Turun sanomissa sattui olemaan artikkeli Pahuus tulee iholle Auschwitzissa. Hyvä artikkeli siitä, mitä tuolloin tapahtui. Niitäkin kun edelleen löytyy, jotka kieltävät koko tapahtuman...
Paikka ja siitä lukeminen saavat edelleen kyyneleet kohoamaan minunkin silmiini. Vaikka siitä on jo neljä vuotta kun kävin sekä Auschwitzissa että Birkenaussa, muistaa sen ahdistavuuden ja kaamivan hiljaisuuden edelleen. Että kävelikin siellä mudassa ja niiden sänkyjen välissä, siellä missä tuhottiin niin monia ihmisiä lopullisesti.
Miten sairas ihmisen mieli voikaan olla.
Sitä on ehkä jo tietoinen liian monesta erilaisesta elämänpolusta. Lukee sivusta, mitä kaikkea ihmiset ovat joutuneet kokemaan, mitä kaikkea toiset ihmiset ovat itse tehneet. Kun kuulee niin monesta, tulee joskus harhakuvitelma, että itselläkin voisi olla monta vaihtoehtoa.
Mutta sitten täytyykin pitää järki päässä ja muistaa, että se on vain tämä yksi. Mahdollisuuksia vaikka mihin on, vaihtoehtojakin esiintyy aina välillä matkan varrella, mutta takaisinpäin ei pääse.
torstai 27. toukokuuta 2010
perjantai 21. toukokuuta 2010
11.
Torniolainen poika on kirjoittanut 11 ällää. Miten mieletön suoritus, onnea uudelle ylioppilaalle!
Harmi vain, että luin uutisen Hesarista. Artikkelin perässä kun oli taas niin mehukkaita kommentteja, ettei mitään rajaa...
Ihan ensimmäinen kommentti, joka minutkin siivitti lukemaan lisää, kysyi, ovatko laudaturit ihan oikeita laudatureja vai vaan kukkaislaudatureja. Kirjoittajan mielestä oikeita laudatureja kun ovat vain pitkä matematiikka ja fysiikka!
Hän saikin melkoisen paljon vastauksia, mm. sen, että todellakin poika kirjoitti sekä pitkän laudaturin että fysiikan. Että oliko jotain muuta valittamista.
No olihan sitä. Monien kommentit vihjailivat tyyliin: "kirjaviisautta kyllä löytyy, mutta pysyyköhän vasara kädessä?" Todella typerää aliarviointia. Miten voikaan sanoa noin, jos ei ole koskaan nähnyt kuvaakaan kyseisestä henkilöstä! Mahtaisi pikkuisen hävettää, jos paljastuisi, että torniolainen on oikein nikkareiden nikkaroija.
Vaikka eihän sillä, enhän minäkään tiedä. Minä vain yritän olla ajattelematta ennakkoluuloisesti!
Lisäksi valitettiin sitä, että eihän niillä ällillä mitään tee, kun 4 ällää riittää pääsykokeissakin suurimpiin koulumenestyspisteisiin.
Itse ymmärrän oikein hyvin sen, että tahtoo saada hyvät paperit. Ei sitä tehdä kenenkään muun takia, vaan itsen takia! Minäkin kirjoitin lyhyestä matikasta ällän. Mitä olen tehnyt sillä? En niin mitään! Mutta jos olisin saanut e:n olisin käynyt uusimassa. Ihan vaan periaatteen vuoksi.
Muutamat valittivat sitä, kuinka on ihan epäreilua verrata ylioppilastodistuksia, kun kokeet ovat muuttuneet niin paljon.
Huomasi kyllä, että kirjoittajat olivat hieman vanhempia. Kokeet kun ovat muuttuneet vuosina 1992-1996! Toiset onneksi osasivat kertoa, että vaikka toisaalta monen ällän saaminen on nyt helpompaa [reaaliaineista saa erilliset arvosanat], on nykyään sen yhdenkin ällän saaminen vaikeampaa [ennen sen sai 20% kirjoittajista, nyt 5%]. Joten miten sen nyt ottaisi, kumpi on helpompaa? Taisi tosiaan vain pieni kateuden piikki vaivata näitäkin vanhempia herrasmiehiä ja -naisia, jotka ovat kirjoittaneet ennen uudistuksia.
Yksi jännä kommentti oli myös yhden amislaisen, joka haukkui lukiota täysin turhaksi ja valitti kuinka amislaiset sentään haluavat päästä nopeasti töihin ja pitää rattaat pyörimässä, ja että mihin amislaisten urotöiden kehuminen on unohtunut.
Jälleen tätä käsittämätöntä lukio vs. amis -kilpailua. Mikseivät molemmat vaihtoehdot voi olla ihan yhtä hyviä?
En itse henkilökohtaisesti tiedä, mutta voiko valmistua lääkäriksi tai professoriksi käymättä lukiota? Olisi hauska tietää tähän vastaus. Koska jos joku tuollainen ammatti/työ on haaveissa, onko silloin vaihtoehtoja..? Jonkunhan nekin hommat on tehtävä, yhtään väheksymättä "tavallisia" duunareita.
Joku toinenkin valitti sitä, kuinka hukkaan heitettyjä nuokin lukiovuodet olivat. Miten niin? Miksi ihmeessä toiset ottavat sen niin henkilökohtaisesti, jos joku toinen haluaa käyttää muutaman vuoden elämästään lukiossa..?
Itselleni ainakin lukio oli oikein oiva vaihtoehto. Rehellisesti sanottuna, ei minusta olisi ollut muuttamaan pois kotoa 15-vuotiaana. Kolme lukiovuotta toivat lisäaikaa aikuistua turvallisesti, ja olen siitä hyvin kiitollinen.
Lisäksi pidän lukiosta. Siellä saa vielä rauhassa tutkailla kaikkia aineita, eikä tarvitse vielä jumiutua niihin muutamaan, jotka erikoistavat yksilön jonkun ammatin edustajaksi. En kadu valintaani pätkääkään.
Kyllä, saatoin ottaa tämän kaiken haukkumisen hieman henkilökohtaisesti. Mutta vilpittömästi toivon, että tuo torniolaispoika ei kohtaa näitä kommentteja, tai jos kohtaa, antaa hyvän vastuksen. Koska luulisi, että tuolla päällä saa jotain sanottua vastaan!
Harmi vain, että luin uutisen Hesarista. Artikkelin perässä kun oli taas niin mehukkaita kommentteja, ettei mitään rajaa...
Ihan ensimmäinen kommentti, joka minutkin siivitti lukemaan lisää, kysyi, ovatko laudaturit ihan oikeita laudatureja vai vaan kukkaislaudatureja. Kirjoittajan mielestä oikeita laudatureja kun ovat vain pitkä matematiikka ja fysiikka!
Hän saikin melkoisen paljon vastauksia, mm. sen, että todellakin poika kirjoitti sekä pitkän laudaturin että fysiikan. Että oliko jotain muuta valittamista.
No olihan sitä. Monien kommentit vihjailivat tyyliin: "kirjaviisautta kyllä löytyy, mutta pysyyköhän vasara kädessä?" Todella typerää aliarviointia. Miten voikaan sanoa noin, jos ei ole koskaan nähnyt kuvaakaan kyseisestä henkilöstä! Mahtaisi pikkuisen hävettää, jos paljastuisi, että torniolainen on oikein nikkareiden nikkaroija.
Vaikka eihän sillä, enhän minäkään tiedä. Minä vain yritän olla ajattelematta ennakkoluuloisesti!
Lisäksi valitettiin sitä, että eihän niillä ällillä mitään tee, kun 4 ällää riittää pääsykokeissakin suurimpiin koulumenestyspisteisiin.
Itse ymmärrän oikein hyvin sen, että tahtoo saada hyvät paperit. Ei sitä tehdä kenenkään muun takia, vaan itsen takia! Minäkin kirjoitin lyhyestä matikasta ällän. Mitä olen tehnyt sillä? En niin mitään! Mutta jos olisin saanut e:n olisin käynyt uusimassa. Ihan vaan periaatteen vuoksi.
Muutamat valittivat sitä, kuinka on ihan epäreilua verrata ylioppilastodistuksia, kun kokeet ovat muuttuneet niin paljon.
Huomasi kyllä, että kirjoittajat olivat hieman vanhempia. Kokeet kun ovat muuttuneet vuosina 1992-1996! Toiset onneksi osasivat kertoa, että vaikka toisaalta monen ällän saaminen on nyt helpompaa [reaaliaineista saa erilliset arvosanat], on nykyään sen yhdenkin ällän saaminen vaikeampaa [ennen sen sai 20% kirjoittajista, nyt 5%]. Joten miten sen nyt ottaisi, kumpi on helpompaa? Taisi tosiaan vain pieni kateuden piikki vaivata näitäkin vanhempia herrasmiehiä ja -naisia, jotka ovat kirjoittaneet ennen uudistuksia.
Yksi jännä kommentti oli myös yhden amislaisen, joka haukkui lukiota täysin turhaksi ja valitti kuinka amislaiset sentään haluavat päästä nopeasti töihin ja pitää rattaat pyörimässä, ja että mihin amislaisten urotöiden kehuminen on unohtunut.
Jälleen tätä käsittämätöntä lukio vs. amis -kilpailua. Mikseivät molemmat vaihtoehdot voi olla ihan yhtä hyviä?
En itse henkilökohtaisesti tiedä, mutta voiko valmistua lääkäriksi tai professoriksi käymättä lukiota? Olisi hauska tietää tähän vastaus. Koska jos joku tuollainen ammatti/työ on haaveissa, onko silloin vaihtoehtoja..? Jonkunhan nekin hommat on tehtävä, yhtään väheksymättä "tavallisia" duunareita.
Joku toinenkin valitti sitä, kuinka hukkaan heitettyjä nuokin lukiovuodet olivat. Miten niin? Miksi ihmeessä toiset ottavat sen niin henkilökohtaisesti, jos joku toinen haluaa käyttää muutaman vuoden elämästään lukiossa..?
Itselleni ainakin lukio oli oikein oiva vaihtoehto. Rehellisesti sanottuna, ei minusta olisi ollut muuttamaan pois kotoa 15-vuotiaana. Kolme lukiovuotta toivat lisäaikaa aikuistua turvallisesti, ja olen siitä hyvin kiitollinen.
Lisäksi pidän lukiosta. Siellä saa vielä rauhassa tutkailla kaikkia aineita, eikä tarvitse vielä jumiutua niihin muutamaan, jotka erikoistavat yksilön jonkun ammatin edustajaksi. En kadu valintaani pätkääkään.
Kyllä, saatoin ottaa tämän kaiken haukkumisen hieman henkilökohtaisesti. Mutta vilpittömästi toivon, että tuo torniolaispoika ei kohtaa näitä kommentteja, tai jos kohtaa, antaa hyvän vastuksen. Koska luulisi, että tuolla päällä saa jotain sanottua vastaan!
torstai 20. toukokuuta 2010
Elleniä ja Travoltaa.
Katsottiin eilen leffa Whip it. Pidin!
Tarvitseeko tästä sanoa vielä muutakin..?
Ellen Page on aivan upea, en malta odottaa että mulla on aikaa katsoa myös leffa Tracey, missä hän on myös pääosassa. Lainasin sen pari viikkoa sitten kirjastosta.
Takaisin Whip it:iin. Se on Drew Barrymoren ohjaama, joten leffa kiinnosti myös sen takia. Tottakai Drew'lla on myös sekopäinen rooli, jonka hän toteutti oikein mukavasti. :D Ellen on silti suosikkini. Pakko katsoa vielä uudestaan!
--
Olen nyt näköjään tänään keräillyt kaikenlaisia klassikoita, jotka haluaisin lukea. Listalle päätyivät Kotiopettajattaren romaani ja Sofian maailma. Taisin vahingossa myös varata pari kirjaa, ja antaa eräälle mangasarjalle mahdollisuuden... Kotona kuitenkin odottaa myös lukupiirin kirja Hämärän vartija [luettava ensi viikon perjantaiksi] sekä toissapäivänä lainaamani Rosa Meriläisen feminismikirja, joka osui silmääni ollessani lajittelijassa.
Kirjastossa työskentely on vaarallista. Vielä kun täältä saisi lainattua lastenvahdin, että olisi joskus aikaa myös lukea kaikki nämä kirjat.
--
Jännittäviä uutisia. John Travolta, 56, ja vaimonsa, 47, odottavat lasta.
Travolta on siis 70, kun lapsi on saavuttamaisillaan pahimman murrosikänsä. Nice. Pystyyköhän pappa pysymään perässä kävelykeppinsä kanssa..?
En oikeasti tahdo arvostella. Ainakaan hirveästi. Mutta juuri vähän aikaa sitten juttelin jonkun kanssa [kenen..? Saa ilmoittautua, mua ärsyttää kun en muista!], että hänen jollain tutullaan oli oikeasti vaikeuksia 6-kymppisenä jaksaa teini-ikäisensä oikutteluja. Ja ymmärrän sen hyvin.
Päivä päivältä olen onnellisempi siitä, että olen tehnyt tenavani 20-vuotiaana. Vielä jaksaa kontata pöydän alle lukemaan yhdessä kirjaa, eikä ole vaikeuksia juosta hypermarketissa karkaavan kakaran perään. Lisäksi sitten kun V on jo iso mies ja muuttaa kotoa, me olemme vasta noin 40, vielä koko vilkas elämä edessä, matkustelua, kylpylöitä, puutarhanhoitoa... Ah, miten mahtavaa! Ja toivottavasti lapsenlapsia kun olemme viitisenkymmentä, mehän olemme silloin vielä vaikka kuinka nuoria ja jaksamme ottaa ne hoitoon [mutta vain silloin tällöin] ja käydä puistossa jäätelöllä ja...
Miten mahtava tulevaisuus meillä onkaan edessä!
Upeaa. Mahtavaa.
Jes. :)
Että pitkää nenää vain niille jotka valittavat "teiniäideistä" ja "mahdollisuuksien pilaamisesta".
--
Turun keskustasta jostain asunnosta löydettiin pari päivää sitten iso dynamiittilasti. Ihan kiva. Onneksi löydettiin ennen kuin räjähtivät...
Olen ehtinyt lukea ehkä vähän liikaakin uutisia tässä kirjaston tiskissä ollessani. On niin lämmintä, ettei kukaan vaivaudu tulemaan kirjastoon. Olen lukenut ihan hirveitä tappo-, tappelu- ja kolarointijuttuja, että en kohta uskalla elää enää missään. Ehkä tällaisessa tilanteessa on ihan tervejärkistä pitää jonkinlainen naiivi tiedostamattomuus.
Tarvitseeko tästä sanoa vielä muutakin..?
Ellen Page on aivan upea, en malta odottaa että mulla on aikaa katsoa myös leffa Tracey, missä hän on myös pääosassa. Lainasin sen pari viikkoa sitten kirjastosta.
Takaisin Whip it:iin. Se on Drew Barrymoren ohjaama, joten leffa kiinnosti myös sen takia. Tottakai Drew'lla on myös sekopäinen rooli, jonka hän toteutti oikein mukavasti. :D Ellen on silti suosikkini. Pakko katsoa vielä uudestaan!
--
Olen nyt näköjään tänään keräillyt kaikenlaisia klassikoita, jotka haluaisin lukea. Listalle päätyivät Kotiopettajattaren romaani ja Sofian maailma. Taisin vahingossa myös varata pari kirjaa, ja antaa eräälle mangasarjalle mahdollisuuden... Kotona kuitenkin odottaa myös lukupiirin kirja Hämärän vartija [luettava ensi viikon perjantaiksi] sekä toissapäivänä lainaamani Rosa Meriläisen feminismikirja, joka osui silmääni ollessani lajittelijassa.
Kirjastossa työskentely on vaarallista. Vielä kun täältä saisi lainattua lastenvahdin, että olisi joskus aikaa myös lukea kaikki nämä kirjat.
--
Jännittäviä uutisia. John Travolta, 56, ja vaimonsa, 47, odottavat lasta.
Travolta on siis 70, kun lapsi on saavuttamaisillaan pahimman murrosikänsä. Nice. Pystyyköhän pappa pysymään perässä kävelykeppinsä kanssa..?
En oikeasti tahdo arvostella. Ainakaan hirveästi. Mutta juuri vähän aikaa sitten juttelin jonkun kanssa [kenen..? Saa ilmoittautua, mua ärsyttää kun en muista!], että hänen jollain tutullaan oli oikeasti vaikeuksia 6-kymppisenä jaksaa teini-ikäisensä oikutteluja. Ja ymmärrän sen hyvin.
Päivä päivältä olen onnellisempi siitä, että olen tehnyt tenavani 20-vuotiaana. Vielä jaksaa kontata pöydän alle lukemaan yhdessä kirjaa, eikä ole vaikeuksia juosta hypermarketissa karkaavan kakaran perään. Lisäksi sitten kun V on jo iso mies ja muuttaa kotoa, me olemme vasta noin 40, vielä koko vilkas elämä edessä, matkustelua, kylpylöitä, puutarhanhoitoa... Ah, miten mahtavaa! Ja toivottavasti lapsenlapsia kun olemme viitisenkymmentä, mehän olemme silloin vielä vaikka kuinka nuoria ja jaksamme ottaa ne hoitoon [mutta vain silloin tällöin] ja käydä puistossa jäätelöllä ja...
Miten mahtava tulevaisuus meillä onkaan edessä!
Upeaa. Mahtavaa.
Jes. :)
Että pitkää nenää vain niille jotka valittavat "teiniäideistä" ja "mahdollisuuksien pilaamisesta".
--
Turun keskustasta jostain asunnosta löydettiin pari päivää sitten iso dynamiittilasti. Ihan kiva. Onneksi löydettiin ennen kuin räjähtivät...
Olen ehtinyt lukea ehkä vähän liikaakin uutisia tässä kirjaston tiskissä ollessani. On niin lämmintä, ettei kukaan vaivaudu tulemaan kirjastoon. Olen lukenut ihan hirveitä tappo-, tappelu- ja kolarointijuttuja, että en kohta uskalla elää enää missään. Ehkä tällaisessa tilanteessa on ihan tervejärkistä pitää jonkinlainen naiivi tiedostamattomuus.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Kevät.
Kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani. Pari päivää sitten havahduin siihen, kuinka vihreää kaikkialla jo onkaan. Tänäänkin ihan säikähdin, että multa on mennyt koivujen hiirenkorvavaihe ihan ohi... Oli nimittäin jo lähes kokonaiset lehden siinä puussa. Onneksi muissa puissa lehdet olivat enemmän alullaan.
Rakastan kevättä, koska kaikki on vielä niin raikkaan ja vaalean vihreää. Kesän kuumuus ei ole vielä päässyt runtelemaan ja kuivaamaan kauniita värejä. Niin luonnon kuin ihmistenkin.
---
Sain tänään postissa kolme korttia! Kaksi niistä olivat postcrossingista. Toisessa oli ihania, pirteän värisiä kukkia 21-vuotiaalta saksalaiselta englannin ja matematiikan opiskelijalta. Toisessa oli pilvenpiirtäjän rakennusmiehiä lounaalla yläilmoissa tarjoilijat seuranaan. Sen lähettäjä työskentelee elokuvien äänimiehenä New Yorkissa, kuinka jännittävää!
Kolmas kortti oli rakkaalta ystävältäni, joka asuu kesän ajan Englannissa lapsia kaitsemassa. Olipa mukava yllätys saada häneltä kortti jo nyt! Täytyykin lähettää hänelle jotain myös takaisin. Kortti oli muutenkin oikein ihana, kuvasti juuri sitä näkymää mitä minä Englannista kaipaan.
---
Voisin vielä palata 365-kirjaan. Kyllä, jaksoin raahata sen kotiin. Ajattelin käydä sitä läpi ja miettiä, mitkä kaikki kohdat olisivat toteutettavissa myös minun elämässäni. Ja toisaalta miettiä myös, miksi jokin kohta tuntuu vaikealta toteuttaa.
En nyt jaksa alkaa käymään niitä kaikkia läpi täällä. Mutta varmasti annan kuulua operaatiosta lisää, mikäli vastaan kävelee jotain uutta tai helposti toteutettavaa. Toivottavasti kirja on hyvä!
Rakastan kevättä, koska kaikki on vielä niin raikkaan ja vaalean vihreää. Kesän kuumuus ei ole vielä päässyt runtelemaan ja kuivaamaan kauniita värejä. Niin luonnon kuin ihmistenkin.
---
Sain tänään postissa kolme korttia! Kaksi niistä olivat postcrossingista. Toisessa oli ihania, pirteän värisiä kukkia 21-vuotiaalta saksalaiselta englannin ja matematiikan opiskelijalta. Toisessa oli pilvenpiirtäjän rakennusmiehiä lounaalla yläilmoissa tarjoilijat seuranaan. Sen lähettäjä työskentelee elokuvien äänimiehenä New Yorkissa, kuinka jännittävää!
Kolmas kortti oli rakkaalta ystävältäni, joka asuu kesän ajan Englannissa lapsia kaitsemassa. Olipa mukava yllätys saada häneltä kortti jo nyt! Täytyykin lähettää hänelle jotain myös takaisin. Kortti oli muutenkin oikein ihana, kuvasti juuri sitä näkymää mitä minä Englannista kaipaan.
---
Voisin vielä palata 365-kirjaan. Kyllä, jaksoin raahata sen kotiin. Ajattelin käydä sitä läpi ja miettiä, mitkä kaikki kohdat olisivat toteutettavissa myös minun elämässäni. Ja toisaalta miettiä myös, miksi jokin kohta tuntuu vaikealta toteuttaa.
En nyt jaksa alkaa käymään niitä kaikkia läpi täällä. Mutta varmasti annan kuulua operaatiosta lisää, mikäli vastaan kävelee jotain uutta tai helposti toteutettavaa. Toivottavasti kirja on hyvä!
365 ways.
Löysinpä kirjastosta kirjan nimeltä 365 ways to save the Earth. Kirjaan on siis valittu vuoden jokaiselle päivälle joku pieni asia tai tapa, jolla voi omalta osaltaan olla mukana maailmanpelastusoperaatiossa.
Ehkä hauskinta opuksessa on se, että se on ihan mielettömän kokoinen möhkäle. Sivut ovat normaalipaksuiset ja kiiltävää paperia. Jokaiselle vinkille on varattu kokonainen aukeama, sillä toisella sivulla on aina joku kaunis luontokuva. Kuitenkin itse vinkki vie ehkä noin neljäsosan sivusta, harvoin edes puolta.
Olisiko maailman pelastaminen siis kannattanut aloittaa jo kirjan ulkoasua miettiessä..? Ehkäpä, ainakin vakuuttavuus olisi parantunut huomattavasti.
Ajattelin kuitenkin antaa kirjalle mahdollisuuden ja kokeilla sen opetuksia. Jos minustakin sukeutuisi edes hiukan parempi ihminen.
Tämä kuitenkin vain, mikäli jaksan raahata tuon tiiliskiven kotiin asti.
Ehkä hauskinta opuksessa on se, että se on ihan mielettömän kokoinen möhkäle. Sivut ovat normaalipaksuiset ja kiiltävää paperia. Jokaiselle vinkille on varattu kokonainen aukeama, sillä toisella sivulla on aina joku kaunis luontokuva. Kuitenkin itse vinkki vie ehkä noin neljäsosan sivusta, harvoin edes puolta.
Olisiko maailman pelastaminen siis kannattanut aloittaa jo kirjan ulkoasua miettiessä..? Ehkäpä, ainakin vakuuttavuus olisi parantunut huomattavasti.
Ajattelin kuitenkin antaa kirjalle mahdollisuuden ja kokeilla sen opetuksia. Jos minustakin sukeutuisi edes hiukan parempi ihminen.
