Isäni on joko a) hiukan kyllästynyt äitini einesruokaan tai b) kyllästynyt omaan osaamattomuuteensa keittiössä. Muistan ikuisesti kuinka hän teki nakkikastiketta joskus kun olin lapsi, ja pakotti minut syömään vaikka en pitänyt...
Nojoo. Hän on nyt siis innostunut kokeilemaan välillä kaikenlaista, etenkin kun joku lapsista on vähän auttelemassa. Esimerkiksi tämän kevään aikana hän innostui kukkakaaligratiinista, joka on vähitellen jalostunut ihan kunnon kasvisgratiiniksi lanttuineen ja perunoineen, tosin ilman kukkakaalia koska äiti ei pidä siitä. Ja kyllä, pohjalle kuuluu ehdottomasti laittaa hiukan makkaraa!
Toinen erikoisuus on pizzat, joihin käytetään pohjina tortillapohjia. Toimii jostain erikoisesta syystä ihan hyvin. Täytettä laitetaan sen verran, että puolitoista pizzaa riittää kevyesti per nuppi, vaikka minäkin sitä ensin epäilin.
Tänään tuli sitten taas uusi kokeilu. Isä oli nähnyt telkkarin jossain kokkiohjelmassa [ilmeisesti Huomenta Suomessa?], kuinka siellä tehtiin jotain jännittävää pastasalaattia. Sinänsä ihan yksinkertaista, vähän pastaa, sipulia, paprikaa, tomaattia ja "sit sellasta juustojuttua, joka aukee silleen striuup, näin".
Jepjep, eilen oltiin sitten etsimässä sitä sellasta juustojuttua... Ja löydettiin vaan!
Tänään heitettiin tavarat kattilaan, koska meillä ei ole wokkipannua. Paprikana oli keltaista paprikaa, valkosipuli unohdettiin kokonaan ja sipulina käytettiin punasipulia. Pasta oli ihan tavallista kukkamakaronia, mitäs sitä turhia hienostelemaan. Juustokin toimi hyvin, vaikka isä pelkäsi että siinä on liian vähän öljyä. Timjamia laitoin vähän liian arasti, olisi voinut olla enemmänkin.
Ihan hyväähän siitä tuli! Vaikka ehkä omaan makuuni paprikaa oli vähän liikaa. Silti tässä kertaillessa tuli kovin kova nälkä, taidan mennä syömään jämät pois. :)
Olisipa itselläkin samanlainen rohkeus ja lapsenmielinen into keittiössä. Tosin aika nopeasti se tarttuu, kun toisen touhuja seurailee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti