Minulla on ikäkriisi.
Täytän huomenna huimat 22 vuotta.
Yritän epätoivoisesti muistuttaa itseäni siitä, että hei oikeasti, 22 on sairaan vähän! Vieläkin..! 17 tai 19 on toki vielä vähemmän, mutta...
Yritän muistuttaa itseäni siitä, että olen vielä nuori ja naiivi ja tyhmä ja saan vielä monta vuotta ollakin.
Mutta en voi sille mitään, että kaksi vuotta äitinä vanhentaa vähintään neljä vuotta. Ehkä enemmänkin. Se on ihan hullua.
Kieltämättä ikäkriisini ei ole enää pahimmassa vaiheessaan. Puhuin siitä isälle, ja isä sanoi, että itsekin luuli 25-vuotiaana olevansa vanha, mutta nyt ei tunne olevansa vanha vieläkään.
Sen jälkeen isä kysyi joka päivä töistä tultuaan, että onko tänään ollut ikäkriisi.
Eipä ollut ollut. Olin liian kiireinen leikkimään V:n kanssa duploilla.
Ehkä elämää ei ole tärkeää kuluttaa ikävuosien murehtimiseen. Aika kulkee samalla tavalla kuitenkin. Haluanko todella käyttää sen ikäni murehtimiseen? Vuosia tulee kuitenkin vääjäämättä aina vaan lisää!
Hyvänen aika, 22..! Sovitaan, että mietin tätä asiaa seuraavan kerran aikaisintaan sitten kun täytän 32 ja olen teini-ikää lähestyvän pojankoltiaisen äiti.
---
Pikkupojasta tulikin mieleeni. Kaksivuotiaaksi hän on melkoinen pakkaus!
Olimme tosiaan syyslomaa viettämässä vanhempieni luona. Olimme käyneet mummoa katsomassa, ja eräänä toisena päivänä menimmekin autolla kauppaan. Ensin V oli ihan fiiliksissä, että nuna, nuna! Voi että olisittepa nähneet sen innokkaan ilmeen, kun hän luuli pääsevänsä junaan..! Valitettavasti jouduin sanomaan, että ei, ei me mennä nyt junaan vaan kauppaan.
Seuraavaksi hän oli ihan innoissaan, että mummo, mummo! Ei, ei mennä enää mummolaankaan, vaan kauppaan.
Nuna, nuna! Ei, kauppaan.
Mummo, mummo! Ei, vaan me mennään kauppaan.
Poika katseli hetken hiljaa tielle ja sanoi: "Ei mummo. Kauppa."
Fiksu lapsi. :) [V ei siis osaa kovin montaa kokonaista lausetta. Tuo "Ei mummo" on yksi ensimmäisistä. Toinen minkä hän juuri oppi on lisää mehua eli "jisää miu!"]
---
Toivottavasti syksynne on kaunis. Minun ainakin on.
