Matkustelua.

Harvemmin pitkät matkat onnistuvat ongelmitta.
Ihan ensimmäisenä, vielä kun olimme kotona, onnistuin jotenkin spesiaalisti roiskaisemaan noin litran vettä päälleni huuhdellessani astioita. Ja sitten V tietysti tuli tassuttelemaan siihen ja kasteli sukkiksensa.
Ääh.
Ja kun olimme bussissa matkalla rautatieasemalle, bussi joutui tekemään äkkijarrutuksen [todennäköisesti toinen auto tuli jotenkin jännittävän kieroutuneesti eteen] juuri silloin, kun olin noussut seisomaan laittaakseni repun selkääni. Reppu heilahtikin sitten vaunujen päälle, onneksi pikkupojan ei käynyt kuinkaan. Ei se edes tajunnut säikähtää. Tilanne oli muutenkin niin nopea, etten edes tiedä, miten siinä kävi.
Bussi oli myös melkoisen täynnä, joten kesti hiukan että pääsimme ovelle asti. Malttamaton kuski päättikin sitten sulkea ovet niin, että mä jäin väliin... Kanssamatkustajat ja minä huudeltiin kyllä melkoosen nopiaa ja melkoosen kovaa, joten ovetkin avautuivat saman tien. Mutta on se silti vähän kummallista, että vaikka kuinka painaa sitä vaunustopnappulaa, sillä ei ole mitään merkitystä. Ei puhettakaan siitä, että bussin laitaa laskettaisiin, mutta voisi sitä nyt herra isä sentään sen verran katsoa, että sieltä tulee tosiaan vaunut pihalle, jos sellaiset kerta liikuskelee epämääräisesti siellä bussin keskiosassa.

Nojoo. Eipä meidän kohdalle onneksi sen kummempia kommelluksia käynyt. Ainut vaan, että kun päästiin Seinäjoelle, kuulin, että Seinäjoki-Tampere-välillä on langat tippuneet, eikä etelään lähdössä ollut juna voinutkaan lähteä. Huokailin kyllä helpotuksesta, mehän oltiin juuri tultu sieltä! Onneksi tuollaista katastrofia ei ole koskaan sattunut omalle kohdalle. Toivottavasti ei ollut kovin montaa muuta pikkulasta liikenteessä...
Muuten vain oma juna oli 20 minuuttia myöhässä ja saatiin palellella siellä ulkona konkkaa odotellessa [V muuten ensimmäistä kertaa hermostui totaalisesti, kun minä häivyin näköpiiristä ja tilalle tuli joku karvainen konkka nostamaan vaunut kyytiin], mutta se nyt ei ollut mitään tuohon toiseen tapahtumaan verrattuna.


No mutta. Nyt ollaan perillä, selvittiin siis jälleen suht hienosti. Ainut vaan, että onnistuin loukkaamaan äitiä taas heti ensimmäisen minuutin aikana. Nautinnolliset kolme viikkoa siis enää jäljellä.
Onneksi veljet tulee viikonloppuna.

Ps. Miten voi olla mahdollista, että olen ollut täällä vasta viisi tuntia, ja olen jo löytänyt tasan 10 kirjaa, jotka haluaisin lukea?
Mitenkähän kaiken maailman ajan saisi riittämään.
Huomenna kirjastoon!