Kuulinpa itsekin nyt noista Sellon tapahtumista.
Koskahan oppisin olemaan paremmin ajan hermolla.
Luojan kiitos ystäväni ovat niin pirun laiskoja lähtemään ostamaan maitoa. Muuten he olisivat olleet samassa paikassa juuri noihin aikoihin.
Kyseinen tapaus vetää minut aivan sanattomaksi.
Juuri ennen kuin kuulin nuo uutiset, olin katsellut vuoden 2009 kuvia ja järkyttynyt eräästä kuvasta, jossa näytettiin juuri ammuttu nuori nainen sekä kuvasta, jossa oli luodinreiät auton kyljessä ja oven alta valui verta.
En voi käsittää, miten ihmiselämä voi loppua niin äkkiä.
Sitä katsoo jatkuvasti jotain csi:tä televisiosta, eikä siinä mitään. Mutta sitten tulee vastaan ihmisiä, jotka ihan oikeasti ammutaan. Ammutaan ja ne kuolevat. Eikä heitä ole enää.
Miten pieni ihminen onkaan.
Ja sitten samalla jotkut kuvittelevat olevansa suurempia, kuvittelevat että heillä on oikeus päättää toisen päivien määrä, ja ottavat aseen käteensä.
Miten ihmisen saisi kunnioittamaan toisen ihmisen elämää.
Tahdon mukaan aseidenvastaiseen toimintaan. Nyt.
torstai 31. joulukuuta 2009
Minionnea.
Voi ihanaa. Mies päätti, että nyt mennään ja ostetaan se miniläppäri. Joten niin vaan mentiin.
En oo tiennyt, että tietokoneesta voi olla näin fiiliksissä. Tää on vaan niin kaunis, katsokaapa vaikka itse:
En oo tiennyt, että tietokoneesta voi olla näin fiiliksissä. Tää on vaan niin kaunis, katsokaapa vaikka itse:
Kyseessä on siis hp:n mini, jonka kuosi on studio tord boontjen. Aivan upea. Kerrassaan upea.
Olen niin onnellinen.
Valitettavasti tämä päivitys ei ole vielä tehty kyseisellä koneella, koska siihen vasta asennetaan ohjelmistoa. Mutta pian, pian!
Nyt odottelen vain veljieni tuomioita aiheesta. :D
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Kotiinlähtö.
No ei voi kyllä kotiinlähtö enää kauheasti vaikeammaksi muuttua.
Mies halusi, että tultaisiin sittenkin kotiin uudeksi vuodeksi. Ja koska piti käydä myös enon uutta kotia katsomassa, päivät meinasivat loppua kesken...
Saatiin kuitenkin sovittua niin, että eilen käytiin enolla ja tänään sitten mentäisiin kotiin.
Eilen illalla sitten menin ostamaan lippua junaan.
Ei saanut paikkaa perhehyttiin, ei pyörätuolipaikkaa, ei edes paikkaa leikkitilan vierestä. Mitä ihmettä?
Seuraava vaihtoehto olisi sitten mennä veljen kyydillä Seinäjoelle uuden vuoden aattona ja lähteä sieltä. Mutta aattona junalla kulkeminen ei ole mun ykkösvaihtoehtoni, kun on liikkeellä pienen lapsen kanssa. :\
No, ajattelin sitten, että voisi kokeilla lähteä iltajunalla. Se lähtee siis seitsemän aikoihin täältä, ja on yhdeltätoista perillä Turussa. Jos pikkupojan saisi nukahtamaan ihmisten aikoihin, matka voisi oikeastaan sujua mukavammin kuin yleensä.
Sitä sitten kokeillaan!
Äsken rupesin sitten ostamaan taas lippua. Mietin, ottaisinko perhehytin, mutta koska en ole ihan varma, saako sinne vaunuja mukaan [ymmärtääkseni ei], päädyin pyörätuolipaikkaan. [anteeksi vain kaikille pyörätuoleja käyttäville ihmisille.]
Tällä kertaa sain haluamani paikat, ongelmia ilmestyi vasta, kun olin maksanut lipun ja yritin tulostaa.
Paperilla näkyi hädin tuskin tekstien reunat.
Muistin, että viimeksi jotain piti ravistaa, mutta en millään käsittänyt, että mitä. Onneksi veli tuli paikalle, otti musteet pihalle, sheikkasi kuin viimeistä päivää, ja sitten vihdoin neljännellä tulostuskerralla se onnistui. :D
Eli tänä iltana pääsemme kotiin! [tosin meidät tuntien on vielä monta kommellusta edessä.]
Mies halusi, että tultaisiin sittenkin kotiin uudeksi vuodeksi. Ja koska piti käydä myös enon uutta kotia katsomassa, päivät meinasivat loppua kesken...
Saatiin kuitenkin sovittua niin, että eilen käytiin enolla ja tänään sitten mentäisiin kotiin.
Eilen illalla sitten menin ostamaan lippua junaan.
Ei saanut paikkaa perhehyttiin, ei pyörätuolipaikkaa, ei edes paikkaa leikkitilan vierestä. Mitä ihmettä?
Seuraava vaihtoehto olisi sitten mennä veljen kyydillä Seinäjoelle uuden vuoden aattona ja lähteä sieltä. Mutta aattona junalla kulkeminen ei ole mun ykkösvaihtoehtoni, kun on liikkeellä pienen lapsen kanssa. :\
No, ajattelin sitten, että voisi kokeilla lähteä iltajunalla. Se lähtee siis seitsemän aikoihin täältä, ja on yhdeltätoista perillä Turussa. Jos pikkupojan saisi nukahtamaan ihmisten aikoihin, matka voisi oikeastaan sujua mukavammin kuin yleensä.
Sitä sitten kokeillaan!
Äsken rupesin sitten ostamaan taas lippua. Mietin, ottaisinko perhehytin, mutta koska en ole ihan varma, saako sinne vaunuja mukaan [ymmärtääkseni ei], päädyin pyörätuolipaikkaan. [anteeksi vain kaikille pyörätuoleja käyttäville ihmisille.]
Tällä kertaa sain haluamani paikat, ongelmia ilmestyi vasta, kun olin maksanut lipun ja yritin tulostaa.
Paperilla näkyi hädin tuskin tekstien reunat.
Muistin, että viimeksi jotain piti ravistaa, mutta en millään käsittänyt, että mitä. Onneksi veli tuli paikalle, otti musteet pihalle, sheikkasi kuin viimeistä päivää, ja sitten vihdoin neljännellä tulostuskerralla se onnistui. :D
Eli tänä iltana pääsemme kotiin! [tosin meidät tuntien on vielä monta kommellusta edessä.]
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Yllätyksiä.
Tänään lähdettiin yllättäen miehen vaimon, A:n, kanssa kävelylle. A työnsi V:tä vaunuissa, niin sain vähän tasoitusta. ;D
Oli ihan mukava jutella pitkästä aikaa kaksin ja rauhassa. Saatiin vähän selviteltyä juttuja, mitkä oli mietityttäneet, muttei ollut saanut aikaiseksi kysyä.
Lenkin lopuksi käytiin kaupassa, kun piti hakea pikkumiehelle vaippoja ja maitoa. Oli vaan hauska, kun meitä tuli vastaan joku A:n perhetuttu, joka katsoi vähän oudosti ja hädin tuskin sai ihmetykseltään tervehdittyä A:ta.
Itsehän en huomannut mitään outoa, koska en kyseistä naista tunne. Mutta heti kun päästiin kaupasta pihalle, A kertoi, että yleensä he kyllä tervehtivät ihan ystävällisesti ja iloisesti, ja että tuo oli todella outoa käytöstä.
Nyt vain odotellaan, koska kylällä alkaa liikkua juoruja A:n yllätyslapsesta, joka kaiken lisäksi on jo yli vuoden ikäinen ja ruskeasilmäinen. :'D Kun tosiaan se nainen ei mua tunne ollenkaan, niin eihän se osaa yhdistää tuota tenavaa muhunkaan... Varsinkin kun ei mullakaan kovin tummat piirteet ole.
No, katsotaan nyt, mitä tästä kehkeytyy. :D
Olipa itsellänikin jännittävä tilanne, kun jouluna mummolassa poikkesi eräs meidän tuttu, joka sitten sanoi mulle kuulleensa, että minäkin sitten odotan toista. Pikkuisen kyllä ihmettelin, että ai, odotan vai? Tämäpä jännittävää.
Niin se maailma vaan mullistuu.
--
Tuosta lenkistä tulikin mieleeni.
Mullahan on nyt sitten jatkossa vain kahtena päivänä viikosta koulua, tiistaisin ja torstaisin. Ajattelin kuitenkin, että vien lapsen myös muina päivinä hoitoon pariksi tunniksi aamulla, ja haen hänet ruoan ja päiväuniajan välissä. Voidaan sitten aina lähteä päiväkodista suoraan kävelylle, niin että pikkumies nukahtaa vaunuihin ja minä saan liikuntaa ainakin niinä kolmena päivänä viikosta.
Jos nyt saisi ihan oikeasti tämän laihdutuksen käyntiin. Alkaa vähän ärsyttää, kun ei housut mahdu jalkaan, ja oon niin huono ostamaan uusia...
Hyvä alku tälle yritykselle on muuten sekin, että tavallisen maitosuklaan syöminen on alkanut ällöttää. Vaikka tässä joulun aikana siihen makuun onkin taas jo hiukan tottunut... Mutta ehkä pääsisin vähitellen siitä kokonaan eroon.
Pidetään tsemppipeukaloita. :)
Oli ihan mukava jutella pitkästä aikaa kaksin ja rauhassa. Saatiin vähän selviteltyä juttuja, mitkä oli mietityttäneet, muttei ollut saanut aikaiseksi kysyä.
Lenkin lopuksi käytiin kaupassa, kun piti hakea pikkumiehelle vaippoja ja maitoa. Oli vaan hauska, kun meitä tuli vastaan joku A:n perhetuttu, joka katsoi vähän oudosti ja hädin tuskin sai ihmetykseltään tervehdittyä A:ta.
Itsehän en huomannut mitään outoa, koska en kyseistä naista tunne. Mutta heti kun päästiin kaupasta pihalle, A kertoi, että yleensä he kyllä tervehtivät ihan ystävällisesti ja iloisesti, ja että tuo oli todella outoa käytöstä.
Nyt vain odotellaan, koska kylällä alkaa liikkua juoruja A:n yllätyslapsesta, joka kaiken lisäksi on jo yli vuoden ikäinen ja ruskeasilmäinen. :'D Kun tosiaan se nainen ei mua tunne ollenkaan, niin eihän se osaa yhdistää tuota tenavaa muhunkaan... Varsinkin kun ei mullakaan kovin tummat piirteet ole.
No, katsotaan nyt, mitä tästä kehkeytyy. :D
Olipa itsellänikin jännittävä tilanne, kun jouluna mummolassa poikkesi eräs meidän tuttu, joka sitten sanoi mulle kuulleensa, että minäkin sitten odotan toista. Pikkuisen kyllä ihmettelin, että ai, odotan vai? Tämäpä jännittävää.
Niin se maailma vaan mullistuu.
--
Tuosta lenkistä tulikin mieleeni.
Mullahan on nyt sitten jatkossa vain kahtena päivänä viikosta koulua, tiistaisin ja torstaisin. Ajattelin kuitenkin, että vien lapsen myös muina päivinä hoitoon pariksi tunniksi aamulla, ja haen hänet ruoan ja päiväuniajan välissä. Voidaan sitten aina lähteä päiväkodista suoraan kävelylle, niin että pikkumies nukahtaa vaunuihin ja minä saan liikuntaa ainakin niinä kolmena päivänä viikosta.
Jos nyt saisi ihan oikeasti tämän laihdutuksen käyntiin. Alkaa vähän ärsyttää, kun ei housut mahdu jalkaan, ja oon niin huono ostamaan uusia...
Hyvä alku tälle yritykselle on muuten sekin, että tavallisen maitosuklaan syöminen on alkanut ällöttää. Vaikka tässä joulun aikana siihen makuun onkin taas jo hiukan tottunut... Mutta ehkä pääsisin vähitellen siitä kokonaan eroon.
Pidetään tsemppipeukaloita. :)
lauantai 26. joulukuuta 2009
Tapaninpäivä.
Pian joulupäivät ovat sitten taas ohi vuodeksi. Kurjaa.
Mies vähän haastoi, jos oltaisiin sittenkin tultu jo ennen uutta vuotta kotiin. Mutta täytyy nyt vähän katsoa, miten me pystytään siihen, kun pitäisi vielä käydä tarkastamassa enon uusi koti.
Tähän väliin täytyy kyllä mainostaa, että loppiaisena joka jannun täytyy ehdottomasti lähteä meidän kanssa Bar Kukaan. Siellä levyjä pyörittelevät dj:t Museovahtimestari ja Improbatur, jotka hulluista nimistään huolimatta soittavat oikeasti hyvää musiikkia.
Takaisin aiheeseen. Olen päättänyt, että ostan itselleni joululahjaksi sen miniläppärin lisäksi jotkut kauniit hopeiset korvikset, jollaisia olen tässä jonkin aikaa kaivannut. Niillä ehkä selviän taas synttäreihin asti.
Ainiin. Aloitan tosiaan sen ranskan opiskelemisen tammikuussa, sillä minä pöljä en muistanut ilmoittautua kursseille ajoissa ja saksa oli jo täynnä. Isä on nyt sitten pitänyt minulle alkeiskurssia ja osaan jo laskea kymmeneen ja luetella suurimman osan persoonapronomineista, sekä tiedän artikkelit ja miten ne lausutaan.
Nyt kun ymmärrän ranskaa edes hiukan [ennen en siis osannut yhtään mitään], alkaa se tuntua entistä kiehtovammalta kieleltä. Olen jo ajat sitten lisännyt ranskan alkeet tehtävien asioiden listalleni, enkä kadu päätöstä.
Tämä saattaa olla jopa hyvä juttu, että myöhästyin ilmoittautumisista.
Ellen sitten kuole sen taakan alle, minkä mieletön opiskelutahti aiheuttaa.
Nyt hiukan harmittaa, kun V ei meinaa taas millään nukahtaa. Se nukkui tänään ihan uskomattomat kolmen tunnin päikkärit, ei siis ole aikoihin nukkunut niin pitkään. Samalla sain itsekin nukuttua ja kurottua vähitellen kasvavaa univelkaa kiinni.
Samalla tässä mietin eilisiltaa, kun olin menossa nukkumaan ja pysähdyin pinnasängyn vierelle kuten varmasti niin monet muutkin äidit aina iltaisin. Se on ihan uskomatonta, mitä tunteita sellainen pieni tuhiseva poika saakaan aikaan. Tietäisipä vaan. Ehkä tietääkin sitten joku päivä, kun katselee omaa pikkuista nyyttiään.
Tiedänpähän itsekin nyt, miltä omista vanhemmistani tuntuu. Ainakin suurimmaksi osaksi. Onhan oma matkani lapseni kanssa vielä alussa, vielä monta hienoa ja kurjaa, mutta kasvattavaa kokemusta edessä. Kaiken sen jälkeen tuntee varmasti vieläkin enemmän, jos se on koskaan mahdollista.
Se on uskomatonta, miten elämä meitä heittelee. Yhdessä hetkessä on suuntaansa etsivä teini, josta tuntuu, ettei mikään tunnu miltään ja missään ei ole mitään järkeä.
Sitten tapahtuu jotain niin pientä, mutta niin suureksi kasvavaa, mikä saa kaiken mullistumaan. Puhun ihan kamalia kliseitä, mutta kun se kaikki on totta. Yhtäkkiä elämällä on merkitys ja suunta, jokaisella päivälläkin oma tarkoituksensa. Miten kaiken sen unenpuutteen ja väsymyksenkin keskellä siitä samasta lähteestä kumpuaa niin suuri elämänvoima, että se peittää alleen kaiken muun, tuskan ja säryn.
Ei tarvitse kuin yhden hymyn, yhden lapsen viattoman, tuhrimattoman, vilpittömän naurunkikatuksen. Yhden koko posken märkään peittävän suukon.
Miten kaunista onkaan elämä.
Mies vähän haastoi, jos oltaisiin sittenkin tultu jo ennen uutta vuotta kotiin. Mutta täytyy nyt vähän katsoa, miten me pystytään siihen, kun pitäisi vielä käydä tarkastamassa enon uusi koti.
Tähän väliin täytyy kyllä mainostaa, että loppiaisena joka jannun täytyy ehdottomasti lähteä meidän kanssa Bar Kukaan. Siellä levyjä pyörittelevät dj:t Museovahtimestari ja Improbatur, jotka hulluista nimistään huolimatta soittavat oikeasti hyvää musiikkia.
Takaisin aiheeseen. Olen päättänyt, että ostan itselleni joululahjaksi sen miniläppärin lisäksi jotkut kauniit hopeiset korvikset, jollaisia olen tässä jonkin aikaa kaivannut. Niillä ehkä selviän taas synttäreihin asti.
Ainiin. Aloitan tosiaan sen ranskan opiskelemisen tammikuussa, sillä minä pöljä en muistanut ilmoittautua kursseille ajoissa ja saksa oli jo täynnä. Isä on nyt sitten pitänyt minulle alkeiskurssia ja osaan jo laskea kymmeneen ja luetella suurimman osan persoonapronomineista, sekä tiedän artikkelit ja miten ne lausutaan.
Nyt kun ymmärrän ranskaa edes hiukan [ennen en siis osannut yhtään mitään], alkaa se tuntua entistä kiehtovammalta kieleltä. Olen jo ajat sitten lisännyt ranskan alkeet tehtävien asioiden listalleni, enkä kadu päätöstä.
Tämä saattaa olla jopa hyvä juttu, että myöhästyin ilmoittautumisista.
Ellen sitten kuole sen taakan alle, minkä mieletön opiskelutahti aiheuttaa.
Nyt hiukan harmittaa, kun V ei meinaa taas millään nukahtaa. Se nukkui tänään ihan uskomattomat kolmen tunnin päikkärit, ei siis ole aikoihin nukkunut niin pitkään. Samalla sain itsekin nukuttua ja kurottua vähitellen kasvavaa univelkaa kiinni.
Samalla tässä mietin eilisiltaa, kun olin menossa nukkumaan ja pysähdyin pinnasängyn vierelle kuten varmasti niin monet muutkin äidit aina iltaisin. Se on ihan uskomatonta, mitä tunteita sellainen pieni tuhiseva poika saakaan aikaan. Tietäisipä vaan. Ehkä tietääkin sitten joku päivä, kun katselee omaa pikkuista nyyttiään.
Tiedänpähän itsekin nyt, miltä omista vanhemmistani tuntuu. Ainakin suurimmaksi osaksi. Onhan oma matkani lapseni kanssa vielä alussa, vielä monta hienoa ja kurjaa, mutta kasvattavaa kokemusta edessä. Kaiken sen jälkeen tuntee varmasti vieläkin enemmän, jos se on koskaan mahdollista.
Se on uskomatonta, miten elämä meitä heittelee. Yhdessä hetkessä on suuntaansa etsivä teini, josta tuntuu, ettei mikään tunnu miltään ja missään ei ole mitään järkeä.
Sitten tapahtuu jotain niin pientä, mutta niin suureksi kasvavaa, mikä saa kaiken mullistumaan. Puhun ihan kamalia kliseitä, mutta kun se kaikki on totta. Yhtäkkiä elämällä on merkitys ja suunta, jokaisella päivälläkin oma tarkoituksensa. Miten kaiken sen unenpuutteen ja väsymyksenkin keskellä siitä samasta lähteestä kumpuaa niin suuri elämänvoima, että se peittää alleen kaiken muun, tuskan ja säryn.
Ei tarvitse kuin yhden hymyn, yhden lapsen viattoman, tuhrimattoman, vilpittömän naurunkikatuksen. Yhden koko posken märkään peittävän suukon.
Miten kaunista onkaan elämä.
perjantai 25. joulukuuta 2009
Joulun saldo.
Ihanaa joulua vielä toistamiseen kaikille. :)
Tiedän toki, ettei joulussa ole kyse lahjoista, ja toivoinkin lahjoiksi lähinnä lempeyttä, rakkautta, kärsivällisyyttä ja hyvyyttä.
Mutta silti vain yksi paketti on aika paksua.
Hyvä on, sain myös rahaa äidiltä. Niillä rahoilla ostankin sitten miniläppärin, kun mies lupasi maksaa puolet. Ja tädiltä sain kynttilälyhdyn, jollaista olenkin halunnut [eli siis sain oikeasti kaksi pakettia. Mutta ei tuota toista lasketa, kun se on koko meidän perheelle]. Ja isä oli ostanut kaikille perheen naisille [4 kpl] Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisen lahjan, eli koulutuksen neljälle naiselle kehitysmaissa. Se on hieno lahja.
Mutta sen verran itsekäs olen, että yksi kalenteri ja teepaketti ei riitä yhdelle joululle. J:ltäkin sain vain suklaapaketin, joka sekin oli tarkoitettu koko perheelle [iso].
Hitto.
Täytynee käydä joulunjälkeisillä lahjaostoksilla, pyytää Sokoksen tätejä paketoimaan ja avata sitten paketit hyvällä halulla.
En vain vielä tiedä, mitä haluaisin.
Ps. Muuten joulu on kyllä ollut ihanaa. Vaikka fiilis ei ole ihan sama kuin ennen, kun ei edes pysty pelaamaan kun pitää vahtia pikkuherraa koko ajan... Kerrankin kun yritettiin pelata Cluedoa ja V leikki kiltisti mummelin kanssa, hän varasti huomion putoamalla sängystä niin, että sai verenkin vuotamaan nenästä.
Että se siitä äidin pelaamisesta.
Vietimme aaton jälleen mummolassa, kuten joka ikinen vuosi. Pelkään, koska olemme siellä viimeistä kertaa.
Ihan uskomatonta, miten se teräsmummo, 91-v., oli taas jaksanut tehdä neljää eri laatikkoa ja salaattia ja puurotkin vielä.
Olenkin päättänyt, että mummo on uusi esikuvani. Vanhuus vain täytyy aloittaa jo nuorena, että saa sitten kypsässä iässä asua kotona pitkään. En halua päätyä 72-vuotiaana pyörätuolissa vanhainkotiin kitumaan kymmeneksi vuodeksi. Tahdon olla kotona, aivan kuten mummonikin.
Tiedän toki, ettei joulussa ole kyse lahjoista, ja toivoinkin lahjoiksi lähinnä lempeyttä, rakkautta, kärsivällisyyttä ja hyvyyttä.
Mutta silti vain yksi paketti on aika paksua.
Hyvä on, sain myös rahaa äidiltä. Niillä rahoilla ostankin sitten miniläppärin, kun mies lupasi maksaa puolet. Ja tädiltä sain kynttilälyhdyn, jollaista olenkin halunnut [eli siis sain oikeasti kaksi pakettia. Mutta ei tuota toista lasketa, kun se on koko meidän perheelle]. Ja isä oli ostanut kaikille perheen naisille [4 kpl] Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisen lahjan, eli koulutuksen neljälle naiselle kehitysmaissa. Se on hieno lahja.
Mutta sen verran itsekäs olen, että yksi kalenteri ja teepaketti ei riitä yhdelle joululle. J:ltäkin sain vain suklaapaketin, joka sekin oli tarkoitettu koko perheelle [iso].
Hitto.
Täytynee käydä joulunjälkeisillä lahjaostoksilla, pyytää Sokoksen tätejä paketoimaan ja avata sitten paketit hyvällä halulla.
En vain vielä tiedä, mitä haluaisin.
Ps. Muuten joulu on kyllä ollut ihanaa. Vaikka fiilis ei ole ihan sama kuin ennen, kun ei edes pysty pelaamaan kun pitää vahtia pikkuherraa koko ajan... Kerrankin kun yritettiin pelata Cluedoa ja V leikki kiltisti mummelin kanssa, hän varasti huomion putoamalla sängystä niin, että sai verenkin vuotamaan nenästä.
Että se siitä äidin pelaamisesta.
Vietimme aaton jälleen mummolassa, kuten joka ikinen vuosi. Pelkään, koska olemme siellä viimeistä kertaa.
Ihan uskomatonta, miten se teräsmummo, 91-v., oli taas jaksanut tehdä neljää eri laatikkoa ja salaattia ja puurotkin vielä.
Olenkin päättänyt, että mummo on uusi esikuvani. Vanhuus vain täytyy aloittaa jo nuorena, että saa sitten kypsässä iässä asua kotona pitkään. En halua päätyä 72-vuotiaana pyörätuolissa vanhainkotiin kitumaan kymmeneksi vuodeksi. Tahdon olla kotona, aivan kuten mummonikin.
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Lahjaostoksilla ja hyvillä mielin.
Tänään on ollut hyvä päivä. :)
J&J&masu kävivät. En ole nähnyt J:tä yli vuoteen! Hän on rakas rakas yläaste- ja lukioaikainen ystävä, mutta asuu nyt siellä kiireisessä Helsingissä ja harvoin ehtii lupsakkaan Turkuun. Mutta nyt vihdoin nähtiin, kun molemmat oltiin täällä kotopuolessa.
Hänen miespuolista vastinettaan en olekaan koskaan nähnyt, yllättäen, kun siitä kerta on niin kauan kun ollaan viimeksi tavattu. Mutta myös J-man vaikutti oikein mukavalta tuttavuudelta. En pane yhtään pahakseni, vaikka vastaisuudessakin vierailevat.
Sitten tuli myös rakas ystäväni P, jonka kanssa lähdimme vähän Keskiselle jouluostoksille. Hänen täytyi vielä ostaa lahjat vanhemmilleen, yhdelle kaverilleen ja minulle, koska minäkin annoin hänelle lahjan. [vaikka omasta puolestani sen ei ollut niin väliä...]
Koska P avasi mun pakettini, voin nyt kertoa mitä siinä oli. Siinä oli vilja'kahvia', johon ei ole käytetty lainkaan kahvia, eli se on siis kofeiinitonta, mutta silti virkistävä juoma. Ja lisäksi kaksi levyä luomusuklaata ja luomuteetä. Tähän lahjaan olen aika tyytyväinen. :)
No, Keskiseltä sitten löysimme myös minulle aika kivan lahjan. Tai siis, löysin sen ihan itse itselleni, mutta P tahtoi ostaa sen minulle. Se on ihana kalenteri, missä on eri kaupunkeja mustavalkokuvissa. Aivan upea. Rakastan sitä. Käytän sen uudelleen joka vuosi.
Lisäksi ostin itselleni vihdoin hyvän ripsivärin. Testasin sitä, ja se vaikutti oikein hyvältä jopa noin äkkiseltään. Max Factoryn 2000 calories, hain nimenomaan tuuheutta, en välttämättä pituutta. Hinta 8,70e, ei siis mikään mahdoton. Lisäksi ostin Doven huulivoiteen, jossa on myös ihan pikkuisen väriä. Minulla on ollut sellainen korallinsävyisenä aiemmin, joten nyt kun näin sellaisen pinkkinä euron hintaan, oli se pakko ostaa.
Ostin myös Tonille täydellisen joululahjan. Hyvä, nyt voin rauhoittua joulunajaksi hyvillä mielin.
Oli kyllä ihana jutella ystävien kanssa taas tänään. P:tä ehdin varmaan nähdä vielä toisenkin kerran, kun ollaan täällä niin pitkään. Harmi että J&J lähtevät kohti etelää jo sunnuntaina. Toivottavasti nähdään taas pian.
Kotona mies soitti minulle. Juteltiin puoli tuntia, enkä sittenkään olisi malttanut lopettaa, mutta alkoi jo mennä jaaritteluksi ja V piti saada nukkumaan.
Oli ihanaa. Kaikki oli hyvin. Hän oli ostanut tänään uuden tietokoneen ja oli fiiliksissä siitä, ja suunniteltiin vähän miniläppärin ostamista mulle. Se voisi nyt olla mahdollista.
Kerroin miehelle myös siitä, kun juttelimme P:n kanssa, mistä tietää, koska on rakastunut. Puhuttuamme siitä olimme hetken hiljaa, ja mietin tietysti ukkoani. Ja hymyilin.