Tämä kuitenkin vain, mikäli jaksan raahata tuon tiiliskiven kotiin asti.
perjantai 14. toukokuuta 2010
Ruokaaa.
Yksi lempipuuhani on vahtailla, mitä työkaverini syövät evääkseen. Tänäänkin yksi siistin ja huolitellun näköinen nainen toi mukanaan roiskeläpän ja kaksi banaania. Oivoi!
Samoin olen nähnyt yhden toisen naisen syöneen jo kolmella edelliskerralla rullakebabia.
Nojaa, enpä itsekään ole mikään esimerkillinen. Mutta toisaalta en myöskään näytä itsestäni huolehtivalta. ;) Söin siis Lämmin kuppi -keiton ja jogurttia vehnänalkioilla höystettynä. Täyteen siitä tuli, mutta katsotaan nyt, kuinka pitkäksi aikaa. Vielä tunti ja 45 min tiskissä oloa jäljellä...
---
Voi kesä! Tänään on kyllä niin kivan näköinen päivä, että! Oikeastaan harmi, että miehen vanhemmat ovat varanneet lapsemme heille täksi yöksi. Toisaalta se on kuitenkin myös kiva, jos vaikka tekisi tuon miekkosen kanssa jotain mukavaa tänään. Ainakin meillä on kasviksia odottamassa grillatuksi tulemista.
---
No, joka tapauksessa, ostin sellaisen Lumene Natural Coden trion. Ja rakastan sitä! Parasta oli kuitenkin, kun ostaessani sen Sokoksesta sain vielä kaupan päälle poskipunan ja rajauskynän. Hyvä diili. :D
---
Kävimme eilen katsomassa yhden tuttavamme akvaariota ja samalla myös hänen kissojaan. Heillä on nyt kaksi lähes luovutusikäistä pentua ja voi että ne olivat suloisia! Vähän teki mieli ruinata, jos ottaisimme niistä toisen, mutta tuskin kuitenkaan oikeasti. Ei meillä ole varaa sellaiseen rotukissaan, enkä oikein tiedä, onko viitsimystäkään. :\ Mutta mielelläni ottaisin pariksi viikoksi lainaan!
Isoin ongelma on toki myös se, että mieheni sai jonkun verran astmaoireita vierailun jälkeen. En siis halua edes kokeilla, miten lapsemme astma reagoisi...
Pahus. :\
torstai 13. toukokuuta 2010
Keri Smith.
Kiitos Ikomin löysin Keri Smithin ja hänen 100 ideaansa. Aion toteuttaa ne, ainakin suurimmaksi osaksi. Osa kuulosti siltä, että tahtoisin tehdä ne nyt heti saman tien, mutta kello juoksee ja huomenna on työpäivä. Huomiseen siis!
maanantai 10. toukokuuta 2010
23.
Lauantaiksi on luvattu 23 astetta lämmintä. Tulisikohan se kesä sittenkin..? Ainakin kovasti alkaa jo suunnitelmia muotoutua päässä, juuri nappasin mukaan Seikkailupuiston kesän ohjelman.
Työharjoitteluani on nyt jäljellä kolme viikkoa. Seitsemän viikkoa takana. Ei uskoisi. Ja sitten kuitenkin...
Tämä on ollut mukavaa aikaa. Toivottavasti päädyn vastaavanlaiseen työilmapiiriin ihan pysyvästi, sitten jonain päivänä.
Toisaalta välillä tulee ikävyyksiäkin vastaan. Jonkin aikaa sitten yksi tyttö tuli pyytämään minulta poliisin numeroa tehdäkseen rikosilmoituksen. En kehdannut kysyä, mitä oli tapahtunut, mutta hän oli hiukan järkyttynyt, vaikka toisaalta toimikin rauhallisesti.
Toinen tilanne oli hetki sitten, kun tässä pyöri kaksi pikkutyttöä, joilla ei ilmiselvästi ollut mitään hajua nettikoneidemme käytöstä. Valittelivat jotain, että ilmeisesti nuorempien koneella voi olla vain puoli tuntia. En ehtinyt väliin korjaamaan, että joka koneella saa olla ihan yhtä kauan. Hetken päästä he olivat tässä taas ja puhuivat tietyllä äänensävyllä kuinka kuulokkeita saa kuulemma neuvonnasta, mutta missä ihmeessä se neuvonta muka on. Siinä vaiheessa vähän huutelin tästä tiskin takaa, että tarvisitteko te kuulokkeita. Kumpikaan ei katsonut päinkään, ihmettelivät vain keskenään, että mistä tuo sen muka tietää, eivätkä reagoineet minuun sen enempää.
Siis mitä ihmettä, missä ovat nykylasten käytöstavat? Hyvä on, minäkin kuuntelin ehkä salaa, mutta eivät he kyllä kovin hiljaa puhuneet. Sitä paitsi olen asiakaspalvelutyössä, ja jos asiakas on selvästi apuakaipaavan näköinen [palloilee edes takaisin], eikö silloin ole minun asiani puuttua..?
Puuh, en tiedä. Toivoisi vaan, että vanhemmat hoitaisivat asiansa paremmin.
Jännittävää, kuinka eri tavalla sitä kiinnittää huomiota kaikkiin pieniin tapahtumiin, kun on oma lapsi, jonka kasvatusta pitää miettiä.
Työharjoitteluani on nyt jäljellä kolme viikkoa. Seitsemän viikkoa takana. Ei uskoisi. Ja sitten kuitenkin...
Tämä on ollut mukavaa aikaa. Toivottavasti päädyn vastaavanlaiseen työilmapiiriin ihan pysyvästi, sitten jonain päivänä.
Toisaalta välillä tulee ikävyyksiäkin vastaan. Jonkin aikaa sitten yksi tyttö tuli pyytämään minulta poliisin numeroa tehdäkseen rikosilmoituksen. En kehdannut kysyä, mitä oli tapahtunut, mutta hän oli hiukan järkyttynyt, vaikka toisaalta toimikin rauhallisesti.
Toinen tilanne oli hetki sitten, kun tässä pyöri kaksi pikkutyttöä, joilla ei ilmiselvästi ollut mitään hajua nettikoneidemme käytöstä. Valittelivat jotain, että ilmeisesti nuorempien koneella voi olla vain puoli tuntia. En ehtinyt väliin korjaamaan, että joka koneella saa olla ihan yhtä kauan. Hetken päästä he olivat tässä taas ja puhuivat tietyllä äänensävyllä kuinka kuulokkeita saa kuulemma neuvonnasta, mutta missä ihmeessä se neuvonta muka on. Siinä vaiheessa vähän huutelin tästä tiskin takaa, että tarvisitteko te kuulokkeita. Kumpikaan ei katsonut päinkään, ihmettelivät vain keskenään, että mistä tuo sen muka tietää, eivätkä reagoineet minuun sen enempää.
Siis mitä ihmettä, missä ovat nykylasten käytöstavat? Hyvä on, minäkin kuuntelin ehkä salaa, mutta eivät he kyllä kovin hiljaa puhuneet. Sitä paitsi olen asiakaspalvelutyössä, ja jos asiakas on selvästi apuakaipaavan näköinen [palloilee edes takaisin], eikö silloin ole minun asiani puuttua..?
Puuh, en tiedä. Toivoisi vaan, että vanhemmat hoitaisivat asiansa paremmin.
Jännittävää, kuinka eri tavalla sitä kiinnittää huomiota kaikkiin pieniin tapahtumiin, kun on oma lapsi, jonka kasvatusta pitää miettiä.
Ottaisinko osani.
Tänään töihin palasi pitkältä sairaus- ym. lomalta henkilö, jonka äiti on ollut vakavasti sairas. Äiti menehtyi parisen viikkoa sitten.
En ole ehtinyt edes tavata tätä naista kertaakaan, ja nyt aamulla hän itkien selitti työkavereilleen tunnelmiaan. En osannut olla kuin vaiti.
On vaikeaa kohdata vieraan ihmisen suru. Varsinkin kun hän on kaikille muille tuttu. En oikein tiedä, missä paikkani on. Toisaalta pelkään olevani töykeä, jos en reagoi asiaan mitenkään, toisaalta en ole varma, pitäisikö minun pitää tietty etäisyys tilanteeseen. Olen kuitenkin kuullut asiasta enemmän kuin ehkä pitäisi, henkilökohtaisempia asioita kuin ehkä tarvitsisi.
Ehkä tulevat tunnit kertovat vastauksen.
En ole ehtinyt edes tavata tätä naista kertaakaan, ja nyt aamulla hän itkien selitti työkavereilleen tunnelmiaan. En osannut olla kuin vaiti.
On vaikeaa kohdata vieraan ihmisen suru. Varsinkin kun hän on kaikille muille tuttu. En oikein tiedä, missä paikkani on. Toisaalta pelkään olevani töykeä, jos en reagoi asiaan mitenkään, toisaalta en ole varma, pitäisikö minun pitää tietty etäisyys tilanteeseen. Olen kuitenkin kuullut asiasta enemmän kuin ehkä pitäisi, henkilökohtaisempia asioita kuin ehkä tarvitsisi.
Ehkä tulevat tunnit kertovat vastauksen.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Hyvä äitiys.
Kävin tuossa eräänä päivänä katsomassa kuorma-autoja pikkupoikani kanssa. Hän oli aivan riemuissaan, suorastaan pomppi vaunuissaan.
Eilen toin hänelle kirjastosta autokirjan. Hän istahti syliini ja pärisytteli lukiessaan.
Tunsin itseni hyväksi äidiksi. Eipä siihen taideta loppujen lopuksi mahdottoman isoja tekoja tarvita.
