Osaavat naiset.

Kävimme eilen ystäväni K:n kanssa Osaava nainen -messuilla. Minä en ollut koskaan aiemmin ollut siellä, K on ollut kerran, muttei pahemmin muista sitäkään kertaa.

Tähtäsimme lähinnä kolmelta alkaneeseen muotinäytökseen. Menimme sinne aika aikaisin istumaan ja höpöttelemään omiamme, ja yllätykseksi ohjelma alkoikin jo puoli kolmelta, kun Jukka Rintala esitteli työtään ja työskentelyään. Hän valitsi yleisöstä yhden onnellisen naisen, jolle suunnitteli puvun pikkujouluihin. Olihan se melko huimaa nähdä taiteilija työssään!

En ole ennemmin ollut minkäänlaisessa muotinäytöksessä. Oli hassua katsella, miten näitä tuotteita oikeasti myytiin, eikä kyseessä ollut samanlainen muotinäytös, millaisia näkee joissain huippumalliohjelmissa. Mallit siis kävelivät moneen otteeseen edestakaisin, jotta kaikki varmasti näkivät kyllikseen, ja menivät sitten nopeasti vaihtamaan seuraavat ylleen.
Oli hassua, että miesmalleja oli vain yksi; hän sai koko ajan olla vaihtamassa vaatteita, ja yhdestäkin esittelystä hän häipyi salakavalasti hiukan kesken, sillä tuli seuraavan porukan mukana jälleen. Harmi, että heitä oli vain yksi, sillä en pitänyt tämän yhdenkään ulkonäöstä ollenkaan...

Itse messut olivat hieman pettymys. Harmittaa, kun Suomessa messut kuin messut ovat aina pelkkää myyntiä. Tarkoitus on vain saada myydyksi mahdollisimman paljon. Itse taas hain enemmän virikkeitä ja kokemuksia ja inspiraatiota ja ties mitä muuta.

Ainoastaan yhdessä kojussa oli jotain mielenkiintoista, kun se tarjosi ilmaisen hiuspohjan analyysin. Olimme ihan innoissamme ja odotimme siltä paljon. Mutta ei, tämäkin oli pelkkää omien tavaroiden myymistä. Huoh! Täti katseli hiuspohjaani jännällä laitteella, joka moninkertaisti näkymät edessäni olevalle näytölle. Hän näytti sieltä kamalan näköisen rasvapaakun, ja sitten lähti taas eteenpäin. Hän ei edes pitkään aikaan löytänyt toista, mutta sitten kun hän löysi, hänen äänensävystään kuulosti siltä, että "Ha, löysinpäs oikein ällöttävän, jätetään se tähän näyttöön näkyville!" Ja seuraavaksi sitten kaupattiin tuotteita, jotka sulattavat sitä rasvaa ja ties mitä muuta, mikä lähinnä sai minut pelkäämään.
Oli myös jännittävää, kuinka hän antoi ymmärtää, että kaikkien päästä tuota rasvaa löytyy, mutta sitten kuitenkin jostain syystä siitä pitäisi päästä eroon. Kumpi nyt sitten onkaan luonnotonta..? Lisäksi hän kauppasi minulle rasvoittuvan päänahan tuotteita, vaikka juuri parturi sanoi päänahkaani hieman kuivaksi.
Hmm.
No, jos ei muuta, niin inspiroiduin hänen palopuheestaan ostamaan vihdoin kuivashampoota, sillä minun täytyy päästä tästä jokapäiväisestä hiustenpesusta eroon.

Yhden jutun minäkin kuitenkin ostin. Eräässä kojussa myytiin reilusti Perussa tuotettuja, täysin käsintehtyjä koruja ja tekstiilejä, ja yhdet korvikset olivat niin kauniit, etten kestänyt. Etenkin kun kuulin, että ne ovat saaneet inspiraationsa merestä, rakkautemme oli sinetöity.
Mietin ostosta kuitenkin muotinäytöksen ajan kaikessa rauhassa, sillä ne olivat hiukan hintavat näin opiskelijan budjetille. Mutta olen jo aikaa halunnut laadukkaat ja kauniit korvikset, ja tässä sellaiset nyt olisivat. Joten ostin ne. Oivoi! Eivätkö olekin kauniit?

Mukana tuli vahvasta mantakankaasta tehty pikkuruinen pussukka. Kankaasta on perinteisesti tehty ne kantoliinat, joilla Andien naiset kantavat pienokaisiaan selässään.
Valitettavasti heidän nettisivunsa eivät näköjään toimi eikä heillä ole vielä edes myymälää Turussa, joten hieman epäilen, jos kaikki onkin tehty lapsityövoimalla. Mutta haluan uskoa sen naisen vilpittömiin silmiin, kun hän kertoi itse käyneensä näiden naisten luona.
Jos nettisivut joskus mystisesti toimivatkin, yritän muistaa vinkata niistä.

---

Tänään meidän piti mennä vihdoin katsomaan serkkuani ja hänen pariviikkoista tyttöään, mutta suunnitelmat kaatuivat jälleen. :( Toivottavasti he pääsevät huomenna kanssamme kirjastoon satutunnille. Olisi ihana nähdä vihdoin!

Ulkona on sen verran sateista, eikä V ole tullut vielä kotiin, joten todennäköisesti tämä päivä kuluu siivoillessa. Näkymisiin!

Ikäkriisi.

Minulla on ikäkriisi.
Täytän huomenna huimat 22 vuotta.

Yritän epätoivoisesti muistuttaa itseäni siitä, että hei oikeasti, 22 on sairaan vähän! Vieläkin..! 17 tai 19 on toki vielä vähemmän, mutta...
Yritän muistuttaa itseäni siitä, että olen vielä nuori ja naiivi ja tyhmä ja saan vielä monta vuotta ollakin.

Mutta en voi sille mitään, että kaksi vuotta äitinä vanhentaa vähintään neljä vuotta. Ehkä enemmänkin. Se on ihan hullua.


Kieltämättä ikäkriisini ei ole enää pahimmassa vaiheessaan. Puhuin siitä isälle, ja isä sanoi, että itsekin luuli 25-vuotiaana olevansa vanha, mutta nyt ei tunne olevansa vanha vieläkään.
Sen jälkeen isä kysyi joka päivä töistä tultuaan, että onko tänään ollut ikäkriisi.
Eipä ollut ollut. Olin liian kiireinen leikkimään V:n kanssa duploilla.

Ehkä elämää ei ole tärkeää kuluttaa ikävuosien murehtimiseen. Aika kulkee samalla tavalla kuitenkin. Haluanko todella käyttää sen ikäni murehtimiseen? Vuosia tulee kuitenkin vääjäämättä aina vaan lisää!

Hyvänen aika, 22..! Sovitaan, että mietin tätä asiaa seuraavan kerran aikaisintaan sitten kun täytän 32 ja olen teini-ikää lähestyvän pojankoltiaisen äiti.


---

Pikkupojasta tulikin mieleeni. Kaksivuotiaaksi hän on melkoinen pakkaus!
Olimme tosiaan syyslomaa viettämässä vanhempieni luona. Olimme käyneet mummoa katsomassa, ja eräänä toisena päivänä menimmekin autolla kauppaan. Ensin V oli ihan fiiliksissä, että nuna, nuna! Voi että olisittepa nähneet sen innokkaan ilmeen, kun hän luuli pääsevänsä junaan..! Valitettavasti jouduin sanomaan, että ei, ei me mennä nyt junaan vaan kauppaan.
Seuraavaksi hän oli ihan innoissaan, että mummo, mummo! Ei, ei mennä enää mummolaankaan, vaan kauppaan.
Nuna, nuna! Ei, kauppaan.
Mummo, mummo! Ei, vaan me mennään kauppaan.

Poika katseli hetken hiljaa tielle ja sanoi: "Ei mummo. Kauppa."

Fiksu lapsi. :) [V ei siis osaa kovin montaa kokonaista lausetta. Tuo "Ei mummo" on yksi ensimmäisistä. Toinen minkä hän juuri oppi on lisää mehua eli "jisää miu!"]


---

Toivottavasti syksynne on kaunis. Minun ainakin on.

Suklaakrapula.

Oletko kärsinyt krapulasta? Minä olen. Juuri tänä aamuna.

Katsoin illalla Pitkät kihlajaiset. Pidin leffasta, pidin todella, mutta se tuli niin myöhään, että loppuvaiheessa aloin pilkkiä. Otin muutaman Daimin pysyäkseni paremmin hereillä. En syönyt niitä mitenkään mahdottomasti, ehkä 10 siinä koko loppuleffan aikana.
Aamulla oli ihan hirveän tunkkainen ja pääkipuinen ja ahdistava olo. Osittain se saattaa johtua myös siitä, että olimme eilen Karibiassa uimassa ja kloorinhaju ihossani ja hiuksissani aiheuttivat minulle jälkikäteen hieman päänsärkyä. Mutta olen saanut samantapaisia oireita aiemminkin syötyäni illalla karkkia.

Ei oo kivaa.