Siitä sen kai tietää. Että näinkin pitkän ajan kuluttua ei tarvitse kuin ajatella toista, ja alkaa hymyilyttää.
Onpa mukavaa rakastaa.
Upeaa joulunaikaa kaikille!
J&J&masu kävivät. En ole nähnyt J:tä yli vuoteen! Hän on rakas rakas yläaste- ja lukioaikainen ystävä, mutta asuu nyt siellä kiireisessä Helsingissä ja harvoin ehtii lupsakkaan Turkuun. Mutta nyt vihdoin nähtiin, kun molemmat oltiin täällä kotopuolessa.
Hänen miespuolista vastinettaan en olekaan koskaan nähnyt, yllättäen, kun siitä kerta on niin kauan kun ollaan viimeksi tavattu. Mutta myös J-man vaikutti oikein mukavalta tuttavuudelta. En pane yhtään pahakseni, vaikka vastaisuudessakin vierailevat.
Sitten tuli myös rakas ystäväni P, jonka kanssa lähdimme vähän Keskiselle jouluostoksille. Hänen täytyi vielä ostaa lahjat vanhemmilleen, yhdelle kaverilleen ja minulle, koska minäkin annoin hänelle lahjan. [vaikka omasta puolestani sen ei ollut niin väliä...]
Koska P avasi mun pakettini, voin nyt kertoa mitä siinä oli. Siinä oli vilja'kahvia', johon ei ole käytetty lainkaan kahvia, eli se on siis kofeiinitonta, mutta silti virkistävä juoma. Ja lisäksi kaksi levyä luomusuklaata ja luomuteetä. Tähän lahjaan olen aika tyytyväinen. :)
No, Keskiseltä sitten löysimme myös minulle aika kivan lahjan. Tai siis, löysin sen ihan itse itselleni, mutta P tahtoi ostaa sen minulle. Se on ihana kalenteri, missä on eri kaupunkeja mustavalkokuvissa. Aivan upea. Rakastan sitä. Käytän sen uudelleen joka vuosi.
Lisäksi ostin itselleni vihdoin hyvän ripsivärin. Testasin sitä, ja se vaikutti oikein hyvältä jopa noin äkkiseltään. Max Factoryn 2000 calories, hain nimenomaan tuuheutta, en välttämättä pituutta. Hinta 8,70e, ei siis mikään mahdoton. Lisäksi ostin Doven huulivoiteen, jossa on myös ihan pikkuisen väriä. Minulla on ollut sellainen korallinsävyisenä aiemmin, joten nyt kun näin sellaisen pinkkinä euron hintaan, oli se pakko ostaa.
Ostin myös Tonille täydellisen joululahjan. Hyvä, nyt voin rauhoittua joulunajaksi hyvillä mielin.
Oli kyllä ihana jutella ystävien kanssa taas tänään. P:tä ehdin varmaan nähdä vielä toisenkin kerran, kun ollaan täällä niin pitkään. Harmi että J&J lähtevät kohti etelää jo sunnuntaina. Toivottavasti nähdään taas pian.
Kotona mies soitti minulle. Juteltiin puoli tuntia, enkä sittenkään olisi malttanut lopettaa, mutta alkoi jo mennä jaaritteluksi ja V piti saada nukkumaan.
Oli ihanaa. Kaikki oli hyvin. Hän oli ostanut tänään uuden tietokoneen ja oli fiiliksissä siitä, ja suunniteltiin vähän miniläppärin ostamista mulle. Se voisi nyt olla mahdollista.
Kerroin miehelle myös siitä, kun juttelimme P:n kanssa, mistä tietää, koska on rakastunut. Puhuttuamme siitä olimme hetken hiljaa, ja mietin tietysti ukkoani. Ja hymyilin.
Siitä sen kai tietää. Että näinkin pitkän ajan kuluttua ei tarvitse kuin ajatella toista, ja alkaa hymyilyttää.
Onpa mukavaa rakastaa.
Upeaa joulunaikaa kaikille!
tiistai 22. joulukuuta 2009
Inhottava vuokranantaja.
Ostan kohta oman kämpän niin ei tarvitse tapella vuokranantajien kanssa.
Meille tuli taas vuokrankorotuspyyntö. Se oli identtinen kopio siitä, minkä saimme heinäkuussa, joten tottakai epäilykset heräsivät ja ajattelin tämänkin olevan täyttä valetta. Ensimmäisellä kerralla näin siis oli, emmekä suostuneet korotukseen.
Soitin saman tien vuokranantajalle, enkä saanut paljon mitään sanottua kun se jo rupesi räyhäämään ja löi minulle luurin korvaan. Iso mies! Ihan käsittämätöntä! Soitin hänelle uudelleen, ja tällä kertaa hän ei vastannut. Annoin puhelimen sitten vain soida ja soida ja lopulta hän nostikin luurin, tosin vain pöydälle ja meni jonnekin kauemmas. Kuulin hänen juttelunsa vaimonsa kanssa.
Huhuilin sitten sinne luuriin aivan kuin linja vain olisi huono, ja kiukutti kyllä niin että esitin asiani vaikka sitten kuuroille korville.
Kaksi ja puoli minuuttia paasattuani laitoin vihdoin luurin kiinni itsekin.
On kyllä merkillistä touhua.
Soitin miehelleni, joka oli sillä välin selvitellyt asiaa lisää. Tällä kertaa yhtiövastike on todella noussut [viimeksi he yrittivät valheellisesti nostaa vuokraa tällä perusteella, joten en enää uskonut tätä veruketta], joten vuokrankorotus on laillinen.
Tämä olisi todennäköisesti selvinnyt puhelun aikana, mikäli hra Jästipää ei olisi ollut niin pirun jästipää ja ruvennut raivoamaan saman tien.
Kiesus.
Kirjoitan hra ja rva Jästipäälle sitten jälleen kirjeen, jonka aloitan sanoilla "Koska keskustelu kanssanne puhelimitse oli täysin mahdotonta, lähestyn Teitä jälleen näin kirjeen välityksellä." Saadaanpahan taas asiamme esitettyä eikä tarvitse kuunnella sitä murinaa.
Herrasväki muuten ystävällisesti ilmoitti minulle myyvänsä sen kämpän että saadaan sitten tapella seuraavan vuokraisännän kanssa. No sehän sopii, mutta en nyt tiedä onko tämmöinen asia syy myydä maatansa. Pikkuisen on kyllä liioittelua. Eriskummallista, että kierrellään ja kaarrellaan keskusteluita vaikka sitten niin että pistetään vahinko [siis me, lain kirjainta fundamentalistisesti lukevat vuokralaiset] kiertoon. Mitä tahansa, kunhan ei vain jouduttaisi kohtaamaan ongelmia.
En nyt väitä, että itsekään kauhean fiksusti toimin, mutta sentään aloitin asiallisesti. Yritän myös lopettaa asiallisesti, joten pidetään peukkuja sen kirjeen kirjoittamisen kanssa.
Jos ei tästä muuta hyötyä ollut, niin ainakin sain taas juteltua normaalisti ukkoseni kanssa sen eilisiltaisen kiukunpurkauksen jälkeen. Oli aika huonot fiilikset illalla, nimittäin. :\
Rakastan sua, mies.
Meille tuli taas vuokrankorotuspyyntö. Se oli identtinen kopio siitä, minkä saimme heinäkuussa, joten tottakai epäilykset heräsivät ja ajattelin tämänkin olevan täyttä valetta. Ensimmäisellä kerralla näin siis oli, emmekä suostuneet korotukseen.
Soitin saman tien vuokranantajalle, enkä saanut paljon mitään sanottua kun se jo rupesi räyhäämään ja löi minulle luurin korvaan. Iso mies! Ihan käsittämätöntä! Soitin hänelle uudelleen, ja tällä kertaa hän ei vastannut. Annoin puhelimen sitten vain soida ja soida ja lopulta hän nostikin luurin, tosin vain pöydälle ja meni jonnekin kauemmas. Kuulin hänen juttelunsa vaimonsa kanssa.
Huhuilin sitten sinne luuriin aivan kuin linja vain olisi huono, ja kiukutti kyllä niin että esitin asiani vaikka sitten kuuroille korville.
Kaksi ja puoli minuuttia paasattuani laitoin vihdoin luurin kiinni itsekin.
On kyllä merkillistä touhua.
Soitin miehelleni, joka oli sillä välin selvitellyt asiaa lisää. Tällä kertaa yhtiövastike on todella noussut [viimeksi he yrittivät valheellisesti nostaa vuokraa tällä perusteella, joten en enää uskonut tätä veruketta], joten vuokrankorotus on laillinen.
Tämä olisi todennäköisesti selvinnyt puhelun aikana, mikäli hra Jästipää ei olisi ollut niin pirun jästipää ja ruvennut raivoamaan saman tien.
Kiesus.
Kirjoitan hra ja rva Jästipäälle sitten jälleen kirjeen, jonka aloitan sanoilla "Koska keskustelu kanssanne puhelimitse oli täysin mahdotonta, lähestyn Teitä jälleen näin kirjeen välityksellä." Saadaanpahan taas asiamme esitettyä eikä tarvitse kuunnella sitä murinaa.
Herrasväki muuten ystävällisesti ilmoitti minulle myyvänsä sen kämpän että saadaan sitten tapella seuraavan vuokraisännän kanssa. No sehän sopii, mutta en nyt tiedä onko tämmöinen asia syy myydä maatansa. Pikkuisen on kyllä liioittelua. Eriskummallista, että kierrellään ja kaarrellaan keskusteluita vaikka sitten niin että pistetään vahinko [siis me, lain kirjainta fundamentalistisesti lukevat vuokralaiset] kiertoon. Mitä tahansa, kunhan ei vain jouduttaisi kohtaamaan ongelmia.
En nyt väitä, että itsekään kauhean fiksusti toimin, mutta sentään aloitin asiallisesti. Yritän myös lopettaa asiallisesti, joten pidetään peukkuja sen kirjeen kirjoittamisen kanssa.
Jos ei tästä muuta hyötyä ollut, niin ainakin sain taas juteltua normaalisti ukkoseni kanssa sen eilisiltaisen kiukunpurkauksen jälkeen. Oli aika huonot fiilikset illalla, nimittäin. :\
Rakastan sua, mies.
maanantai 21. joulukuuta 2009
Kuulumisia. Kolme yötä jouluun.
Täällä on taas vaihteeksi ollut hauskaa.
Sain jonkun epämääräisen oksennustaudin ihan yhtäkkiä perjantaina. Siitä olen nyt sitten toipunut muutaman päivän... Tänään on jo onneksi normaali olo, mutta eilen vielä vähän heikotti.
Kiukuttaa vaan, kun sen takia jäi puurojuhlat ja vanhojentanssit väliin. :\
Hmm... Olen miettinyt, että vähän ristiriitaisia nämä seuraamani blogit täällä. Kun tykkään niin kovasti lukea noita muotiblogeja [vaikken itse mikään erityinen pukeutuja olekaan] ja sitten jostain toisesta ääripäästä olevia ekoilublogeja.
Vaikka toisaalta onneksi tuolla muotiblogienkin puolella harrastetaan aika paljon kierrätystä ja kirppareilta ostamista. Mutta silti, ymmärrettävästi, vähintään puolet tavaroista on ostettu uutena.
Yksikin bloggaaja teki juuri uuden postauksen, jonka otsikko oli jotain tyyliin, että nämä kun saisin, olisin onnellinen ainakin loppuviikon. Uskon, että hän tietoisesti kirjoitti noin juuri sen mielikuvan takia, minkä se aiheuttaa, mutta...
Usein niin moni asia menee niin. Jotain haluaa ja haluaa, ja sitten kun sen saa... No, kuinka pitkäksi ajaksi siitä sitten olikaan iloa?
Koska tulee seuraava asia, joka täytyy saada?
Itse olen pitänyt itseäni aina kamalan tylsänä, kun en oikein tiedä mitä haluan. Mutta ehkä joskus siitäkin on hyötyä. Eipähän tule haluttua turhuuksia.
Haluan silti tehdä listan asioista, joita haluan.
Se on kivaa.
Ps. Kolme yötä jouluun. Olen lukenut viime hetken postauksia joululahjoista yms., ja minulla on jo nyt vähän paha olo tämän vuoden lahjoistani. Olisin voinut miettiä niitä enemmän. Jotkut ovat ihan kivoja, mutta joihinkin en ole ihan tyytyväinen...
Esimerkiksi eräskin blogaaja kertoi antavansa vain muutaman lahjan, sellaisia, jotka oikeasti sopivat vastaanottajalle. Hän ei siis väkisin osta kenellekään mitään vain lahjan ostamisen takia.
Tavoite, mihin voisi yrittää pyrkiä.
Sain jonkun epämääräisen oksennustaudin ihan yhtäkkiä perjantaina. Siitä olen nyt sitten toipunut muutaman päivän... Tänään on jo onneksi normaali olo, mutta eilen vielä vähän heikotti.
Kiukuttaa vaan, kun sen takia jäi puurojuhlat ja vanhojentanssit väliin. :\
Hmm... Olen miettinyt, että vähän ristiriitaisia nämä seuraamani blogit täällä. Kun tykkään niin kovasti lukea noita muotiblogeja [vaikken itse mikään erityinen pukeutuja olekaan] ja sitten jostain toisesta ääripäästä olevia ekoilublogeja.
Vaikka toisaalta onneksi tuolla muotiblogienkin puolella harrastetaan aika paljon kierrätystä ja kirppareilta ostamista. Mutta silti, ymmärrettävästi, vähintään puolet tavaroista on ostettu uutena.
Yksikin bloggaaja teki juuri uuden postauksen, jonka otsikko oli jotain tyyliin, että nämä kun saisin, olisin onnellinen ainakin loppuviikon. Uskon, että hän tietoisesti kirjoitti noin juuri sen mielikuvan takia, minkä se aiheuttaa, mutta...
Usein niin moni asia menee niin. Jotain haluaa ja haluaa, ja sitten kun sen saa... No, kuinka pitkäksi ajaksi siitä sitten olikaan iloa?
Koska tulee seuraava asia, joka täytyy saada?
Itse olen pitänyt itseäni aina kamalan tylsänä, kun en oikein tiedä mitä haluan. Mutta ehkä joskus siitäkin on hyötyä. Eipähän tule haluttua turhuuksia.
Haluan silti tehdä listan asioista, joita haluan.
Se on kivaa.
Ps. Kolme yötä jouluun. Olen lukenut viime hetken postauksia joululahjoista yms., ja minulla on jo nyt vähän paha olo tämän vuoden lahjoistani. Olisin voinut miettiä niitä enemmän. Jotkut ovat ihan kivoja, mutta joihinkin en ole ihan tyytyväinen...
Esimerkiksi eräskin blogaaja kertoi antavansa vain muutaman lahjan, sellaisia, jotka oikeasti sopivat vastaanottajalle. Hän ei siis väkisin osta kenellekään mitään vain lahjan ostamisen takia.
Tavoite, mihin voisi yrittää pyrkiä.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Matkustelua.
Harvemmin pitkät matkat onnistuvat ongelmitta.
Ihan ensimmäisenä, vielä kun olimme kotona, onnistuin jotenkin spesiaalisti roiskaisemaan noin litran vettä päälleni huuhdellessani astioita. Ja sitten V tietysti tuli tassuttelemaan siihen ja kasteli sukkiksensa.
Ääh.
Ja kun olimme bussissa matkalla rautatieasemalle, bussi joutui tekemään äkkijarrutuksen [todennäköisesti toinen auto tuli jotenkin jännittävän kieroutuneesti eteen] juuri silloin, kun olin noussut seisomaan laittaakseni repun selkääni. Reppu heilahtikin sitten vaunujen päälle, onneksi pikkupojan ei käynyt kuinkaan. Ei se edes tajunnut säikähtää. Tilanne oli muutenkin niin nopea, etten edes tiedä, miten siinä kävi.
Bussi oli myös melkoisen täynnä, joten kesti hiukan että pääsimme ovelle asti. Malttamaton kuski päättikin sitten sulkea ovet niin, että mä jäin väliin... Kanssamatkustajat ja minä huudeltiin kyllä melkoosen nopiaa ja melkoosen kovaa, joten ovetkin avautuivat saman tien. Mutta on se silti vähän kummallista, että vaikka kuinka painaa sitä vaunustopnappulaa, sillä ei ole mitään merkitystä. Ei puhettakaan siitä, että bussin laitaa laskettaisiin, mutta voisi sitä nyt herra isä sentään sen verran katsoa, että sieltä tulee tosiaan vaunut pihalle, jos sellaiset kerta liikuskelee epämääräisesti siellä bussin keskiosassa.
Nojoo. Eipä meidän kohdalle onneksi sen kummempia kommelluksia käynyt. Ainut vaan, että kun päästiin Seinäjoelle, kuulin, että Seinäjoki-Tampere-välillä on langat tippuneet, eikä etelään lähdössä ollut juna voinutkaan lähteä. Huokailin kyllä helpotuksesta, mehän oltiin juuri tultu sieltä! Onneksi tuollaista katastrofia ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Toivottavasti ei ollut kovin montaa muuta pikkulasta liikenteessä...
Muuten vain oma juna oli 20 minuuttia myöhässä ja saatiin palellella siellä ulkona konkkaa odotellessa [V muuten ensimmäistä kertaa hermostui totaalisesti, kun minä häivyin näköpiiristä ja tilalle tuli joku karvainen konkka nostamaan vaunut kyytiin], mutta se nyt ei ollut mitään tuohon toiseen tapahtumaan verrattuna.
No mutta. Nyt ollaan perillä, selvittiin siis jälleen suht hienosti. Ainut vaan, että onnistuin loukkaamaan äitiä taas heti ensimmäisen minuutin aikana. Nautinnolliset kolme viikkoa siis enää jäljellä.
Onneksi veljet tulee viikonloppuna.
Ps. Miten voi olla mahdollista, että olen ollut täällä vasta viisi tuntia, ja olen jo löytänyt tasan 10 kirjaa, jotka haluaisin lukea?
Mitenkähän kaiken maailman ajan saisi riittämään.
Huomenna kirjastoon!
Ihan ensimmäisenä, vielä kun olimme kotona, onnistuin jotenkin spesiaalisti roiskaisemaan noin litran vettä päälleni huuhdellessani astioita. Ja sitten V tietysti tuli tassuttelemaan siihen ja kasteli sukkiksensa.
Ääh.
Ja kun olimme bussissa matkalla rautatieasemalle, bussi joutui tekemään äkkijarrutuksen [todennäköisesti toinen auto tuli jotenkin jännittävän kieroutuneesti eteen] juuri silloin, kun olin noussut seisomaan laittaakseni repun selkääni. Reppu heilahtikin sitten vaunujen päälle, onneksi pikkupojan ei käynyt kuinkaan. Ei se edes tajunnut säikähtää. Tilanne oli muutenkin niin nopea, etten edes tiedä, miten siinä kävi.
Bussi oli myös melkoisen täynnä, joten kesti hiukan että pääsimme ovelle asti. Malttamaton kuski päättikin sitten sulkea ovet niin, että mä jäin väliin... Kanssamatkustajat ja minä huudeltiin kyllä melkoosen nopiaa ja melkoosen kovaa, joten ovetkin avautuivat saman tien. Mutta on se silti vähän kummallista, että vaikka kuinka painaa sitä vaunustopnappulaa, sillä ei ole mitään merkitystä. Ei puhettakaan siitä, että bussin laitaa laskettaisiin, mutta voisi sitä nyt herra isä sentään sen verran katsoa, että sieltä tulee tosiaan vaunut pihalle, jos sellaiset kerta liikuskelee epämääräisesti siellä bussin keskiosassa.
Nojoo. Eipä meidän kohdalle onneksi sen kummempia kommelluksia käynyt. Ainut vaan, että kun päästiin Seinäjoelle, kuulin, että Seinäjoki-Tampere-välillä on langat tippuneet, eikä etelään lähdössä ollut juna voinutkaan lähteä. Huokailin kyllä helpotuksesta, mehän oltiin juuri tultu sieltä! Onneksi tuollaista katastrofia ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Toivottavasti ei ollut kovin montaa muuta pikkulasta liikenteessä...
Muuten vain oma juna oli 20 minuuttia myöhässä ja saatiin palellella siellä ulkona konkkaa odotellessa [V muuten ensimmäistä kertaa hermostui totaalisesti, kun minä häivyin näköpiiristä ja tilalle tuli joku karvainen konkka nostamaan vaunut kyytiin], mutta se nyt ei ollut mitään tuohon toiseen tapahtumaan verrattuna.
No mutta. Nyt ollaan perillä, selvittiin siis jälleen suht hienosti. Ainut vaan, että onnistuin loukkaamaan äitiä taas heti ensimmäisen minuutin aikana. Nautinnolliset kolme viikkoa siis enää jäljellä.
Onneksi veljet tulee viikonloppuna.
Ps. Miten voi olla mahdollista, että olen ollut täällä vasta viisi tuntia, ja olen jo löytänyt tasan 10 kirjaa, jotka haluaisin lukea?
Mitenkähän kaiken maailman ajan saisi riittämään.
Huomenna kirjastoon!
tiistai 15. joulukuuta 2009
Äijänköriläät.
Luin tänään eräästä tämän syksyn naistenlehdestä mielipiteen, jossa ihmeteltiin naisia, joiden miehet ovat melkoisia mölliköitä. Kyseessä olivat siis sukujuhlat, joissa kirjoittaja oli ihmetellyt nuorten aikuisten huonoa ja epäsosiaalista käytöstä. Sitten kirjoittaja oli ymmärtänyt katsoa näiden nuorten isiä, jotka käyttäytyivät tasan tarkkaan yhtä juntisti ellei juntimmin.
Mutta sitten kirjoittaja katsoi nuorten äitejä, näiden miesten vaimoja. He olivat pukeutuneet huolellisesti ja käyttäytyivät moitteettomasti. Olivat sosiaalisia ja juttelivat sukulaistensa kanssa.
Eikä kirjoittaja voinut millään ymmärtää, miksi ihmeessä nämä naiset ovat sellaisten miesten kanssa.
Oma ensimmäinen ajatukseni oli, että taitaa olla aika harvassa sellaiset ihmemiehet, jotka vastaisivat näitä hienoja naisia. Niin se vain on, pitää tyytyä siihen mitä saa. [vastalauseita perusteluineen ja hyvine esimerkkitapauksineen otetaan mielellään vastaan.]
Ja sitten vilkaisin tuota omaa möllikkääni, joka pelaa koneella pokeria kavereidensa kanssa ja kiroilee kuin mikäkin merimies.
Niin, että missähän niitä paremmin käyttäytyviä miehiä olisi.
Sen kummemmin omaa supermiestäni mollaamatta.
Mutta sitten kirjoittaja katsoi nuorten äitejä, näiden miesten vaimoja. He olivat pukeutuneet huolellisesti ja käyttäytyivät moitteettomasti. Olivat sosiaalisia ja juttelivat sukulaistensa kanssa.
Eikä kirjoittaja voinut millään ymmärtää, miksi ihmeessä nämä naiset ovat sellaisten miesten kanssa.
Oma ensimmäinen ajatukseni oli, että taitaa olla aika harvassa sellaiset ihmemiehet, jotka vastaisivat näitä hienoja naisia. Niin se vain on, pitää tyytyä siihen mitä saa. [vastalauseita perusteluineen ja hyvine esimerkkitapauksineen otetaan mielellään vastaan.]
Ja sitten vilkaisin tuota omaa möllikkääni, joka pelaa koneella pokeria kavereidensa kanssa ja kiroilee kuin mikäkin merimies.
Niin, että missähän niitä paremmin käyttäytyviä miehiä olisi.
Sen kummemmin omaa supermiestäni mollaamatta.
Lettukestit.
Voi vitsit mulla on supermies. Kävin vähän päikkäreillä, niin T oli sillä välin tehnyt meille lettuja. :) <3
Huomenna lähdetään taas Pohjanmaalle V:n kanssa. Tulee ikävä miestä. :\ Ollaan kuitenkin taas jotain kolme viikkoa, se on aika melkoisen pitkä aika.
Mutta sitten taas toisaalta, näen porukoita pitkästä aikaa. Ollaan joskus syyskuussa nähty viimeksi veljien kanssa, veljentyttökin on kasvanut varmasti jo hurjasti. Hän on nyt 5kk ja yhden päivän ikäinen. :)
Vielä pitäisi saada aikaiseksi hiukan siivoilla, sitten voikin mennä hyvillä mielin nukkumaan.
Toivottavasti huomisesta junamatkasta ei tule ihan hirveää katastrofia. Kun on liikkeellä vuoden ikäisen kanssa, ja matka kestää 4 tuntia kolmessa eri junassa, ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu... Tarpeeksi vaan rusinoita mukaan pojalle ja suklaata mulle, niin eiköhän me vältetä ainakin puolet katastrofin aiheuttajista. :)
Huomenna lähdetään taas Pohjanmaalle V:n kanssa. Tulee ikävä miestä. :\ Ollaan kuitenkin taas jotain kolme viikkoa, se on aika melkoisen pitkä aika.
Mutta sitten taas toisaalta, näen porukoita pitkästä aikaa. Ollaan joskus syyskuussa nähty viimeksi veljien kanssa, veljentyttökin on kasvanut varmasti jo hurjasti. Hän on nyt 5kk ja yhden päivän ikäinen. :)
Vielä pitäisi saada aikaiseksi hiukan siivoilla, sitten voikin mennä hyvillä mielin nukkumaan.
Toivottavasti huomisesta junamatkasta ei tule ihan hirveää katastrofia. Kun on liikkeellä vuoden ikäisen kanssa, ja matka kestää 4 tuntia kolmessa eri junassa, ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu... Tarpeeksi vaan rusinoita mukaan pojalle ja suklaata mulle, niin eiköhän me vältetä ainakin puolet katastrofin aiheuttajista. :)
maanantai 14. joulukuuta 2009
Päivä on kaikkein ihanin.
Ah, tänään oli ihan mielettömän hieno päivä.
Okei, tein mokan enkä pukeutunut riittävästi ja palelin. Mutta pakkanen on silti niin ihanaa! Ja tietysti lumi, ah mikä rapina kenkien alla. [ps. uudet korot toimii nerokkaasti, kiitos suutari nopea.]
Enkun luokan ikkunasta ihailin aivan häkellyttävän kaunista päivän nousua, taivas oli upean vaalenpunaisen kaunis. Harmi että olin sidottuna sisälle, olisi ollut kamerakin mukana.
Muuten, puhe meni hyvin. Aivan upeasti laskettelin ulkoa opettelemani tekstin. :D Pojat ainakin kehui, joten enköhän opettajallekin kelvannut.
Lukupiirikin sujui taas, oon vieläkin niin fiiliksissäni siitä Ota kiinni jos saat -kirjasta. Toivottavasti pidän seuraavasta yhtä paljon. Kirjoitan fiiliksiä sitten kun saan kyseisen kirjan käsiini.
Nyt on muuten kaikki joululahjatkin paketoituna, voin keskittyä Carrieen ja vaatteisiin hyvällä omatunnolla. :) Kymmenen luukkua enää!
Okei, tein mokan enkä pukeutunut riittävästi ja palelin. Mutta pakkanen on silti niin ihanaa! Ja tietysti lumi, ah mikä rapina kenkien alla. [ps. uudet korot toimii nerokkaasti, kiitos suutari nopea.]
Enkun luokan ikkunasta ihailin aivan häkellyttävän kaunista päivän nousua, taivas oli upean vaalenpunaisen kaunis. Harmi että olin sidottuna sisälle, olisi ollut kamerakin mukana.
Muuten, puhe meni hyvin. Aivan upeasti laskettelin ulkoa opettelemani tekstin. :D Pojat ainakin kehui, joten enköhän opettajallekin kelvannut.
Lukupiirikin sujui taas, oon vieläkin niin fiiliksissäni siitä Ota kiinni jos saat -kirjasta. Toivottavasti pidän seuraavasta yhtä paljon. Kirjoitan fiiliksiä sitten kun saan kyseisen kirjan käsiini.
Nyt on muuten kaikki joululahjatkin paketoituna, voin keskittyä Carrieen ja vaatteisiin hyvällä omatunnolla. :) Kymmenen luukkua enää!
Aamuöisiä ääniä.
Ai kamala. Meidän yläkertaan on hankittu joku... eläin. Se pitää sellaista ääntä, että on varmaan joku raukka pieni koiranpentu, mutta se voisi kyllä ihan hyvin olla joku kamala lintukin.
Ei mulla siis mitään eläimiä vastaan ole. Niin kauan kun niiden älämölö ei kuulu naapurihuoneistoihin... V nimittäin heräsi jo tuossa hetki sitten, vähän vaille puoli seitsemän, ja veikkaan että se heräsi siihen ihmeelliseen ääneen. Onneksi V nyt kuitenkin hengailee vielä ihan mielellään sängyssään, taitaa poikaa nukuttaa vielä. Toivottavasti se nukahtaa, laitoin sille jo maidonkin.
Saa miehet olla taas kahdestaan koko päivän, kun mä olen myöhään koulussa. Minkähänlainen sotku täällä tällä kertaa odottaa..?
Ps. Uudesta ääninäytteestä veikkaisin, että se on koira. Jota kidutetaan jollakin kamalalla tavalla.
Ei mulla siis mitään eläimiä vastaan ole. Niin kauan kun niiden älämölö ei kuulu naapurihuoneistoihin... V nimittäin heräsi jo tuossa hetki sitten, vähän vaille puoli seitsemän, ja veikkaan että se heräsi siihen ihmeelliseen ääneen. Onneksi V nyt kuitenkin hengailee vielä ihan mielellään sängyssään, taitaa poikaa nukuttaa vielä. Toivottavasti se nukahtaa, laitoin sille jo maidonkin.
Saa miehet olla taas kahdestaan koko päivän, kun mä olen myöhään koulussa. Minkähänlainen sotku täällä tällä kertaa odottaa..?
Ps. Uudesta ääninäytteestä veikkaisin, että se on koira. Jota kidutetaan jollakin kamalalla tavalla.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Kadonnut joulufiilis.
Oivoi. Harmittaa kyllä, etten oikein ole saanut kotia mitenkään jouluiseen kuntoon. Ei oikein ole joulufiilistä.
Tuntuupa kurjalta. Tätäkö se aikuistuminen on?
Mistä joulufiilis tulee?
Ei ainakaan ostoskeskusten joululauluista.
Ei myöskään lumettomuudesta. Turussa on sentään jo vähän näkynyt valkoista parina päivänä, mutta ei tämä silti ole vielä talvi. Tahdon muuttaa Lappiin.
Joululahjojen ostamisesta? Ehkä vähän. Mutta siitäkin olen tappanut puolet ilosta, kun yritän keksiä järkeviä lahjoja, enkä enää hassuttele samalla tavalla kuin ennen. Päätin nimittäin, että on järkevämpää ostaa jotain hyödyllistä kuin jotain hauskaa, jolle nauretaan pari minuuttia ennen kuin haudataan se kaappien syövereihin.
Olen kyllä iloinen muutamista lahjalöydöistäni. Ostin esimerkiksi tädeilleni sydämenmuotoiset, oikein suloiset silikonipannunaluset. Toivottavasti he pitävät. Löysin myös kissoista pitävälle tädilleni jääpalamuotin, josta tulee kissanmuotoisia jääpaloja, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta. :D
Lisäksi äidille ja isälle löysin upean tuikkujutun, Ratian Takan.
Se on meidän joulu. Siitä se tunnelma syntyy.
Mummolasta.
En jättäisi sitä mistään hinnasta pois.
Tuntuupa kurjalta. Tätäkö se aikuistuminen on?
Mistä joulufiilis tulee?
Ei ainakaan ostoskeskusten joululauluista.
Ei myöskään lumettomuudesta. Turussa on sentään jo vähän näkynyt valkoista parina päivänä, mutta ei tämä silti ole vielä talvi. Tahdon muuttaa Lappiin.
Joululahjojen ostamisesta? Ehkä vähän. Mutta siitäkin olen tappanut puolet ilosta, kun yritän keksiä järkeviä lahjoja, enkä enää hassuttele samalla tavalla kuin ennen. Päätin nimittäin, että on järkevämpää ostaa jotain hyödyllistä kuin jotain hauskaa, jolle nauretaan pari minuuttia ennen kuin haudataan se kaappien syövereihin.
Olen kyllä iloinen muutamista lahjalöydöistäni. Ostin esimerkiksi tädeilleni sydämenmuotoiset, oikein suloiset silikonipannunaluset. Toivottavasti he pitävät. Löysin myös kissoista pitävälle tädilleni jääpalamuotin, josta tulee kissanmuotoisia jääpaloja, mutta onnistuin vastustamaan kiusausta. :D
Lisäksi äidille ja isälle löysin upean tuikkujutun, Ratian Takan.
Takaisin joulufiiliksen löytämiseen.
Olen vähän sitä mieltä, että joulufiilis tulee siitä, kun ensin ahkeroi ja paiskoo hommia, ja sitten jouluaattona saa vain rauhoittua ja olla ja viettää joulua. Ei tarvitse murehtia mistään, kun koti on siisti ja ruokaa löytyy koko joulupyhiksi, tarvitsee vain perunat keittää.
Aloin miettiä hieman tarkemminkin, ja jotenkin jätän sen ihmisten kanssa olemisen pois, vaikka sehän se on juuri tärkeintä. Oma jouluni on aina koostunut nimenomaan siitä, että aattona on saunan jälkeen lähdetty yhdessä mummolaan, lahjat takakontissa [kuinkahan aikaisin isän on täytynyt nousta piilottamaan lahjat autoon silloin kun olimme lapsia?], ollaan syöty, vahdattu koska kello on jotain viiden, kuuden, seitsemän välillä, että päästään vihdoin itse asiaan.
On kynttilöitä ja ulkona lunta ja pimeää. Televisio ja radio ovat olleet kiinni tunteja, ja tunnelma vain tiivistyy tiivistymistään. Ja sitten vihdoin, vihdoin mummo pyytää jotakin onnekasta [yleensä minua] lukemaan jouluevankeliumin [kerran luin sen pohjalaasmurtehella, se oli hauskaa], minkä jälkeen lauletaan yhdessä muutama joululaulu ja nuorin [siis minä] jakaa kaikille lahjat. Avataan paketteja, kukin omassa tahdissaan, toiset nopeammin ja toiset nautiskelevat hieman pidempään. Vähän vertaillaan, selaillaan uusia albumeita, maistetaan karkkeja vaikka ne maistuvat samalta kuin aina, testataan uudet lautapelit.
Vähitellen yksi kerrallaan kaikki menevät nukkumaan, eli lukemaan kirjaa tai sarjakuvia ja syömään joulukarkkeja pitkälle yöhön.Se on meidän joulu. Siitä se tunnelma syntyy.
Mummolasta.
En jättäisi sitä mistään hinnasta pois.
Viimeistä koulupäivää kohti.
Olen jäänyt koukkuun facebookin zoo-peliin, ja hävettää. On pakko tehdä siitä upein zoo koskaan.
Tänään olisi kyllä aika paljon muutakin hommaa. Englantia, englantia, englantia. Ja jos ne työt sattuu loppumaan kesken ja energiaa jää, voisi myös lukea huomiseen kielenhuollon tenttiin [josta saatan kyllä selvitä lukemattakin, mutta olisihan se nyt kiva lukea kun kerrankin on jotain kiinnostavaa] ja ehkä mahdollisesti tehdä myös yhden kirjailijakuvauksen huomista lukupiirin tapaamista varten. Puolet lahjoistakin on vielä paketoimatta, yksi pitäisi vielä käydä ostamassa. Muutenkin pitäisi käydä ruokakaupassa tänään.
Mitenkähän sitä oikein onnistuu aina kasaamaan kaiken yhdelle päivälle? Koskahan sitä oppisi tekemään asioita ajoissa..?
Nyt on kyllä pakko jo aloittaa ne englannin tehtävät. Vielä jäljellä CV:n viimeisteleminen [siitä tuli aika lyhyt, harmi], työhakemuksen loppuun tekeminen, puheen puolikas ja se kuuntelu. Voisikohan sen kuuntelun jättää huomiselle..? Ähh, ei voi, kai mä sen nyt jotenkin saan tehtyä.
Tänään olisi kyllä aika paljon muutakin hommaa. Englantia, englantia, englantia. Ja jos ne työt sattuu loppumaan kesken ja energiaa jää, voisi myös lukea huomiseen kielenhuollon tenttiin [josta saatan kyllä selvitä lukemattakin, mutta olisihan se nyt kiva lukea kun kerrankin on jotain kiinnostavaa] ja ehkä mahdollisesti tehdä myös yhden kirjailijakuvauksen huomista lukupiirin tapaamista varten. Puolet lahjoistakin on vielä paketoimatta, yksi pitäisi vielä käydä ostamassa. Muutenkin pitäisi käydä ruokakaupassa tänään.
Mitenkähän sitä oikein onnistuu aina kasaamaan kaiken yhdelle päivälle? Koskahan sitä oppisi tekemään asioita ajoissa..?
Nyt on kyllä pakko jo aloittaa ne englannin tehtävät. Vielä jäljellä CV:n viimeisteleminen [siitä tuli aika lyhyt, harmi], työhakemuksen loppuun tekeminen, puheen puolikas ja se kuuntelu. Voisikohan sen kuuntelun jättää huomiselle..? Ähh, ei voi, kai mä sen nyt jotenkin saan tehtyä.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Ostettu joulu?
Kävin tänään viemässä joulukortit postiin, ja tänään myös saimme ensimmäisen joulukorttimme. Onpa ihanaa, joulu tulee! Harmi että lähdetään jo keskiviikkona takaisin mun vanhempien luo, joten koti ei oikein pääse joulufiilikseen. Mutta toisaalta, vanhempien luona on ihan oikea joulu, koristeet ja kynttilät ja kaikki.
Viedessäni kortit kävin samalla myös kaupassa. Hämmennys oli todella suuri, kun näin myynnissä jouluaterioita. Siis yhden hengen aterialaatikoita. Siellä oli kaikkea punaisesta lautasliinasta lanttulaatikkoon, muutamasta kinkkusiivusta jälkiruoan Fazer-karkkeihin. Mukana oli myös pikkuinen kulho rosollia. Mieletöntä.
Ostavatko jotkut tosiaan tällaisia annoksia? Mietin vain sen taustoja. Viettääkö joku raukka tosiaan joulunsa yksin, niin yksin ettei edes tee itselleen porkkanalaatikkoa, puhumattakaan pienen kinkun paistamisesta, vaan käy ostamassa valmiin paketin kaupasta?
Sinänsä joulun viettämisessä yksin ei ole mitään pahaa, jos siitä vain kykenee itse nauttimaan. Mutta jos ajattelen omalle kohdalleni... Jotta todella nauttisin yksinäisestä joulusta, tekisin kaiken. Koristelisin, tekisin kynttilöistä tunnelmavalaistuksen, tekisin pipareita, paistaisin pienen perunalaatikon ja pienen kinkun ja nauttisin hyvällä omatunnolla. Se olisi joulu. Ties vaikka olisin jopa ostanut itselleni pienen joululahjan, antanut myyjän paketoida sen, ja avaisin sen nautittuani jälkiruoan. Joisin glögiä kynttilänvalossa, ehkä katsoisin jonkun jouluisen kivan leffan. Menisin sänkyyn syömään karkkia ja lukemaan sarjakuvia myöhään yöhön.
Siinä ei olisi mitään pahaa. Mutta en koskaan voisi ostaa tehdasvalmisteista jouluateriaa kaupan kylmähyllystä.
Viedessäni kortit kävin samalla myös kaupassa. Hämmennys oli todella suuri, kun näin myynnissä jouluaterioita. Siis yhden hengen aterialaatikoita. Siellä oli kaikkea punaisesta lautasliinasta lanttulaatikkoon, muutamasta kinkkusiivusta jälkiruoan Fazer-karkkeihin. Mukana oli myös pikkuinen kulho rosollia. Mieletöntä.
Ostavatko jotkut tosiaan tällaisia annoksia? Mietin vain sen taustoja. Viettääkö joku raukka tosiaan joulunsa yksin, niin yksin ettei edes tee itselleen porkkanalaatikkoa, puhumattakaan pienen kinkun paistamisesta, vaan käy ostamassa valmiin paketin kaupasta?
Sinänsä joulun viettämisessä yksin ei ole mitään pahaa, jos siitä vain kykenee itse nauttimaan. Mutta jos ajattelen omalle kohdalleni... Jotta todella nauttisin yksinäisestä joulusta, tekisin kaiken. Koristelisin, tekisin kynttilöistä tunnelmavalaistuksen, tekisin pipareita, paistaisin pienen perunalaatikon ja pienen kinkun ja nauttisin hyvällä omatunnolla. Se olisi joulu. Ties vaikka olisin jopa ostanut itselleni pienen joululahjan, antanut myyjän paketoida sen, ja avaisin sen nautittuani jälkiruoan. Joisin glögiä kynttilänvalossa, ehkä katsoisin jonkun jouluisen kivan leffan. Menisin sänkyyn syömään karkkia ja lukemaan sarjakuvia myöhään yöhön.
Siinä ei olisi mitään pahaa. Mutta en koskaan voisi ostaa tehdasvalmisteista jouluateriaa kaupan kylmähyllystä.
Tupareita, läksyjä, joulu.
Muutama ihan erilainen juttu pyörii nyt päässäni.
Ensinnäkin, eilen oli mahtavaa. Kiitos etenkin K, joka vietti koko päivän kanssani. Sekä tietysti tupareiden/pikkujoulujen/illanvieton isäntä ja kaikki paikallaolleet. :) Ens kerralla sitten juhlitaan viikonloppuna, niin ei tarvitse lähteä niin kauhean aikaisin!
Toiseksi. Hävettää ihan suunnattomasti, että nyt viimeisen viikonlopun aikana väännän englannin portfoliotehtäviä, joiden alkuperäiset palautuspäivämäärät ovat olleet aikoja sitten. Esimerkiksi, tein juuri tehtävän, jossa piti verrata jotakin brittiläistä kirjastoa Suomen kirjastokäytäntöihin. Olin aloittanut siitä jo ensimmäisen version, joka oli päivätty lokakuun lopulle. Siis mitä ihmettä? Mikä saa ihmisen jättämään puolivalmiin työn puoleksitoista kuukaudeksi roikkumaan?! Varsinkin kun tietenkin siinä brittikirjastossa käytännöt olivat ehtineet jo hiukan muuttua, joten jouduin tarkistamaan jokaisen asian toistamiseen.
Nyt olisi vielä kaksi tehtävää jäljellä. Toinen on CV ja työhakemus johonkin oikeaan työpaikkaan jossain englanninkielisessä maassa [eli pitää etsiä ja tulostaa myös se työpaikkailmoitus] ja toisessa tehtävässä pitää kuunnella BBC:n sivuilta puolen tunnin radio-ohjelma ja selittää lyhyesti, mistä oli kyse. [kun yritin tehdä tämän viimeksi, nukahdin noin viiden minuutin jälkeen ja heräsin vartin kohdalla. Luovutin siihen.]
Eikä sitten unohdeta sitä puhetta, joka pitäisi pitää maanantaina. Aiheena jokin ajankohtainen kirjastoihin liittyvä asia. Raahraah. Mietin ensin Turun kirjastojen lomautuksia ja lakkautuksia, mutta se on ehkä hiukan liian laaja aihe minun käsiteltäväkseni. Enhän mä tiedä niistä muuta kuin sen, että niin tapahtuu. Joten otin jotain helppoa mistä varmasti löytyy jotain asiaa, ja esittelen kirjaston tulevia tapahtumia. Sen ainakin luulisi olevan ajankohtaista, jos ei muuten.
Huoh.
Kolmas asia. V ei nuku vieläkään. Se on pyörinyt sängyssä kohta tunnin.
Neljäs asia. Tänään lahjaostoksille ja joulukortit postiin. <3
Ensinnäkin, eilen oli mahtavaa. Kiitos etenkin K, joka vietti koko päivän kanssani. Sekä tietysti tupareiden/pikkujoulujen/illanvieton isäntä ja kaikki paikallaolleet. :) Ens kerralla sitten juhlitaan viikonloppuna, niin ei tarvitse lähteä niin kauhean aikaisin!
Toiseksi. Hävettää ihan suunnattomasti, että nyt viimeisen viikonlopun aikana väännän englannin portfoliotehtäviä, joiden alkuperäiset palautuspäivämäärät ovat olleet aikoja sitten. Esimerkiksi, tein juuri tehtävän, jossa piti verrata jotakin brittiläistä kirjastoa Suomen kirjastokäytäntöihin. Olin aloittanut siitä jo ensimmäisen version, joka oli päivätty lokakuun lopulle. Siis mitä ihmettä? Mikä saa ihmisen jättämään puolivalmiin työn puoleksitoista kuukaudeksi roikkumaan?! Varsinkin kun tietenkin siinä brittikirjastossa käytännöt olivat ehtineet jo hiukan muuttua, joten jouduin tarkistamaan jokaisen asian toistamiseen.
Nyt olisi vielä kaksi tehtävää jäljellä. Toinen on CV ja työhakemus johonkin oikeaan työpaikkaan jossain englanninkielisessä maassa [eli pitää etsiä ja tulostaa myös se työpaikkailmoitus] ja toisessa tehtävässä pitää kuunnella BBC:n sivuilta puolen tunnin radio-ohjelma ja selittää lyhyesti, mistä oli kyse. [kun yritin tehdä tämän viimeksi, nukahdin noin viiden minuutin jälkeen ja heräsin vartin kohdalla. Luovutin siihen.]
Eikä sitten unohdeta sitä puhetta, joka pitäisi pitää maanantaina. Aiheena jokin ajankohtainen kirjastoihin liittyvä asia. Raahraah. Mietin ensin Turun kirjastojen lomautuksia ja lakkautuksia, mutta se on ehkä hiukan liian laaja aihe minun käsiteltäväkseni. Enhän mä tiedä niistä muuta kuin sen, että niin tapahtuu. Joten otin jotain helppoa mistä varmasti löytyy jotain asiaa, ja esittelen kirjaston tulevia tapahtumia. Sen ainakin luulisi olevan ajankohtaista, jos ei muuten.
Huoh.
Kolmas asia. V ei nuku vieläkään. Se on pyörinyt sängyssä kohta tunnin.
Neljäs asia. Tänään lahjaostoksille ja joulukortit postiin. <3
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Rikkinäisiä autoja, liian helppoja tenttejä.
Eilen lähdin viemään pikkupoikaa isovanhemmilleen hoitoon, että saisin rauhassa lukea tenttiin.
No, auto jätti tielle. Pääsin sentään risteyksestä pois [thank God], mutta sitten ei enää mihinkään, ei sitten millään. Äidin piti tulla hakemaan meitä, mutta enhän mä osannut selittää meidän sijaintia niin että se olisi ymmärtänyt missä ollaan. Ja kun mies oli ymmärtänyt väärin, se tietysti selitti väärin äidille.
Raah raah.
Onneksi äiti vihdoin löysi meidät, ja siinä vaiheessa yksi mieskin oli pysähtynyt meidän kohdalle ja auttoi hinaamaan auton vähän turvallisempaan paikkaan. Iso kiitos hänelle! Ohi meni nimittäin ihan mieletön määrä ihmisiä, mutta tasan kaksi vaivautui pysähtymään ja kysymään, voisiko auttaa jotenkin.
Kaksi.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun eivät vaivaudu auttamaan neitoa pulassa? Sen ymmärrän kyllä, että jos ei tajua mitään autoista, on parempi ajaa ohi kin aiheuttaa isompaa ruuhkaa. Itsekin ajaisin ohi, koska en osaa muuta tehdä kuin laittaa hätävilkut päälle. Mutta iso osa ohi menneiden autojen kuskeista oli raavaita miehiä joilla varmasti olisi sentään jotain käsitystä ollut asiasta.
Sellainen se maailma kai sitten nykyään on. Mutta onko sen pakko olla..?
Siitä olen kyllä kiitollinen, että V oli koko kommelluksen ajan suht rauhallinen. Välillä vähän hermostui, mutta heti kun paijailin ja juttelin, hän rauhoittui. Hieno lapsi.
En muuten edes kehtaa sanoa, mikä siinä autossa oli vikana, sen verran pieni se ongelma oli. [ei, bensa ei ollut loppunut, sen verran minäkin osaan tarkistaa.] Mutta nyt se taas toimii. Tosin en tiedä, kuinka pian uskallan lähteä ajelemaan sillä yksistäni.
Tenttiin lukemiset siis vähän jäivät. Itse asiassa olen juuri nyt siellä tentissä. Se on jaettu kahteen osaan, ja koska sain jo sen ensimmäisen osan valmiiksi, saan nyt tehdä mitä tykkään.
Ette ikinä usko millainen tämä tentti on. Kyseessä on siis kurssi nimeltä Tietokoneet ja verkot, eli puhtaasti atk:ta. Ensimmäinen osio, kesto 30min, oli näyttökoe. Piti tehdä maailman yksinkertaisin powerpoint-esitys [kaksi sivua], laskea Excelillä yksi lasku ja siirtää kaksi kuvaa itse luotuun kansioon, jonka muuten sai luoda mihin tykkäsi, nimi vain oli ennalta määrätty.
Huhhuh.
Toinen osio on vartin teoriakoe. Vartin. Tuollaisen näyttökokeen jälkeen en oikein voi odottaa siltä paljon mitään. Kenties oikein/väärin-kysymyksiä? Valitse oikea vaihtoehto?
Oivoi.
Onpa mukavaa kun maanantaina on enkun puhe, sentään jotain oikeaa koulunkäyntiä.
Ps. En ole vieläkään päättänyt mistä puheeni pidän. No, kai sen vielä ehtii... Ideoita otetaan vastaan! [aiheen täytyy liittyä kirjastoihin, mutta se ei saa olla esittely kirjastosta.]
No, auto jätti tielle. Pääsin sentään risteyksestä pois [thank God], mutta sitten ei enää mihinkään, ei sitten millään. Äidin piti tulla hakemaan meitä, mutta enhän mä osannut selittää meidän sijaintia niin että se olisi ymmärtänyt missä ollaan. Ja kun mies oli ymmärtänyt väärin, se tietysti selitti väärin äidille.
Raah raah.
Onneksi äiti vihdoin löysi meidät, ja siinä vaiheessa yksi mieskin oli pysähtynyt meidän kohdalle ja auttoi hinaamaan auton vähän turvallisempaan paikkaan. Iso kiitos hänelle! Ohi meni nimittäin ihan mieletön määrä ihmisiä, mutta tasan kaksi vaivautui pysähtymään ja kysymään, voisiko auttaa jotenkin.
Kaksi.
Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun eivät vaivaudu auttamaan neitoa pulassa? Sen ymmärrän kyllä, että jos ei tajua mitään autoista, on parempi ajaa ohi kin aiheuttaa isompaa ruuhkaa. Itsekin ajaisin ohi, koska en osaa muuta tehdä kuin laittaa hätävilkut päälle. Mutta iso osa ohi menneiden autojen kuskeista oli raavaita miehiä joilla varmasti olisi sentään jotain käsitystä ollut asiasta.
Sellainen se maailma kai sitten nykyään on. Mutta onko sen pakko olla..?
Siitä olen kyllä kiitollinen, että V oli koko kommelluksen ajan suht rauhallinen. Välillä vähän hermostui, mutta heti kun paijailin ja juttelin, hän rauhoittui. Hieno lapsi.
En muuten edes kehtaa sanoa, mikä siinä autossa oli vikana, sen verran pieni se ongelma oli. [ei, bensa ei ollut loppunut, sen verran minäkin osaan tarkistaa.] Mutta nyt se taas toimii. Tosin en tiedä, kuinka pian uskallan lähteä ajelemaan sillä yksistäni.
Tenttiin lukemiset siis vähän jäivät. Itse asiassa olen juuri nyt siellä tentissä. Se on jaettu kahteen osaan, ja koska sain jo sen ensimmäisen osan valmiiksi, saan nyt tehdä mitä tykkään.
Ette ikinä usko millainen tämä tentti on. Kyseessä on siis kurssi nimeltä Tietokoneet ja verkot, eli puhtaasti atk:ta. Ensimmäinen osio, kesto 30min, oli näyttökoe. Piti tehdä maailman yksinkertaisin powerpoint-esitys [kaksi sivua], laskea Excelillä yksi lasku ja siirtää kaksi kuvaa itse luotuun kansioon, jonka muuten sai luoda mihin tykkäsi, nimi vain oli ennalta määrätty.
Huhhuh.
Toinen osio on vartin teoriakoe. Vartin. Tuollaisen näyttökokeen jälkeen en oikein voi odottaa siltä paljon mitään. Kenties oikein/väärin-kysymyksiä? Valitse oikea vaihtoehto?
Oivoi.
Onpa mukavaa kun maanantaina on enkun puhe, sentään jotain oikeaa koulunkäyntiä.
Ps. En ole vieläkään päättänyt mistä puheeni pidän. No, kai sen vielä ehtii... Ideoita otetaan vastaan! [aiheen täytyy liittyä kirjastoihin, mutta se ei saa olla esittely kirjastosta.]
tiistai 8. joulukuuta 2009
Salasanat.
Vihdoin luen Tietokoneet ja verkot -kurssin tenttiin, joka on huomenna. Powerpointteja selatessani tuli ensimmäisen tunnin asiat eteen, kuten esimerkiksi salasanageneraattorit. En itse ollut tuolla tunnilla mukana, joten en ollut kokeillut generaattoreita aiemmin.
Ne olivat ihan kamalia. Ensimmäinen, http://www.imageworld.fi/Salasanageneraattori antoi sellaisia salasanavaihtoehtoja, ettei niitä ollut mitään toivoa muistaa. Samoin kävi toisen kohdalla, http://salasana.fi/ . Kolmas, http://vanamo.net/passw antoi hiukkasen parempia vaihtoehtoja, suomalaiseen suuhun sopivia, mutta näissä taas oli paljon samoja kirjaimia. Minullekin tuli sellainen, missä oli vain kolmea kirjainta moneen kertaan ja perässä kaksi numeroa. Näilläkään ei siis pitkälle pötkitä.
Suosittelen vahvasti, että vaikka tuntuisi miltä, salasana kannattaa keksiä ihan itse. Oli se sitten HtMl54321 tai mitä tahansa, itse keksitty voittaa aina generaattoreiden jIlgjk4fG%,f -hökötykset.
Ne olivat ihan kamalia. Ensimmäinen, http://www.imageworld.fi/Salasanageneraattori antoi sellaisia salasanavaihtoehtoja, ettei niitä ollut mitään toivoa muistaa. Samoin kävi toisen kohdalla, http://salasana.fi/ . Kolmas, http://vanamo.net/passw antoi hiukkasen parempia vaihtoehtoja, suomalaiseen suuhun sopivia, mutta näissä taas oli paljon samoja kirjaimia. Minullekin tuli sellainen, missä oli vain kolmea kirjainta moneen kertaan ja perässä kaksi numeroa. Näilläkään ei siis pitkälle pötkitä.
Suosittelen vahvasti, että vaikka tuntuisi miltä, salasana kannattaa keksiä ihan itse. Oli se sitten HtMl54321 tai mitä tahansa, itse keksitty voittaa aina generaattoreiden jIlgjk4fG%,f -hökötykset.
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Tyhjän pään ajatuksia. Pingpong.
Eilen saavuttiin taas takaisin Turkuun. Kyllä pohjoisessa vaan oli kauniimpaa, kun luonto oli kuurassa.
Ensimmäisenä kotiin tultuamme pesin vessan, tiskasin ja tyhjäsin kerrankin laukun ja tavarat saman tien paikoilleen. Taisi tulla ennätys! [ainut kysymys on enää se, mitä ihmettä mies on tehnyt sen lähes kahden viikon aikana, mitä me oltiin poissa.]
Mies lähti illalla vanhojen koulukavereiden kanssa pikkujouluihin, ja lapsi meni kiltisti nukkumaan silloin kun pitikin -> minulla oli mukava ilta Bailey'sin, leffan ja kasvonaamion kanssa.
Tänään on taas ahkeroitu. Yritin olla oikein perheenäidin perikuva, ja tein karjalanpaistia, keitettyjä perunoita ja punaviinikastiketta. Paistista tuli aika rapsakkaa, mutta ehkä se oli ihan ok noin niin kuin ekaksi versioksi... Tiedänpähän ensi kerralla, että voi sitä vettä enemmänkin laittaa.
Nyt täytyisi vielä pari tuntia jaksaa ahkeroida, että voi sitten illalla hyvillä mielin syventyä itsenäisyyspäivän lempipuuhaan; pukujen arvosteluun. En taida olla ainut..?
Ensi viikolla onkin vaikka mitä tekemistä. Huomenna pitäisi selvittää Cosmon tilaus, joka jostain syystä sittenkin jatkui vaikka sen piti loppua. Iltapäivällä on myös V:n lääkäri, tarkistuskäynti korvatulehduksen takia. Toivottavasti ehtisi vielä käydä ostamassa joulukortit, niin saisi nekin postiin ajoissa.
Milloinkahan saisi aikaiseksi laittaa kotia vähän jouluisempaan kuntoon?
Pitäisi siihen tenttiinkin lukea, mutta jotenkin kummasti keksii aina kaikkea muuta tekemistä.
Taidan laittaa pyykit koneeseen.
Ps. Joku on varastanut mun facebook-akvaarion kalat. Ehkä ihan hyvä vaan, jos sitten viettäisin vähemmän aikaa koneen ääressä...
Ensimmäisenä kotiin tultuamme pesin vessan, tiskasin ja tyhjäsin kerrankin laukun ja tavarat saman tien paikoilleen. Taisi tulla ennätys! [ainut kysymys on enää se, mitä ihmettä mies on tehnyt sen lähes kahden viikon aikana, mitä me oltiin poissa.]
Mies lähti illalla vanhojen koulukavereiden kanssa pikkujouluihin, ja lapsi meni kiltisti nukkumaan silloin kun pitikin -> minulla oli mukava ilta Bailey'sin, leffan ja kasvonaamion kanssa.
Tänään on taas ahkeroitu. Yritin olla oikein perheenäidin perikuva, ja tein karjalanpaistia, keitettyjä perunoita ja punaviinikastiketta. Paistista tuli aika rapsakkaa, mutta ehkä se oli ihan ok noin niin kuin ekaksi versioksi... Tiedänpähän ensi kerralla, että voi sitä vettä enemmänkin laittaa.
Nyt täytyisi vielä pari tuntia jaksaa ahkeroida, että voi sitten illalla hyvillä mielin syventyä itsenäisyyspäivän lempipuuhaan; pukujen arvosteluun. En taida olla ainut..?
Ensi viikolla onkin vaikka mitä tekemistä. Huomenna pitäisi selvittää Cosmon tilaus, joka jostain syystä sittenkin jatkui vaikka sen piti loppua. Iltapäivällä on myös V:n lääkäri, tarkistuskäynti korvatulehduksen takia. Toivottavasti ehtisi vielä käydä ostamassa joulukortit, niin saisi nekin postiin ajoissa.
Milloinkahan saisi aikaiseksi laittaa kotia vähän jouluisempaan kuntoon?
Pitäisi siihen tenttiinkin lukea, mutta jotenkin kummasti keksii aina kaikkea muuta tekemistä.
Taidan laittaa pyykit koneeseen.
Ps. Joku on varastanut mun facebook-akvaarion kalat. Ehkä ihan hyvä vaan, jos sitten viettäisin vähemmän aikaa koneen ääressä...
torstai 3. joulukuuta 2009
Tänään innostuin eksymään tänne blogspotin maailmaan. Klikkailin milloin millekin blogille, ja sieltä edelleen seuraavalle blogille, ja löysin vaikka mitä kiinnostavaa niin etten meinannut malttaa lopettaa ollenkaan.
Poimin teille mahdollisille lukijoille muutamia helmiä. En tosin ehtinyt vielä pahemmin tutustua yhteenkään, en malttanut kun oli kymmenen muuta blogia jonossa odottamassa tarkastelua, joten toivottavasti nämä vastaavat odotuksiani.
http://arkipaivanaktivisti.blogspot.com/
Nimikin kertoo jo kaiken oleellisen. Valitettavasti viime aikoina blogiin ei ole tullut mitään mullistavia päivityksiä, mutta kun klikkailee vähän kauemmas, löytyy jo kaikkea ajatuksia herättävääkin.
http://charmingnails.blogspot.com/
Tämä liittyy lähinnä mieheni ammattiin, mutta en voi itsekään olla ihailematta näitä taideteoksia. Miten kukaan pystyy tuollaiseen..? Kynnet ovat kuitenkin melkoisen pieni taideteoksen alusta.
http://dailyeko.blogspot.com/
Tämä blogi täytyy ehdottomasti lukea läpi vielä jonakin päivänä. Blogin oikeassa reunassa on myös linkkejä muille hyödyllisille sivuille, kuten 101 tapaan pelastaa maapallo.
http://kmsu.vuodatus.net/
Katsokaapa näitä kuvia!
http://urbaanioranki.blogspot.com/
Tätä blogia en ehtinyt vielä kovin pitkälle, mutta jo kaksi ensimmäistä postausta iskivät suoraan. Nerokasta, paljon perusteluja ja viittauksia muihin teksteihin. Silmäilin myös tekstiä hazdoista - uskomatonta. Kunpa itsekin pystyisi samaan.
Nyt on kyllä pakko jo painua sänkyyn, ettei tarvitsisi taas huomenna turvautua päiväuniin. Ne voivat olla vähän vaarallisia, kun yksivuotias keksii milloin mitäkin...
Sitä paitsi, meidät haetaan huomenna kotiin. <3
Ps. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut pienestä mainostamisesta?
Poimin teille mahdollisille lukijoille muutamia helmiä. En tosin ehtinyt vielä pahemmin tutustua yhteenkään, en malttanut kun oli kymmenen muuta blogia jonossa odottamassa tarkastelua, joten toivottavasti nämä vastaavat odotuksiani.
http://arkipaivanaktivisti.blogspot.com/
Nimikin kertoo jo kaiken oleellisen. Valitettavasti viime aikoina blogiin ei ole tullut mitään mullistavia päivityksiä, mutta kun klikkailee vähän kauemmas, löytyy jo kaikkea ajatuksia herättävääkin.
http://charmingnails.blogspot.com/
Tämä liittyy lähinnä mieheni ammattiin, mutta en voi itsekään olla ihailematta näitä taideteoksia. Miten kukaan pystyy tuollaiseen..? Kynnet ovat kuitenkin melkoisen pieni taideteoksen alusta.
http://dailyeko.blogspot.com/
Tämä blogi täytyy ehdottomasti lukea läpi vielä jonakin päivänä. Blogin oikeassa reunassa on myös linkkejä muille hyödyllisille sivuille, kuten 101 tapaan pelastaa maapallo.
http://kmsu.vuodatus.net/
Katsokaapa näitä kuvia!
http://urbaanioranki.blogspot.com/
Tätä blogia en ehtinyt vielä kovin pitkälle, mutta jo kaksi ensimmäistä postausta iskivät suoraan. Nerokasta, paljon perusteluja ja viittauksia muihin teksteihin. Silmäilin myös tekstiä hazdoista - uskomatonta. Kunpa itsekin pystyisi samaan.
Nyt on kyllä pakko jo painua sänkyyn, ettei tarvitsisi taas huomenna turvautua päiväuniin. Ne voivat olla vähän vaarallisia, kun yksivuotias keksii milloin mitäkin...
Sitä paitsi, meidät haetaan huomenna kotiin. <3
Ps. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut pienestä mainostamisesta?
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Menetyksiä.
Katsoin tänään joutessani osittain sarjaa Hurja remontti. Kyseessähän on ohjelma, jonka tyypit rakentaa uuden talon sitä eniten kaipaaville ihmisille. Viimeksi kun näin pätkän sarjasta, kunnostettiin siinä talo perheelle, josta suurin osa oli kehitysvammaisia. Talosta tuli siis täysin esteetön, ja siinä oli myös hissi.
Joka tapauksessa. En nyt puutu sen kummemmin sarjan realistisuuteen tai mihinkään [on vähän uskomatonta, että seitsemässä päivässä kyetään rakentamaan huolellisesti kestävä talo], tämän päivän perheen tarina vain oli aika raju.
Perheen talo oli nimittäin räjähtänyt. Kirjaimellisesti räjähtänyt. En nyt muista, mitä kaasua siellä kellarissa liikkui putkissa, mutta se oli päässyt vuotamaan, ja kellari suorastaan ui siinä. Kunnes räjähti.
Talon teräksinen ovi löydettiin 103 metrin päästä talosta. Se on jo aika hurjaa.
Perhe oli onneksi ollut juuri silloin lomalla, joten kukaan ei vahingoittunut. Se on todellakin ihme, suuri ihme. Mutta se ei silti vähennä sitä, miten paljon tuo viisilapsinen perhe menetti räjähdyksessä. Talosta jäi hädintuskin kivijalka jäljelle. Raunioissa oli jäljellä vain joitakin astioiden sirpaleita.
Sitä ei osaa kuvitellakaan, miten sellainen vaikuttaa elämään. Kaikki, mitä on vuosien aikana saanut, ostanut, hankkinut on yhtäkkiä kadonnut. Omistat enää vain matkalaukullisen lomavaatteita, siinä kaikki. Kaikki valokuvat, muistot, itsetehdyt kalusteet... Miten sellaista tuhoa voisi koskaan käsittää?
Sitä toivoisi, ettei kukaan koskaan joutuisi kokemaan mitään vastaavaa.
Valitettavasti en nähnyt ohjelman loppuhuipennusta, sillä V oli väsynyt ja kiukkuinen ja keskityin syöttämään hänelle iltapuuroa. Olisi kyllä ollut hienoa nähdä, millaisen uuden alun perhe sai.
Ohjelman edellisten jaksojen perusteella todennäköisesti aika hulppean. [ainakin yhden tyttären huoneeseen tehtiin Pariisi-teema, ja sinne kannettiin parimetristä Eiffeliä.]
Joka tapauksessa. En nyt puutu sen kummemmin sarjan realistisuuteen tai mihinkään [on vähän uskomatonta, että seitsemässä päivässä kyetään rakentamaan huolellisesti kestävä talo], tämän päivän perheen tarina vain oli aika raju.
Perheen talo oli nimittäin räjähtänyt. Kirjaimellisesti räjähtänyt. En nyt muista, mitä kaasua siellä kellarissa liikkui putkissa, mutta se oli päässyt vuotamaan, ja kellari suorastaan ui siinä. Kunnes räjähti.
Talon teräksinen ovi löydettiin 103 metrin päästä talosta. Se on jo aika hurjaa.
Perhe oli onneksi ollut juuri silloin lomalla, joten kukaan ei vahingoittunut. Se on todellakin ihme, suuri ihme. Mutta se ei silti vähennä sitä, miten paljon tuo viisilapsinen perhe menetti räjähdyksessä. Talosta jäi hädintuskin kivijalka jäljelle. Raunioissa oli jäljellä vain joitakin astioiden sirpaleita.
Sitä ei osaa kuvitellakaan, miten sellainen vaikuttaa elämään. Kaikki, mitä on vuosien aikana saanut, ostanut, hankkinut on yhtäkkiä kadonnut. Omistat enää vain matkalaukullisen lomavaatteita, siinä kaikki. Kaikki valokuvat, muistot, itsetehdyt kalusteet... Miten sellaista tuhoa voisi koskaan käsittää?
Sitä toivoisi, ettei kukaan koskaan joutuisi kokemaan mitään vastaavaa.
Valitettavasti en nähnyt ohjelman loppuhuipennusta, sillä V oli väsynyt ja kiukkuinen ja keskityin syöttämään hänelle iltapuuroa. Olisi kyllä ollut hienoa nähdä, millaisen uuden alun perhe sai.
Ohjelman edellisten jaksojen perusteella todennäköisesti aika hulppean. [ainakin yhden tyttären huoneeseen tehtiin Pariisi-teema, ja sinne kannettiin parimetristä Eiffeliä.]
lauantai 28. marraskuuta 2009
Elokuvallisia kirjaelämyksiä.
Olen muutamien viime päivien aikana sivistänyt itseäni kolmella mahtavalla teoksella.
Ensinnäkin, katsoin vihdoin leffan Sinkkuelämää. Olen kuullut siitä haukkuja, toiset ovat valittaneet sen olevan vain kaksi tavallista Sinkkuelämää-jaksoa peräkkäin, mutta itselleni ei tullut sellaista oloa. Pidin siitä.
Olihan siinä sitä perustoimintaakin, sitä itseään. Samantha vauhdissa jne., kyllä te kaikki tiedätte. Mutta oli siinä kaikkea muutakin.
Oma lempikohtaukseni oli sen jälkeen, kun Kiho oli jättänyt Carrien alttarille. Kun he tulivat toisiaan vastaan ja Carrie hakkasi morsiuskimppunsa pilalle. Ja sitten: kun Kiho yritti lähestyä jo pois kävelevää Carrieta, Charlotte piti Carrieta sylissään ja kielsi Kihoa niin vihaisesti tulemasta lähemmäs. Charlotte oli niin tyrmistynyt ystävänsä puolesta, niin vihainen, ja samalla niin suojelevainen, rakastava... Se oli juuri niin tyypillinen leijonanaaraan reagoiminen, ja se välittyi Charlotten silmistä niin aidosti.
Se oli lähes upeinta koskaan. Se katse, se ilme, se eläytyminen. En usko, että monikaan uskoisi Kristin Davisin kykenevän moiseen, etenkään jos ei ole koskaan katsonut muuta kuin pari jaksoa Sinkkuelämäätä olkapäitään kohauttaen.
Toinen elokuvaelämys oli Walk the Line. Lainasin sen kirjastosta ja aioimme katsoa sen M:n kanssa eilen. Toinen ystäväni kertoi nähneensä sen ja valitti, ettei siinä oikein tapahtunut mitään.
En tiedä voisinko olla enempää eri mieltä. Tai no okei, voisin... Mutta olin silti aika eri mieltä. Siinähän käytiin lähes koko ihmisen elämä läpi! Miten siinä ei muka tapahdu mitään? Etenkin kun kyse on Johnny Cashista, joka kuitenkin teki kaikenlaista pientä ja suurta elämänsä aikana.
En tiedä, miten tuosta voi sanoa, ettei siinä tapahtunut oikein mitään. Kai siinäkin olisi pitänyt olla tissit ja räjähdyksiä, että se olisi ollut oikea elokuva.
Kolmas kokemukseni, ja ehdottomasti kyllä oma suosikkini, oli Frank W. Abagnalen Ota kiinni jos saat. Siis luettuna. Olen myös katsonut sen leffana, mutta siitä on jo aikaa, enkä muista kuin yhden kohtauksen, jossa Leonardo DiCaprio kävelee lentokentän käytävällä, ja on todennäköisesti päässyt juuri jälleen kerran pakoon.
Luin kirjan koulun kirjapiiriä varten, itse asiassa valitsin sen itse. Lainattuani sen kirjastosta selailin sitä hiukan ja tyrmistyin kun silmiini osui kuivakoita lauseita ja pelkkiä lukusanoja. Yllätys oli siis melkoisen suuri, kun teksti oli oikeasti kiehtovaa, sujuvaa ja hyvinkirjoitettua. Itse asiassa yllättävän hyvin kirjoitettua, sillä harvemmin omaelämäkerrat ovat näin laadukkaita. [vaikka olihan Abagnalella ollut tukena myös joku toinen kirjoittaja, en tiedä kuinka suuri vaikutus hänellä oli lopputulokseen.]
Kirja oli ihan mieletön. Ahmin sen muutamassa päivässä. Se on upea. Siinä on niin mielettömiä juonenkäänteitä, mielettömiä huijauksia, etten voi käsittää miten kukaan koskaan uskaltaa tehdä mitään niin järjetöntä.
Ja kaikkea korostaa vielä se, kun muistaa, että jätkä oli alle parinkymmenen lennellessään ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa tehden sekkihuijauksiaan. Plus se tosiseikka, että se kaikki on totta.
Olen niin hämmentynyt.
Taidan lukea sen vielä uudelleen.
Ensinnäkin, katsoin vihdoin leffan Sinkkuelämää. Olen kuullut siitä haukkuja, toiset ovat valittaneet sen olevan vain kaksi tavallista Sinkkuelämää-jaksoa peräkkäin, mutta itselleni ei tullut sellaista oloa. Pidin siitä.
Olihan siinä sitä perustoimintaakin, sitä itseään. Samantha vauhdissa jne., kyllä te kaikki tiedätte. Mutta oli siinä kaikkea muutakin.
Oma lempikohtaukseni oli sen jälkeen, kun Kiho oli jättänyt Carrien alttarille. Kun he tulivat toisiaan vastaan ja Carrie hakkasi morsiuskimppunsa pilalle. Ja sitten: kun Kiho yritti lähestyä jo pois kävelevää Carrieta, Charlotte piti Carrieta sylissään ja kielsi Kihoa niin vihaisesti tulemasta lähemmäs. Charlotte oli niin tyrmistynyt ystävänsä puolesta, niin vihainen, ja samalla niin suojelevainen, rakastava... Se oli juuri niin tyypillinen leijonanaaraan reagoiminen, ja se välittyi Charlotten silmistä niin aidosti.
Se oli lähes upeinta koskaan. Se katse, se ilme, se eläytyminen. En usko, että monikaan uskoisi Kristin Davisin kykenevän moiseen, etenkään jos ei ole koskaan katsonut muuta kuin pari jaksoa Sinkkuelämäätä olkapäitään kohauttaen.
Toinen elokuvaelämys oli Walk the Line. Lainasin sen kirjastosta ja aioimme katsoa sen M:n kanssa eilen. Toinen ystäväni kertoi nähneensä sen ja valitti, ettei siinä oikein tapahtunut mitään.
En tiedä voisinko olla enempää eri mieltä. Tai no okei, voisin... Mutta olin silti aika eri mieltä. Siinähän käytiin lähes koko ihmisen elämä läpi! Miten siinä ei muka tapahdu mitään? Etenkin kun kyse on Johnny Cashista, joka kuitenkin teki kaikenlaista pientä ja suurta elämänsä aikana.
En tiedä, miten tuosta voi sanoa, ettei siinä tapahtunut oikein mitään. Kai siinäkin olisi pitänyt olla tissit ja räjähdyksiä, että se olisi ollut oikea elokuva.
Kolmas kokemukseni, ja ehdottomasti kyllä oma suosikkini, oli Frank W. Abagnalen Ota kiinni jos saat. Siis luettuna. Olen myös katsonut sen leffana, mutta siitä on jo aikaa, enkä muista kuin yhden kohtauksen, jossa Leonardo DiCaprio kävelee lentokentän käytävällä, ja on todennäköisesti päässyt juuri jälleen kerran pakoon.
Luin kirjan koulun kirjapiiriä varten, itse asiassa valitsin sen itse. Lainattuani sen kirjastosta selailin sitä hiukan ja tyrmistyin kun silmiini osui kuivakoita lauseita ja pelkkiä lukusanoja. Yllätys oli siis melkoisen suuri, kun teksti oli oikeasti kiehtovaa, sujuvaa ja hyvinkirjoitettua. Itse asiassa yllättävän hyvin kirjoitettua, sillä harvemmin omaelämäkerrat ovat näin laadukkaita. [vaikka olihan Abagnalella ollut tukena myös joku toinen kirjoittaja, en tiedä kuinka suuri vaikutus hänellä oli lopputulokseen.]
Kirja oli ihan mieletön. Ahmin sen muutamassa päivässä. Se on upea. Siinä on niin mielettömiä juonenkäänteitä, mielettömiä huijauksia, etten voi käsittää miten kukaan koskaan uskaltaa tehdä mitään niin järjetöntä.
Ja kaikkea korostaa vielä se, kun muistaa, että jätkä oli alle parinkymmenen lennellessään ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa tehden sekkihuijauksiaan. Plus se tosiseikka, että se kaikki on totta.
Olen niin hämmentynyt.
Taidan lukea sen vielä uudelleen.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Ympäristötekoja?
Aloin etsiä netistä kivoja itsetehtyjä kortteja malliksi, mikäli itsekin jaksaisin alkaa väsäämään sellaisia tänä jouluna [en kyllä usko, että jaksan].
Jotenkin kummallisesti eksyin taas aivan muille sivuille, ja pakkohan niitä on mainostaa heti täälläkin, jos joku muukin vaikka eksyisi samoille sivuille ja innostuisi kuten minäkin.
Ensinnäkin, Älä osta mitään -päivä on taas lähestymässä. Sehän on ensi viikon perjantaina. Kyseisiltä sivustoilta löysin myös listan joululahjoista, mitä voisi antaa kaiken turhan roinan sijaan: http://www.alaosta.fi/?sivu=materiaalit&alasivu=lahjalista
Näistä ainakin omat leipomukset kuulostivat mukavalle ja lämpimälle ja jotenkin erityisen... jouluiselle. Jotenkin juuri sille, mistä joulussa pitäisikin olla kyse.
Toinen löytämäni kivalta vaikuttava paikka on http://www.kulutus.fi/ En vielä ehtinyt tutustua siihen sen kummemmin, mutta sivusto vaikutti monipuoliselta ja etenkin mielenkiintoiselta. Oli vain pakko tulla mainostamaan välissä, nyt palaan takaisin tutkimaan kulutuksen maailmaa vähän lähemmin...
Edit. Tutkin kulutus.fi-sivustoa, ja löysin testin itsestä kuluttajana. En vielä ole päässyt sitä loppuun asti, siinä on ihan törkeästi kysymyksiä. En ole varma, loppuuko se koskaan.
Joka tapauksessa. Heti, kun vastaa kysymykseen, sen perään tulee "tiesitkö"-teksti, joka laittaa vähintäänkin ajattelemaan. "Tiesitkö, että yhden henkilön edestakainen lentomatka Thaimaahan kuluttaa energiaa noin 4000 kWh eli määrän, jolla polttaisi 40 watin hehkulamppua yli 11 vuotta?" "Tiesitkö, että viiden miljoonan ihmisen Suomessa myydään vuosittain liki kaksi miljoonaa uutta matkapuhelinta?" "Tiesitkö, että yhdessä henkilöautossa matkustaa kaupungeissa keskimäärin 1,2 henkilöä?" "Tiesitkö, että me länsimaiset ihmiset, jotka edustamme 20 prosenttia maapallon väestöstä, kulutamme 80 prosenttia maapallon luonnonvaroista?"
Jotkut näistä kohdista olivat sellaisia, että ei enää halunnut uskoa, kuinka kamalalla tavalla nykyihminen elää. Haluaisi vain sulkea silmänsä ja korvansa koko asialta, ja jatkaa niin kuin aina ennenkin.
Mutta ei kai niin saa tehdä.
Vähitellen jokaisen pitäisi herätä tähän tilanteeseen ja tehdä jotain. [vähitellen, lue: huomisaamuun mennessä.]
Muuten. Katsoin tänään Prismaa, jossa kerrottiin liiallisen keinovalon merkityksestä. Hyönteiset menevät sekaisin, sekoittavat katulamput kuuhun ja jäävät paikoilleen pyörimään kunnes tippuvat voimansa menettäneinä, kuolleina maahan. Muuttolinnut saattavat lähteä väärään suuntaan, kuten munimaan tulleet tai vastakuoriutuneet merikilpikonnatkin.
En kestä tätä enää sekuntiakaan. Asioiden on muututtava.
Jotenkin kummallisesti eksyin taas aivan muille sivuille, ja pakkohan niitä on mainostaa heti täälläkin, jos joku muukin vaikka eksyisi samoille sivuille ja innostuisi kuten minäkin.
Ensinnäkin, Älä osta mitään -päivä on taas lähestymässä. Sehän on ensi viikon perjantaina. Kyseisiltä sivustoilta löysin myös listan joululahjoista, mitä voisi antaa kaiken turhan roinan sijaan: http://www.alaosta.fi/?sivu=materiaalit&alasivu=lahjalista
Näistä ainakin omat leipomukset kuulostivat mukavalle ja lämpimälle ja jotenkin erityisen... jouluiselle. Jotenkin juuri sille, mistä joulussa pitäisikin olla kyse.
Toinen löytämäni kivalta vaikuttava paikka on http://www.kulutus.fi/ En vielä ehtinyt tutustua siihen sen kummemmin, mutta sivusto vaikutti monipuoliselta ja etenkin mielenkiintoiselta. Oli vain pakko tulla mainostamaan välissä, nyt palaan takaisin tutkimaan kulutuksen maailmaa vähän lähemmin...
Edit. Tutkin kulutus.fi-sivustoa, ja löysin testin itsestä kuluttajana. En vielä ole päässyt sitä loppuun asti, siinä on ihan törkeästi kysymyksiä. En ole varma, loppuuko se koskaan.
Joka tapauksessa. Heti, kun vastaa kysymykseen, sen perään tulee "tiesitkö"-teksti, joka laittaa vähintäänkin ajattelemaan. "Tiesitkö, että yhden henkilön edestakainen lentomatka Thaimaahan kuluttaa energiaa noin 4000 kWh eli määrän, jolla polttaisi 40 watin hehkulamppua yli 11 vuotta?" "Tiesitkö, että viiden miljoonan ihmisen Suomessa myydään vuosittain liki kaksi miljoonaa uutta matkapuhelinta?" "Tiesitkö, että yhdessä henkilöautossa matkustaa kaupungeissa keskimäärin 1,2 henkilöä?" "Tiesitkö, että me länsimaiset ihmiset, jotka edustamme 20 prosenttia maapallon väestöstä, kulutamme 80 prosenttia maapallon luonnonvaroista?"
Jotkut näistä kohdista olivat sellaisia, että ei enää halunnut uskoa, kuinka kamalalla tavalla nykyihminen elää. Haluaisi vain sulkea silmänsä ja korvansa koko asialta, ja jatkaa niin kuin aina ennenkin.
Mutta ei kai niin saa tehdä.
Vähitellen jokaisen pitäisi herätä tähän tilanteeseen ja tehdä jotain. [vähitellen, lue: huomisaamuun mennessä.]
Muuten. Katsoin tänään Prismaa, jossa kerrottiin liiallisen keinovalon merkityksestä. Hyönteiset menevät sekaisin, sekoittavat katulamput kuuhun ja jäävät paikoilleen pyörimään kunnes tippuvat voimansa menettäneinä, kuolleina maahan. Muuttolinnut saattavat lähteä väärään suuntaan, kuten munimaan tulleet tai vastakuoriutuneet merikilpikonnatkin.
En kestä tätä enää sekuntiakaan. Asioiden on muututtava.
Bo Kaspers Orkester.
Skriv en bok som alla läser,
ge pengar till ett institut.
Gör en sång som barnen sjunger,
när terminen tagit slut.
Sy upp en kollektion med kläder,
ge ditt namn åt ett gevär.
Va det extra i parfymen,
den som vackra kvinnor bär.
Säg ett ord som blir bevingat,
sätt en flagga på en topp.
Spring på under tre minuter,
ett 1500 meters lopp.
Korsa apor med kaniner,
få ett pris ur kungens hand.
Se till att skaffa några ungar,
eller sätt en värld i brand.
Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö
Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö
Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö
Vi kommer alltid att leva,
vi kommer aldrig att dö
Vi kommer aldrig att dö.
Ensimmäinen merkintä.
Oivoi, jälleen olen mennyt avaamaan uuden blogin.
Jos tällä kertaa onnistuisin pitämään tätä yllä hiukan pidempäänkin...
Kaksi asiaa;
M&M opettivat minulle taas uuden hienon jutun, käykääpä kokeilemassa: http://www.mysterygoogle.com/
Ja nyt sitten unohdin sen toisen asian.
Jos tällä kertaa onnistuisin pitämään tätä yllä hiukan pidempäänkin...
Kaksi asiaa;
M&M opettivat minulle taas uuden hienon jutun, käykääpä kokeilemassa: http://www.mysterygoogle.com/
Ja nyt sitten unohdin sen toisen asian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)