Olen lihava, kai se täytyy vihdoin myöntää.
Eilen meinasin lähteä yhtäkkiä lenkille ollessani yksin kotona, mutta sitten jäinkin tiskaamaan. Se on harmi, mutta kuka muukaan ne tuttipullot olisi pessyt. Tein siis tiukan valinnan.
[ps. Oli aika kivaa kun miekkoseni lähti asioilleen ja vei samalla pikkupojan mummilaansa, ja sain olla aivan aivan yksin. Mukavaa pitkästä aikaa.]
Tänään intouduin etsimään itselleni liikuntamuotoa. Tykkään aerobicista. Löysin itseni Turun naisvoimistelijoiden sivuille, siellä oli muutama kivan kuuloinen ryhmä. Esim. voisin mennä tiistaiaamuisin kahdeksaksi Mind&body-ryhmään ja sieltä sitten kymmeneksi kouluun. Ihan oikeasti voisin!
Ainut ongelma on, että mulla ei ole 89 euroa.
Huoh.
Miksei voi olla vieläkin teini ja laihtua pelkällä ajatuksen voimalla? Niinhän mä silloinkin tein. Tuloksetkin näkyi nopeammin.
Tai miksei jotain voisi tapahtua saman tien kun päättää alkaa laihduttaa ihan tosissaan? Sellainen kilon, kahden pudotus heti ensimmäisen yön aikana motivoisi huomattavasti enemmän kuin kahden kuukauden puurtaminen ilman tuloksia.
Tätä menoa sorrun vielä niihin kamaliin laihdutusohjelmiin, kuten nutriletteihin tai muihin vastaaviin. Etenkin kun toiset kuuluvat saaneen siitä hyvän alkusysäyksen, varmaan juurikin sen motivoivan alun ansiosta.
Ähh. Tiukkoja valintoja.
Tai sitten minäkin lähden vain joka viikonloppu parille keikalle riehumaan ja pomppimaan.
Raahraah, miksi elämästä on pitänyt tehdä niin vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti