Yllätyksiä.

Tänään lähdettiin yllättäen miehen vaimon, A:n, kanssa kävelylle. A työnsi V:tä vaunuissa, niin sain vähän tasoitusta. ;D
Oli ihan mukava jutella pitkästä aikaa kaksin ja rauhassa. Saatiin vähän selviteltyä juttuja, mitkä oli mietityttäneet, muttei ollut saanut aikaiseksi kysyä.
Lenkin lopuksi käytiin kaupassa, kun piti hakea pikkumiehelle vaippoja ja maitoa. Oli vaan hauska, kun meitä tuli vastaan joku A:n perhetuttu, joka katsoi vähän oudosti ja hädin tuskin sai ihmetykseltään tervehdittyä A:ta.
Itsehän en huomannut mitään outoa, koska en kyseistä naista tunne. Mutta heti kun päästiin kaupasta pihalle, A kertoi, että yleensä he kyllä tervehtivät ihan ystävällisesti ja iloisesti, ja että tuo oli todella outoa käytöstä.
Nyt vain odotellaan, koska kylällä alkaa liikkua juoruja A:n yllätyslapsesta, joka kaiken lisäksi on jo yli vuoden ikäinen ja ruskeasilmäinen. :'D Kun tosiaan se nainen ei mua tunne ollenkaan, niin eihän se osaa yhdistää tuota tenavaa muhunkaan... Varsinkin kun ei mullakaan kovin tummat piirteet ole.

No, katsotaan nyt, mitä tästä kehkeytyy. :D
Olipa itsellänikin jännittävä tilanne, kun jouluna mummolassa poikkesi eräs meidän tuttu, joka sitten sanoi mulle kuulleensa, että minäkin sitten odotan toista. Pikkuisen kyllä ihmettelin, että ai, odotan vai? Tämäpä jännittävää.
Niin se maailma vaan mullistuu.

--
Tuosta lenkistä tulikin mieleeni.
Mullahan on nyt sitten jatkossa vain kahtena päivänä viikosta koulua, tiistaisin ja torstaisin. Ajattelin kuitenkin, että vien lapsen myös muina päivinä hoitoon pariksi tunniksi aamulla, ja haen hänet ruoan ja päiväuniajan välissä. Voidaan sitten aina lähteä päiväkodista suoraan kävelylle, niin että pikkumies nukahtaa vaunuihin ja minä saan liikuntaa ainakin niinä kolmena päivänä viikosta.
Jos nyt saisi ihan oikeasti tämän laihdutuksen käyntiin. Alkaa vähän ärsyttää, kun ei housut mahdu jalkaan, ja oon niin huono ostamaan uusia...
Hyvä alku tälle yritykselle on muuten sekin, että tavallisen maitosuklaan syöminen on alkanut ällöttää. Vaikka tässä joulun aikana siihen makuun onkin taas jo hiukan tottunut... Mutta ehkä pääsisin vähitellen siitä kokonaan eroon.
Pidetään tsemppipeukaloita. :)