Tähtäsimme lähinnä kolmelta alkaneeseen muotinäytökseen. Menimme sinne aika aikaisin istumaan ja höpöttelemään omiamme, ja yllätykseksi ohjelma alkoikin jo puoli kolmelta, kun Jukka Rintala esitteli työtään ja työskentelyään. Hän valitsi yleisöstä yhden onnellisen naisen, jolle suunnitteli puvun pikkujouluihin. Olihan se melko huimaa nähdä taiteilija työssään!
En ole ennemmin ollut minkäänlaisessa muotinäytöksessä. Oli hassua katsella, miten näitä tuotteita oikeasti myytiin, eikä kyseessä ollut samanlainen muotinäytös, millaisia näkee joissain huippumalliohjelmissa. Mallit siis kävelivät moneen otteeseen edestakaisin, jotta kaikki varmasti näkivät kyllikseen, ja menivät sitten nopeasti vaihtamaan seuraavat ylleen.
Oli hassua, että miesmalleja oli vain yksi; hän sai koko ajan olla vaihtamassa vaatteita, ja yhdestäkin esittelystä hän häipyi salakavalasti hiukan kesken, sillä tuli seuraavan porukan mukana jälleen. Harmi, että heitä oli vain yksi, sillä en pitänyt tämän yhdenkään ulkonäöstä ollenkaan...
Itse messut olivat hieman pettymys. Harmittaa, kun Suomessa messut kuin messut ovat aina pelkkää myyntiä. Tarkoitus on vain saada myydyksi mahdollisimman paljon. Itse taas hain enemmän virikkeitä ja kokemuksia ja inspiraatiota ja ties mitä muuta.
Ainoastaan yhdessä kojussa oli jotain mielenkiintoista, kun se tarjosi ilmaisen hiuspohjan analyysin. Olimme ihan innoissamme ja odotimme siltä paljon. Mutta ei, tämäkin oli pelkkää omien tavaroiden myymistä. Huoh! Täti katseli hiuspohjaani jännällä laitteella, joka moninkertaisti näkymät edessäni olevalle näytölle. Hän näytti sieltä kamalan näköisen rasvapaakun, ja sitten lähti taas eteenpäin. Hän ei edes pitkään aikaan löytänyt toista, mutta sitten kun hän löysi, hänen äänensävystään kuulosti siltä, että "Ha, löysinpäs oikein ällöttävän, jätetään se tähän näyttöön näkyville!" Ja seuraavaksi sitten kaupattiin tuotteita, jotka sulattavat sitä rasvaa ja ties mitä muuta, mikä lähinnä sai minut pelkäämään.
Oli myös jännittävää, kuinka hän antoi ymmärtää, että kaikkien päästä tuota rasvaa löytyy, mutta sitten kuitenkin jostain syystä siitä pitäisi päästä eroon. Kumpi nyt sitten onkaan luonnotonta..? Lisäksi hän kauppasi minulle rasvoittuvan päänahan tuotteita, vaikka juuri parturi sanoi päänahkaani hieman kuivaksi.
Hmm.
No, jos ei muuta, niin inspiroiduin hänen palopuheestaan ostamaan vihdoin kuivashampoota, sillä minun täytyy päästä tästä jokapäiväisestä hiustenpesusta eroon.
Yhden jutun minäkin kuitenkin ostin. Eräässä kojussa myytiin reilusti Perussa tuotettuja, täysin käsintehtyjä koruja ja tekstiilejä, ja yhdet korvikset olivat niin kauniit, etten kestänyt. Etenkin kun kuulin, että ne ovat saaneet inspiraationsa merestä, rakkautemme oli sinetöity.
Mietin ostosta kuitenkin muotinäytöksen ajan kaikessa rauhassa, sillä ne olivat hiukan hintavat näin opiskelijan budjetille. Mutta olen jo aikaa halunnut laadukkaat ja kauniit korvikset, ja tässä sellaiset nyt olisivat. Joten ostin ne. Oivoi! Eivätkö olekin kauniit?
Mukana tuli vahvasta mantakankaasta tehty pikkuruinen pussukka. Kankaasta on perinteisesti tehty ne kantoliinat, joilla Andien naiset kantavat pienokaisiaan selässään.
Valitettavasti heidän nettisivunsa eivät näköjään toimi eikä heillä ole vielä edes myymälää Turussa, joten hieman epäilen, jos kaikki onkin tehty lapsityövoimalla. Mutta haluan uskoa sen naisen vilpittömiin silmiin, kun hän kertoi itse käyneensä näiden naisten luona.
Jos nettisivut joskus mystisesti toimivatkin, yritän muistaa vinkata niistä.
---
Tänään meidän piti mennä vihdoin katsomaan serkkuani ja hänen pariviikkoista tyttöään, mutta suunnitelmat kaatuivat jälleen. :( Toivottavasti he pääsevät huomenna kanssamme kirjastoon satutunnille. Olisi ihana nähdä vihdoin!
Ulkona on sen verran sateista, eikä V ole tullut vielä kotiin, joten todennäköisesti tämä päivä kuluu siivoillessa. Näkymisiin!
