Luin äsken yhden postauksen, jossa kirjoittaja valitti tammikuusta. Kuinka se on niin paha, viiltävä ja kylmä. Siis luonteeltaan.
Itse en kyennyt kuin kohauttamaan olkiani. Ymmärrän kyllä sen, että jokin kuukausista ei vaan kolahda. Hän oli saanut kommentinkin, jonka kirjoittajalle maaliskuu edusti samaa.
Yritin samaistua tähän maaliskuuhun, mutta jotenkin en pystynytkään. Sitten mietin marraskuuta, mutta ei, ei siinäkään oikein ole mitään vikaa...
Joskus tunnen itseni ihan kamalan tylsäksi, kun näen kaikesta kaikki puolet enkä siis pysty olemaan mistään oikein mitään mieltä. Niin kuin esimerkiksi kuukaudet. Nyt koko tammikuu on ollut ihanaa valkeaa täynnä, on ollut paukkupakkasta joiden jälkeen pikkupakkaset [joissa hytisteltiin syksymmällä] ovat tuntuneet luksukselta. On ollut kauniita aamuja ja puut notkuvat kuuransa alla.
Maaliskuussakin on oma hohtonsa. Jo se, että silloin on monen tuttuni synttärit piristämässä mikä mitäkin päivää, puhumattakaan siitä ihanasta autuaasta kevään odottelusta.
Marraskuu on ehkä itselleni pahin. Se on synttäreideni ja joulun välissä, silloin ei oikein tapahdu mitään, todennäköisesti on pelkkää mustaa... Mutta piru vie, sekin on vain kuukausi. Ja vaikka joulu onkin vasta kauukauden päästä, on marraskuussakin jo sitä pientä odottelua ja valmistautumista.
Ei, vaikka kuinka yritän, en pysty ottamaan mitään kuukautta inhokkikuukaudekseni. Niin että sen kestäminen olisi ongelma joka ikinen vuosi, sitä odottaisin kauhulla ja huokaisisi helpotuksesta kun se vihdoin päättyy.
En haluaisikaan ajatella näin. Jokainen kuukausi on yhtä pitkä; miksi tehdä yhdestä niistä sellainen tuskien taival, että se kestää ikuisesti, ja toisesta niin taivas, että se hurahtaa ohi huomaamatta.
Miksei jokaisesta voisi poimia niitä hyviä hetkiä.
En usko, että onneni riippuu siitä, mikä kuukausi on meneillään. Siinähän ne pyörii, vuodesta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti