Turun sanomissa sattui olemaan artikkeli Pahuus tulee iholle Auschwitzissa. Hyvä artikkeli siitä, mitä tuolloin tapahtui. Niitäkin kun edelleen löytyy, jotka kieltävät koko tapahtuman...
Paikka ja siitä lukeminen saavat edelleen kyyneleet kohoamaan minunkin silmiini. Vaikka siitä on jo neljä vuotta kun kävin sekä Auschwitzissa että Birkenaussa, muistaa sen ahdistavuuden ja kaamivan hiljaisuuden edelleen. Että kävelikin siellä mudassa ja niiden sänkyjen välissä, siellä missä tuhottiin niin monia ihmisiä lopullisesti.
Miten sairas ihmisen mieli voikaan olla.
Sitä on ehkä jo tietoinen liian monesta erilaisesta elämänpolusta. Lukee sivusta, mitä kaikkea ihmiset ovat joutuneet kokemaan, mitä kaikkea toiset ihmiset ovat itse tehneet. Kun kuulee niin monesta, tulee joskus harhakuvitelma, että itselläkin voisi olla monta vaihtoehtoa.
Mutta sitten täytyykin pitää järki päässä ja muistaa, että se on vain tämä yksi. Mahdollisuuksia vaikka mihin on, vaihtoehtojakin esiintyy aina välillä matkan varrella, mutta takaisinpäin ei pääse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti