinsa, ja saan lisää tilaa kirjahyllyyn. Siirrän ei niin tärkeitä kirjoja hyllytason verran alemmas [siksi ei niin tärkeitä, jos vaikka V keksisi vielä tuossa iässä repiä niitä alas ja taiteilla niihin jotain omiaan] ja saan pöydälläni tursuavat kirjat hyllyyn. Ajattelin siirtää myös DVD:t ylemmäs, kun pikkupoika on niistäkin ollut vähän liian kiinnostunut.

Appivanhemmat ottavat pikku termiittimme hoitoon täksi yöksi, joten illalla toivottavasti luvassa jotain mukavaa ukkoseni kanssa. Wish me luck, ettei mene jälleen koneella istumiseksi! Ja potkikaa persiille, jos näette minut facebookissa tai mesessä, koska se ei todellakaan ole illan tarkoitus.

Kiitos, posti. Itella, mikä lie.

Ei oo totta. Sain kortin, että minulle on isokokoinen kirje eikä se mahtunut postiluukusta, tule hakemaan se postista.

Otin postimiehen kiinni ja penäsin kirjeeni perään. Se ei ollut hänellä edes mukana. Miten hitossa ne sitten voi tietää, ettei se mahdu mun luukusta, jos ne ei edes kokeile? Ja eikö se nyt olisi kohteliasta kokeilla, josko toinen vaikka olisi kotona ja voisi ottaa kirjeen vastaan, etenkin kun mä kuitenkin useinmiten olen kotona?

Kiukuttaa. Ja ulkona on ihan hirveä lumimyrsky ja nyt mun sitten täytyisi lähteä sinne postiin. En kyllä mee tänään. Vaikka haluaisinkin tietää, mitä siellä odottaa.
Toisaalta tekis varmaan vaikutuksen postitäteihin kävellä sinne tossa ilmassa, tulla ihan ryvettyneenä [no ei ryvettyneenä. Se tarkoittaisi mutaa. Mut en nyt keksi hyvää sanaa lumisateen tuulentuivertamalle, kun siellä tulee niin että kaatuu ojaan parin metrin matkalla.], että tässä mä nyt olen, missä on mun ***** kirjeeni.

Siellä muuten todennäköisesti on palkinto siitä, kun miehekkeeni kanssa osallistuimme Voicen Parisuhteellisuusteoriaan muutama torstai sitten.
Voi veljet, nyt mun on kyllä pakko saada se jo tänään.

Ihana Laura.

Valitettavasti minulla on lähes ainoastaan huonoja kokemuksia Laura-nimisistä ihmisistä. Ei sitten millään pahalla teitä Lauroja kohtaan, joita en ole vielä syystä tai toisesta tavannut, ettekä ole päässeet vakuuttamaan minua mukavuudestanne.

Mutta Laura Närhi. Siinä on sitä jotain.

Aluksi inhosin biisiä Tämä on totta. Hitto vie mitä toistoa taas.
Mutta sitten se muu levy. Spotify, elämäni pelastus! Mikä ihana yllätys Suuri sydän olikaan. Onkaan! Olen menettänyt oman sydämeni ihan täysin. Myös Tämä on totta avautui vähitellen minullekin, nyt pidän siitä. Ehdottomasti.

Koska olen tällainen lälly, on yksi suokeistani tietysti Mä annan sut pois. Mutta kyllä ne muutkin iskee niin kovaa tajuntaan, ettei ole tosikaan.

Olen myös innostunut kuuntelemaan Kemopetrolia pitkästä aikaa. Jotenkin se vain toimii yhä edelleen.

Vielä en ole päättänyt, pidänkö enemmän vanhasta vai uudesta Lauran äänestä. Toisaalta vanhasta, siinä oli enemmän jotain särmää, mutta tämä nykyinenkin on niin puhtaan kaunis...
Ehkä minun ei tarvitse päättää.

Jos et ole vielä kuunnellut Närheä ja Suurta sydäntä, suosittelen lämpimästi. Aloita vaikkapa biisistä Hiljaisia päiviä. Se soi minullakin nyt, ja kuulostaa mielettömän hyvältä.

--

Spotifyssa tulee joku Ressu Redford -mainos vähän väliä. Pikkupoikani alkoi itkeä kuullessaan sen. Kertoo jotain tämän perheen arvostuksen kohteista. ;D

Rauha.

Vihdoin mun sisälläni on rauha ja tasapaino.

Oon ollut viime aikoina niin sekaisin, stressaantunut ja väsynyt, etten ole jaksanut mitään. Jätin yhden kurssinkin pois, vaikka muutenkin koulua on vähän.

Aloin pitää enemmän huolta kodista. Keräilen levällään olevia tavaroita kun menen niiden ohi. Tiskaan tiskit joka ilta.
Hoidan miestäni. Väsyneenäkin halusin hieroa häntä, kun hän vihjaisi kipeistä hartioista.
Leikin pikkupojan kanssa. Luetaan yhdessä kirjoja. Ajattelin viedä hänet joku päivä eläinkauppaan katselemaan hiiriä.

Olen vähentänyt syömistä. Sokeriherkkuja syön tuskin lainkaan. Juon paljon teetä hunajalla.

Ja jotenkin olo on rauhoittunut. Olen päässyt tasapainoon. Pienillä asioilla.
Fyysistä oloa on parantanut tuo syöminen. Joogaankin hiukan päivittäin, mutta se nyt on vielä niin pientä etten tiedä kannattaako sitä edes sanoa ääneen. Painoa on kuitenkin tippunut parin viikon aikana 2, melkein 2,5 kiloa. Olo on sen mukainen; kevyempi. Toivottavasti tämä jatkuu.
Suurimmaksi osaksi syytän olostani silti tiskaamista. Se, että joka ilta ennen nukkumaanmenoa heittää aivot jo narikkaan ja tiskaa kaikki astiat, saa mennä nukkumaan puhtaalla keittiöllä ja herätä kun keittiö on edelleen yhtä puhdas. Se vaan on jotenkin mieltä puhdistavaa.

Mulla on hyvä olla nyt.

Suunnitelmiin muutos.

Hmm. Enpä luovutakaan verta neljään kuukauteen.

Hankin sunnuntaina tatuoinnin. <3

Jos olisin ollut viisas, olisin käynyt ensin luovuttamassa ja laittanut tatuoinnin vasta sitten. Mutta kaikkea ei valitettavasti hoksaa ennen kuin on liian myöhäistä...
Joten tadaa, tässä ollaan! En silti oikein osaa olla kiukkuinenkaan spontaaniudestani. :) Kuvasta tuli täydellinen, isot kiitokset Samille.

Kuivashampoo.

Viime postauksessahan kerroin aikovani ostaa kuivashampoota. No, minähän ostin eilen, käytin tänään ja olen nyt rakastunut.
Ihan mieletöntä! Miksi olen siirtänyt tätä rakkautta näin kauas hamaan tulevaisuuteen? Ihan mieletön tuote!
Jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen ehdottomasti. Keventää mukavasti aamutoimia.
Ainut huono puoli on oman putikkani yltiöpäinen tuoksu, mutta se onneksi tasaantuu aika pian. Eikä tuoksussa sinänsä vikaa ole; en vain tykkää olla ylihajustettu, etenkin kun kaikki tuotteet tuoksuvat erilaisille...

Toinen hyvä juttu, ja paljon edellistä tärkeämpi. Olen aikoinaan täyttänyt elinluovutuskortin, mutta tajusin jälkeenpäin, että olin täyttöhetkellä vähän vajaa 18-vuotias, enkä siis tiennyt oliko kortti ihan lainvoimainen. Lisäksi kortti on joutunut huppeluksiin lompakoiden vaihtojen yhteydessä.
Olikin siis kiva kun olimme eilen appiporukoiden kanssa syömässä Siipiravintolassa [ihan kiva, vaikkei mitään maan mainiointa tai uutta ja ihmeellistä ollutkaan] ja siellä nökötti telineessä kasa allekirjoitettavia kortteja. Nappasin siitä omani mukaan, ja tänään laitoin tilaukseen lisää, jotta saan jakaa niitä myös luokkalaisilleni. Tilaa sinäkin omasi täältä ja tee päivän hyvä teko.

Ensi viikolla vihdoin verenluovutuksen vuoro!