Toisaalta olen myös ilokseni huomannut, että ei mun edes välttämättä tarvitse syödä mitään ylimakeita ällötyksiä. Rakastan puhua niistä, saan jo niillä puheilla ihanan suklaisen maun suuhuni ja - se riittää.
Ja ei, tämä ei ole mitään ihmeellisiä laiharilupauksia, jotka rikkoutuvat huomenna. Olen ihan oikeasti vain huomannut tämän piirteen itsessäni.
Samoin kuin sen, että vaikka söisin muutaman suklaapalasen, ei samaan syssyyn tarvitse syödä koko levyä.

Ihana tunne. Vapauttava.

En ole koskaan ollut mikään ultihyper mässynsyöjämonsteri, mutta hetkittäin harkinta on kieltämättä pettänyt myös siinä pienemmässä mittakaavassa.

Oman kehon tarpeita ja "tarpeettomuuksia" on hyvä kuunnella. On heti paljon tasapainoisempi olo.

Raiskaus.

Ystäväni osti kuukauden Olivian ja antoi sen sitten minulle luettuaan. Lehdessä oli artikkeli Katrista [nimi jo jutussa muutettu], joka raiskattiin 14-vuotiaana laivalla. Hänellä oli huono itsetunto ja äitinsä oli opettanut hänelle hieman arveluttavan maailmankuvan ["Sitä paitsi äitini oli istuttanut minuun ajatuksen, että viehätysvoima on naisen arvon mittari." s. 150]. Siksi kahden miehen kehut ja koskettelu saivat tytön lähtemään mukaan hyttiin, missä miehet raiskasivat Katrin vuorotellen kolmannen miehen katsoessa vierestä.
Katri ei osannut ajatella tulleensa raiskatuksi, vaan ajatteli asian olevan oma vikansa. Joten kun hänen koulussaan levisi juoru Katrin harrastaneen seksiä kolmen miehen kanssa, hän ei edes tajunnut puolustautua, mietti vain sitä, kuinka miehiä oli kaksi, ei kolme!
Koska ikätoverit pitivät Katria huorana ja ystävät häpesivät häntä, hänet "unohdettiin" ottaa mukaan menoihin. Katri syrjäytyi, ja tuntee menettäneensä parhaat teinivuotensa. Hän ajatteli myös itsemurhaa.

Kuitenkin nyt, 32-vuotiaana, Katri ei koe kärsineensä raiskauksesta mitenkään merkittävästi. Esimerkiksi hän kävi kerran raiskattujen tukitapaamisessa, mutta nähdessään muiden uhrien olevan ihan rikkinäisiä, hän ei kokenut kuuluvansa joukkoon ja vain ahdistuvansa heidän näkemisestään.
Tottakai se kuitenkin vaikuttaa edelleen, en minä sitä sano. Mutta artikkeli oli ihanan lohdullinen, koska on hyvä tietää, että on myös niitä, jotka eivät järkyty asiasta loppuiäkseen niin kovin, etteivät pysty toimimaan enää. Katrillakin kuitenkin todettiin keskisyvä masennus vuosia myöhemmin, joten ei hänelläkään helppoa ole. En halua nyt edes ajatella niitä rikkinäisiä naisia viilleltyine ranteineen siellä tukiryhmässä. Minun täytyy myöntää, että en haluaisi kenenkään heidän pään sisään tuntemaan sitä tuskaa.

Mutta se asia, minkä takia minä kirjoitan tätä postausta. Tällaisten artikkelien perässä on usein infoboksi aiheesta, niin myös nyt.
Tiesittekö te, että nukkuvan tai muutoin puolustuskyvyttömän voi raiskata ilman sen kummempaa rangaistusta, jos ei ole itse aiheuttanut puolustuskyvyttömyyttä?

Ihan järkyttävää. En voi ymmärtää, miten suomalaisessa lainsäädännössä voi olla tällainen porsaanreikä.
Sanat eivät edes riitä kuvailemaan järkytystäni. Asialle on ehdottomasti alettava aktiivisesti tekemään jotain.

Lopuksi vielä suora lainaus tuosta infolaatikosta:
"Oikeusministeriössä on tänä keväänä valmisteltu esitystä, jonka mukaan myös nukkuvan tai puolustuskyvyttömän raiskaus tulisi rangaistavaksi. Nykyisin tuomio tulee vain, jos raiskaaja on aiheuttanut puolustuskyvyttömyyden."

Toivottavasti sinulla ei ole vastaavia kokemuksia. Mutta jos on, niin apua voi saada esimerkiksi Tukinaisen kriisipäivystyksestä: 0800-97899. Puhelu on maksuton, ja soittoajat ovat arkisin 9-15 ja viikonloppuisin 15-21.


Rakkautta.