Ihanaa äitienpäivää kaikille, niin äideille kuin lapsillekin!
Eilen toin hänelle kirjastosta autokirjan. Hän istahti syliini ja pärisytteli lukiessaan.
Tunsin itseni hyväksi äidiksi. Eipä siihen taideta loppujen lopuksi mahdottoman isoja tekoja tarvita.
Ihanaa äitienpäivää kaikille, niin äideille kuin lapsillekin!
maanantai 3. toukokuuta 2010
Kokemus tämäkin.
Terveisiä kirjastosta!
Meillä on täällä nyt kaksi työelämään tutustujaa. Heistä vastaava henkilö ystävällisesti nakitti minut ohjeistamaan heitä kuvakirjojen hyllyttämisessä. Olimme jo hyllyttäneet vinon pinon suomenkielisiä kuvakirjoja, kun ruotsinkielisiä hyllyttäessämme toinen tytöistä kysyi, mistä ihmeestä nämä kolmikirjaimiset sarjat on keksitty, joiden perusteella kirjat laitetaan järjestykseen. No, tulipahan sekin nyt sitten katsottua...
Onneksi sentään tajusi kysyä. Harmi, etten itse tajunnut lähteä heti ensimmäisenä perusasioista. Tuli taas hyvä muistutus siitä, ettei todellakaan saa olettaa mitään kenestäkään.
Meillä on täällä nyt kaksi työelämään tutustujaa. Heistä vastaava henkilö ystävällisesti nakitti minut ohjeistamaan heitä kuvakirjojen hyllyttämisessä. Olimme jo hyllyttäneet vinon pinon suomenkielisiä kuvakirjoja, kun ruotsinkielisiä hyllyttäessämme toinen tytöistä kysyi, mistä ihmeestä nämä kolmikirjaimiset sarjat on keksitty, joiden perusteella kirjat laitetaan järjestykseen. No, tulipahan sekin nyt sitten katsottua...
Onneksi sentään tajusi kysyä. Harmi, etten itse tajunnut lähteä heti ensimmäisenä perusasioista. Tuli taas hyvä muistutus siitä, ettei todellakaan saa olettaa mitään kenestäkään.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Sooloilua.
Katsoin juuri Neloselta Sooloilua. Voi kun muistaisikin aina sen elämisen yksinkertaisen onnellisuuden, mikä välittyi niin hyvin niistä päähenkilön ja anopin viettämistä yhteisistä hetkistä keskellä ei mitään. Kumiankkojen tiirailu, oravien hätistely, pannarin paistaminen... Mitä sitä muuta ihminen päiväänsä tarvitsee?
Onneksi olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että kyllä se kevät saa hymyn huulille ihan vaan kauppareissunkin aikana. On helppoa olla onnellinen, kun ei odota liikoja vaan ymmärtää onnen koostuvan niistä arjen pienistä asioista. Niin kliseistä kuin se onkin, totuudesta ei pääse mihinkään.
Tänään olen ollut onnellinen siitä, että pikkupoikani tuli viikonlopun reissultaan kotiin, ulkona oli niin ihana ilma ettei meinannut malttaa lopettaa lenkkiä ollenkaan, teimme mieheni kanssa simppeliä mutta ihanaa salaattia ruoaksi, ja taivaalla loistaa vieläkin pieni valon kajo.
Huomenna taas uuteen, upeaan työpäivään! Täytyykin vielä kertoa, että yhdeksi aamurutiinikseni on tullut ostaa torilta banaani evääksi töihin. Viime viikolla nappasin mukaan myös litran mansikoita työpaikan kahvipöytään, mikä aloitti muutaman kollegan päivän huomattavasti aurinkoisemmin. On mukava ilahduttaa, eikä siihen tosiaankaan vaadita paljon!
Onneksi olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että kyllä se kevät saa hymyn huulille ihan vaan kauppareissunkin aikana. On helppoa olla onnellinen, kun ei odota liikoja vaan ymmärtää onnen koostuvan niistä arjen pienistä asioista. Niin kliseistä kuin se onkin, totuudesta ei pääse mihinkään.
Tänään olen ollut onnellinen siitä, että pikkupoikani tuli viikonlopun reissultaan kotiin, ulkona oli niin ihana ilma ettei meinannut malttaa lopettaa lenkkiä ollenkaan, teimme mieheni kanssa simppeliä mutta ihanaa salaattia ruoaksi, ja taivaalla loistaa vieläkin pieni valon kajo.
Huomenna taas uuteen, upeaan työpäivään! Täytyykin vielä kertoa, että yhdeksi aamurutiinikseni on tullut ostaa torilta banaani evääksi töihin. Viime viikolla nappasin mukaan myös litran mansikoita työpaikan kahvipöytään, mikä aloitti muutaman kollegan päivän huomattavasti aurinkoisemmin. On mukava ilahduttaa, eikä siihen tosiaankaan vaadita paljon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)